Pääsiäiskisan ratkaisu ja voittaja!

kuriton

Onnea Jukka!

Kiitos kaikille tietäjille ja arvuuttelijoille. Tämä oli joillekin liian helppo – todistaa vain Kirsin Book Clubin seuraajien vankkaa kulttuuritietämystä – mutta toisille aiheutti paineita googlata: Pupun suku, Punainen suru ja Vapahtaja Surunen olisivat toki olleet mahdollisia!

Arvonnan voitti Jukka. Täsmennettäköön, että kyseessä ei ole sama Jukka, joka oli Joulun tietäjä eli tiesi eniten Kirsin Book Clubin joulukalenterissa. Jukalle lähtee postissa Elina Hirvosen Kun aika loppuu.

Oikea vastaus oli siis Mika Waltarin Kuriton sukupolvi vuodelta 1936. Se valikoitui arvauskohteeksi siksi, että oli yksi ainoista keltakantisista kirjoista hyllyssämme. Kun siinä sopivasti oli vitsakin kannessa, ajattelin, että se sopii hyvin pääsiäiseksi.

Kirjan etulehdellä luokitellaan näytelmä ”vakavaksi komediaksi”. Koko teos oli tarinan mukaan saanut alkunsa Mikan vaimon Marjatan tokaisusta, että Mikalla ei ole huumorintajua. No, 28-vuotias Mika päätti näyttää ja kirjoitti menestykseksi kohonneen Kurittoman sukupolven muutamassa päivässä.

Näytelmästä on tehty kaksi elokuvaversiota, vuonna 1937 ja 1957. Matti Kassilan ohjaamassa versiossa (1957) on meidän perheemme kannalta pikku anekdootti, sillä lastemme molemmat vaarit esiintyvät siinä! Toinen esittää mäkihyppääjä Pelle Varavaaraa (Matti Ranin) ja toinen (Juhani Kärkinen) hyppää stunttina Pellen hypyt Salpausselän kisoissa.

Seuraavaa kisaa ei ole vielä päätetty. Kumpi on kivempaa, arvata kannen vai tekstilainauksen perusteella?

 

 

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *