Dame Agatha Christien dekkareiden taika kestää

Pirjo: Miksi luen Agatha Christien dekkareita?

Kun tarvitsen kevyttä lukuvälipalaa, kaivan esiin jonkin murhamamma  Agatha Christien (1890-1976) romaaneista, jotka ovat mielestäni oikeita herkkuja muuten lukuharrastukseeni kuuluvan vakavankin kirjallisuuden lomassa.

Odotan aina, milloin tapahtuu väistämätön murha ja kuka on ensimmäinen uhri. Meneepä neiti Marple tai Hercule Poirot lomalle tai ystävänsä luo kyläilemään, niin aina murhataan joku. Murhaajilla on valitettavan huono tuuri, koska mestarisalapoliisit ovat lähellä. Onneksi Agatha Christie ei mässäile murhilla, hän säästää lukijaa ja murha mainitaan vain välttämätönä ikävänä tapahtumana kuin ohimennen. Sitä seuraavat sivut vietetäänkin sitten lukuhermoja kutkuttavan mysteerin selvittämiseen.

David Suchet on täydellinen Hercule Poirot. Sarja on katsollavissa perjantaisin Yle TV1 tai Areenassa.

On hauska seurata päähenkilöiden eroja, sillä Christie on luonut kaksi kovin erilaista henkilöä. Hercule Poirot on kuuluisa ja älykäs salapoliisi, jolla on laaja sivistys ja asiantuntemus. Hän tuntee mm. kemiallisesti vaikuttavat aineet ja myrkyt sekä ihmismielen salaisimmatkin heikkoudet. Miss Marple puolestaan on herttainen, harmiton mummeli, jota aliarvioidaan hiukan höpsönä vanhana neitinä kutimensa kanssa. Takana piilee kuitenkin erittäin tarkkanäköinen, analyyttinen nainen, jolta pieninkään yksityiskohta ei jää huomaamatta. Omasta kotikylästäänkin hän löytää aina vastineen erilaisille käyttäytymismalleille ja ilmiöille.

Neiti Marple esittää höpsömpää kuin onkaan.

Kirjoissa on lähes aina ennalta arvattava tuttu juoni. Juuri kun kuvittelen arvanneeni murhaajan ja ratkaiseeni mysteerin, ja kun voitonriemuisena luen eteenpäin, niin eikös tapahdu uusi murha.  Ja juuri minun epäiltyni onkin uhri! Niinpä olen oppinut monien vuosien aikana, että omia johtopäätöksiä on turha tehdä, koska kuitenkin olen väärässä – ovela Agatha on taas vetänyt lukijaa nenästä.  Juonikuvion rakenne on taas uusi ja vanhat jäljet on peitelty uuden mysteerin alle. Pala palalta Agatha tuo vähitellen esiin kirjan henkilöiden luonteenpiireitä ja raottaa menneisyyttä. Kaikilla tuntuu olevan salaisuuksia.

Agatha Christien dekkarit ovat nopealukuisia ja niihin voi aina palata uudelleen.  Luetun kirjan juonikuvio ei palaudu vuosien päästä mieleen niin helposti kuin kirjojen pohjalta tehdyissä todella hienoissa, huolellisesti lavastetuissa  elokuvaversioissa. Kun henkilöt saavat kasvot, niin katsojalle jää vahvempi muistijälki.

Dame Agatha Christie 1890-1976

Minua miellyttää verrattuna muihin dekkareihin erityisesti Agathan lempeä tapa hoitaa uhri pois päiviltä. Murhan jälkeen tulevat monet mutkikkaat juonikuviot kiinnostavat, sillä useimmiten on kysymys ihmisten heikoista luonteenpiirteistä. Loppuratkaisu on aina tutusti sama kun lähes kaikki kirjan henkilöt kokooontuvat yhteiseen tilaan ja koko yllättävä juonikuvio paljastuu lopultakin.

Yllättävän tuottelias, noin 70 romaania, ja rakkaat hahmot luonut kirjailija on jäänyt elämään. Hän on mysteereineen varmasti maailman tunnetuin dekkarikirjailija, hänen kirjojaan on käännetty yli 100 kielelle!

Liisan Agatha Christie -historia

Luin jo hyvin varhain kaikki lasten ja nuorten seikkailu-, etsivä- ja rikosromaanit ja janosin lisää. Vanhempieni kirjahyllystä löysin ensimmäisen Agatha Christie -kirjan: Kymmenen pientä neekeripoikaa. Kirja lumosi minut ja sen jälkeen ei ollut paluuta.

Kymmenenpientä neekeripoikaa (Ten Little Niggers, 1939) on nykyään Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None).

Olen lukenut jokaisen suomennetun Agathe Christie -kirjan ja katsonut sarjat sekä elokuvat. Henkilöiden tavanomaisuus, ja kuitenkin huomattavien erikoispiirteiden kirjo, haastoi mielikuvitukseni äärimmilleen, koska en tienyt englantilaisesta elämästä mitään. Tulipa jollainlailla tutuksi muutamat kliseet.

Agatha sai myös minut kiinnostumaan ihmismielen mutkikkaista kuvioista eli kevyt kiitos hänelle ammatinvalinnanohjauksesta. Parasta on, ettei aika ole rapisuttanut Herra Poirotia ja Neiti Marplea. Tämän tartunnan jatkuvuus on taattu myös seuraavaan sukupolveen!

19-vuotiaan Kirren kommentit

Olen aina lukenut paljon. Pienenä halusin kauppareissuilta aina uusimman Aku Ankan taskukirjan. Myöhemmin löysin samoista hyllyistä Agatha Christien Seven-pokkarit, joita ei taida enää olla. Harmi, sillä niitä oli helppo poimia vaikkapa matkalukemiseksi.

Agatha Christien kirjoissa minua kiehtoo hyvä ja kiinnostava juoni, erityisesti pidän Hercule Poirotista. Välillä henkilöitä on niin paljon, että joutuu pinnistämään, kuka olikaan kuka. En ole kokenut tarinoita pelottavina, ainoastaan sopivan jännittävinä. Muutoin luen fantasiaa ja historical fictionia, en niinkään dekkareita.

Christien kirjojen pohjalta tehdyt tv-sarjat ovat koko perheemme suosikkeja, todellista laatutuotantoa. Niissäkin Poirot on suosikkini, vaikka Miss Marple on ihan ok.

Olen lukenut reilut kymmenen Christietä ja ehdoton suosikkini, vaikka siinä ei olekaan Poirotia, on And Then There Were None. Se on traditionaalinen mökkilukeminen ja varmasti luen sen tänäkin kesänä!

Juttu on osa Dekkariviikkoa 2015