Alli Jukolan tarina Kansallisteatterissa

Pelkistetyn lavastuksen yhtenä elementtinä oli Jukolan sukupuu, josta selvisivät Allin pojat ja miehet.

Alli Jukola on hypännyt kirjasta näyttämölle. Pelkistetyn lavastuksen yhtenä elementtinä oli Jukolan sukupuu, josta selvisivät Allin pojat ja miehet.

Unohda kirjan tarina! Tämä pitäisi muistaa, kun menee katsomaan näytelmää, joka on kirjan pohjalta toteutettu. Ainakin tämä pitää muistaa, kun menee katsomaan Riina Katajavuoren Wenla Männistön pohjalta toteutettua monologinäytelmää Alli Jukolan tarina. Allin tarina on toki sopivan uskollinen Katajavuoren Alli Jukolan hahmolle, mutta kovin erilainen on näytelmän viritys kirjaan verrattuna.

Alli Jukola on seitsemän pojan äiti, joka pilven reunalta, syöpään kuoltuaan tarkkailee poikiensa edesottamuksia. Paula Siimes on Allina lempeä ja ymmärtävä, viisas äiti, joka muistelee tekemisiään ja elämäänsä ison poikakatraan emona.

Tunnin pituinen esitys on helppo seurata, varmaankin vaikkei kirjaa olisi lukenutkaan. Samuli Laiho on säveltänyt esityksen laulut ja musiikin ja hän on läsnä näyttämöllä muusikkona ja miehenä. Esityksestä ei ole pahaa sanaa sanottavana. Vähän pidempikin se olisi voinut olla, sillä Siimeksen pingottamaton tapa olla näyttämöllä kantaisi ja pitäisi katsojat valppaina ainakin varttitunnin enemmän.

Mutta, mutta… ja nyt tulee se osuus, jossa katsojana en ole unohtanut Katajavuoren kirjaa. Kuten Wenla Männistöstä kirjoittamassani blogitekstissä kirjoitin, Katajavuoren teksti on yhtä ilotulitusta. Se on niin äänekäs kuin vain seitsemän veljeksen kööri voi saada aikaan. Näyttämöllä kaikki on lempeää ja melkein hiljaista. Näytelmässä ollaan taivaan ja maanpäällisen välimaastossa eikä sinne maalliset melut kuulu. Kirjaa lukiessa kuulee koko ajan tapahtumien taustahälyn, joka koostuu musiikista, tv:n äänestä, peleistä. Ei hiljaista hetkeä.

Ja Alli sitten. Kirjan Alli on elävä ja verevä vaikka kuollut onkin. Hän muistelee orvokkiorgaismejaan ja hetken himoaan. Särmikkäämpänä hänet näin kirjaa lukiessani kuin nyt näyttämöllä.

Kansallisteatterin Lavaklubilla Riina Katajavuori ja Alli Jukolan tarinan ohjaaja ja toinen dramatisoija Mika Myllyaho pohtivat kirjan ja teatteriesityksen eroja.

Kansallisteatterin Lavaklubilla Riina Katajavuori ja Alli Jukolan tarinan ohjaaja ja toinen dramatisoija Mika Myllyaho pohtivat kirjan ja teatteriesityksen eroja.

Unohda siis kirjan tarina on hyvä ohje katsojalle. Entä esityksen ohjaaja, miten hän lähestyy kirjaa, josta haluaa tehdä näyttämöversion? Ennen Alli Jukolan tarinan esitystä Lavaklubin tilaisuudessa näytelmän ohjaaja ja toinen dramatisoija Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kertoi yhdessä Riina Katajavuoren kanssa näytelmäversion synnystä.

Sekä kirjalla että Kansallisteatterin näytelmällä on yhteinen ”taustapiru”, kustannustoimittaja Hannu Harju. Hän ehdotti aikoinaan Riina Katajavuorelle, että tämä kirjoittaisi Seitsemän veljeksen Venlasta uustulkinnan. Sama Harju lähetti Mika Myllyaholle Wenla Männistön tekstin jo ennen kirjan ilmestymistä ja suositteli sitä näytelmäksi.

Heti Myllyaho ei kirjaan tarttunut, sillä se tuntui vaikealta siirtää näyttämölle. Wenla Männistö kuitenkin pysyi mielessä ja lopulta hän lähetti sen Taina Westille, jonka kanssa on kirjan dramatisoinut.”Pakko sanoa, että kyllä hikoiltiin sen kanssa. Useinhan kirjasta pystyy poimimaan juonellisen rakenteen, mutta Wenla Männistön rakenne on frakmentaalinen ja kerronta moniäänistä. Työ oli haastavaa, mutta äärimmäisen mukavaa ja nautinnollista, koska Riinan kieli on niin ihanaa”, Myllyaho kuvasi näytelmäversion syntyvaiheita. Lähtökohtana tekijöillä oli tehdä pieni esitys, joka olisi myötätuntoinen päähenkilöä kohtaan. Ja tässähän esitys onnistuu erinomaisesti.

Myllyaho myös muistutti kirjan ja teatterin eroista. Tunnin monologiin nimittäin mahtuu vain 20 liuskaa. Materiaalia pelkkään Alli Jukolaan olisi varmasti ollut kaksinkertainen määrä.” Näyttämön tulkinnassa joutuu tekemään hallaa väkisin”, Myllyaho totesi.

Myös Katajavuori korosti, että näyttämöversio on aina tekijöiden oma tulkinta. Alli Jukolan tarina on eri teos, mutta lähtökohdat ovat hänen teoksestaan. Hänestä on ollut hauskaa seurata, miten henkilö muuttuu teoksesta toiseen. ”Varmaan Aleksis Kivi ajattelisi samaa mun kirjasta.”

Riina Katajavuori kertoi olleensa yllättynyt, kun kuuli että kirjasta on syntymässä Kansallisteatteriin monologi. Hän itse työstää kirjastaan kuunnelmaversiota ensi syksyksi ja siihen on kirjan noin 30 henkilöstä jäänyt 14. Iloinen hän oli siitä, että ”esitys tuli tänne Aleksis Kiven patsaan selän taakse”.

Kuunnelmaversio Wenla Männistöstä esitetään Yle Radio1:ssä lokakuussa kahtena sunnuntaina Aleksis Kiven päivän tienoilla.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *