Juha Hurme, palkinnon arvoinen puhuja

Juha Hurme Helsingin Kirjamessuilla Larin Paraske -palkintotilaisuudessa.

Juha Hurme Helsingin Kirjamessuilla Larin Paraske -palkintotilaisuudessa 23.10.2014

Kalevalaisten Naisten Liitto luovutti Helsingin kirjamessuilla kymmenennen kerran Larin Paraske -palkinnon. Se myönnetään vuosittain poikkeuksellisen hyvälle puhujalle. Tänä vuonna palkinnon sai ohjaaja, sanantaitaja Juha Hurme.
Sain tilaisuuden haastetella häntä palkinnon luovutustilaisuudessa.

Mitä luet?
Juha sanoi lukevansa koko ajan, mieluiten vanhempaa, ohittamatonta kirjallisuutta.  Lukeminen liittyy myös hyvin kiiinteästi hänen työtilanteisiinsa. Kirjamessuilla hän haastattelee neljää kirjailijaa ja sitä varten hän on lukenut nämä neljä uutta kirjaa.
Työn alla on tällä hetkellä Totem-teatterille näytelmä Anton Tsehovin novellin Kastanja koira pohjalta. Tsehovin kirjallisuutta hän lukee mielellään myös englanniksi, koska erilainen käännös antaa uuden näkökulman teokseen.
Juha mainitsi vielä tutkielmat Kalevalasta ja tietokirjallisuuden. Viimeisenä hän halusi lisätä myös Carl Barksin sarjakuvat (myös haastattelijan suosikkeja). Barksia voisi pitää hänen sanojensa mukaan Dickensin veroisena.

Missä luet?
Missä vaan, esim. tauon aikana täällä messuilla, junassa, ulkona, myös kylmässä säässä nuotion äärellä.

Mitä suosittelet?
Sakari Pälsin ns. poikajutelmia, sanataiteellisesti erittäin korkeaa ja arvokasta kirjallisuutta. Poikajutelmat on kirjoitettu 7-vuotiaan  pojan näkökulmasta, ja kertovat 1880-luvun Hämeestä.  Pojan näkökulma antaa myös humoristisen näkökulman.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.