Kirjahylly kertoo kaiken
”Voitteko kuvitella, niillä ei ollut kirjat aakkosjärjestyksessä”, oli tyttären poikaystävä kommentoinut vanhemmilleen ensimmäistä vierailuaan meillä. Serkun aviomies taas oli ensivierailulla melkein koko ajan selkä meihin päin. Hän tutki tarkasti, mitä kirjoja silloin vielä opiskelijaperheemme hyllyssä oli. Molemmat vierailut päättyivät hyvin: poikaystävästä tuli rakas vävy, tyttären appivanhemmista myös meidän ystäviämme, ja kirjahyllymme, ainakin yksi niistä on nykyisin suurimmaksi osaksi aakkosjärjestyksessä. Ja serkun mies taisi todeta, ettei vaimon suku aivan toivotonta tai sivistymätöntä ole, koska sekä avioliittoa että ystävyyttä on jatkunut jo kohta 40 vuotta.
Näytä minulle kirjahyllysi, niin kerron millainen olet, on ainakin minun ikäpolvessani pätenyt. Hyllyyn kerääntyivät vuosien varrelta tärkeät kirjat, ne joita ei kirjastosta ollut lainannut. Tärkeää oli myös se että kirjahylly ylipäätään oli ja nimenomaan kirjoille varattu kirjahylly.
Hylly oli sivistyksen mittari, ja ilkkuen muistelimme niitä luokkatovereiden koteja, joissa kirjahylly oli varattu kukkamaljakoille ja koriste-esineille. Tosin niitä koteja oli 60-luvullakin vähän. Kirjoja luettiin kuitenkin kaikissa perheissä.
Olen Lundia-sukupolvea. Lundia oli yhteisen opiskelijaboksimme ensimmäisiä hankintoja, ja kaikissa muutoissa kirjahylly järjestettiin ensin kuntoon. Ja jottei hylly olisi liian tyhjä, kirja-alet olivat monet vuodet tärkeitä. Moni halvalla hankituista kirjoista on yhä lukematta.
Omasta kirjahyllystä/hyllyistä näkyy elämän kerrokset ja osa omasta lukuhistoriasta. Kirjojen aakkostus muutama vuosi sitten herätti mukavia muistoja. Vaikkei kirjasta olisikaan juonta enää muistanut, muisti kuitenkin elämänvaiheen, jossa sen oli lukenut.
Kiitollisena mietin myös niitä vuosia, jolloin Weilin+Göösin kustannustoimittajana sain vapaakappaleen kaikista kustantamon kauno- ja tietokirjoista. Hyllyni kertoo, että WG:llä julkaistiin paljon saksalaista kirjallisuutta ja merkittävä määrä lastenkirjoja. Lastenkirjoista moni päätyi lahjaksi ystäväperheisiin, mutta hyvän valikoiman onneksi säästin omille tuleville lapsilleni.
Myös työpaikan työhuoneessa minulla on aina ollut kirjahylly. Viime vuosina harvoin mitään hyllyn kirjoista enää tarvitsi. Kaikki tieto ja virikkeet löytyivät helpommin verkosta. Silti ihmettelen, miten viihtyvät ne entiset työtoverit, jotka nyt ovat siirtyneet maisemaan ilman omia henkilökohtaisia kirjahyllyjään. Siis viihtyvät, selviämisestähän ei ole kysymys.
Kirjahylly on turvallinen tausta. Kirjahylly sivistyskodin keskipisteenä ei enää ole ollenkaan itsestäänselvyys. Kirjasto tarjoaa halukkaille luettavaa, sähköistä kirjaa ei säilytetä hyllyssä, ja kirjan arvostus on muutenkin vähentynyt. Minulle kirjat kuitenkin säilyvät arvostettuina eikä koti ole koti ilman kirjahyllyä, tai siis kirjoja. Ja kirjoista luopuminen, se vasta vaikeaa onkin, monella tapaa. Mutta se olkoon oman juttunsa aihe.
Kirjahyllytilaa on yksinkertaisesti liian vähän! Nytkin kirjat ovat kahdessa rivissä, joten aina välillä takariviin perehtyessä saattaa tehdä löytöjä: kirjoja, jotka on ajatellut lukevansa, mutta jostain syystä ovatkin jääneet piiloon.
Olen yrittänyt rakentaa hyllyyn kokonaisuuksia. Tällä hetkellä tärkein on Kirsin Book Clubin kirjat, eli yhdessä lukupiirissä luetut kirjat. Se rivi koko ajan kasvaa ja raivaa tilaa businesskirjoilta. Aasialle on omistettu oma sektori, samoin klassikoille, kotimaisille hyville kirjoille, ruotsalaisille kirjoille, runoille.
Matkakirjat ovat jo joutuneet oven taakse. Veikkaan, että seuraavaksi piiloon lähtee miehen isältään lahjaksi saamat Mitä-Missä-Milloin -teokset 1950-2010, kun ne useat syksyn aikana vaakaan kirjahyllyn tasanteelle kerätyt tuoreet kirjat haluvat päästä hyllyyn!
Kirjahyllytilaa on todella aina liian vähän. Lapsuudenkodissani oli isot kirjahyllyt, joissa oli kaikkiaan parisentuhatta nidettä. Tämä kirjasto on edelleenkin olemassa, veljeni hallinnoimana, vaikka nykyisessä kodissanikin on kuutisensataa nidettä. Äitini oli ylpeä, kun silloinen kirjallisuuden apulaisprofessori, sittemmin professori Kai Laitinen sanoi kulttuurikodin kirjastosta löytyvän kolme nimeämäänsä teosta. Niistä kun kaksi oli meilläkin, nimittäin Mereshkovskin Ylösnousseet jumalat ja Ilmari Kiannon Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta.
Vaimo on sanonut, että ei enää yhtään uutta kirjaa täysiin hyllyihimme, ellei vastaavasti poisteta jotain vanhoja. Olenkin joitain opuksia onnistunut siirtämään Suomen Laivahistoriallisen Yhdistyksen kirjastoon, kun satun olemaan puheenjohtaja. Merimuseon ja sen kirjaston poistuttua Helsingistä onkin yhdistyksemme kirjasto todennäköisesti laajin paikkakunnallamme.
Kun on saanut kokoon edustavan kirjakokoelman joltain ertyisalalta, niin ne toimivat myös käsikirjastona, jolle mikään netti ei pärjää, vaan voi korkeintaan antaa sivustatukea aivan uusimpaan tietoon ja kehitykseen.
Kiitos Hannu kommentistasi. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että netistä löytyy kyllä uudempaa tietoa, mutta kun oikein haluaa pureutua johonkin erityisalueeseen, ei kirjaa korvaa mikään. Minulla on takavuosien harrastuksen ja sitten jo työnkin takia aika paljon elokuva- ja mediakirjallisuutta, ei uudempaa vaan erityisesti 70-90-luvuilta. Ne kirjat haluaisin nyt lahjoittaa eteenpäin, ja ehkä vastaanottajakin löytyy.
Kolme lasiovin varustettua kirjakaappia luetuille kirjoille , hyllyillä kirjat kahdessa rivissä ja aakkosjärjestyksessä. Lista tietokoneella ettei tule ostettua samoja kirjoja. Hyllyjen ja listojen vertaus parin vuoden välein, jolloin myös yritän poistaa kirjoja, mutta kun ei raski. Lukemattomat kirjat erillisessä kaapissa.