JUTTU TUTUSTA: Eppu Nuotio, ehtiväinen kirjailija ja lukija

Eppu Nuotio asuu nykyisin Berliinissä. Tämä kevät on kuitenkin kulunut Espanjassa.

Eppu Nuotio asuu nykyisin Berliinissä. Tämä kevät on kulunut Espanjassa, Andalusiassa.

Kirjailija, suomentaja, ilmaisutaidon opettaja, näyttelijä, ohjaaja, näytelmäkirjailija. Monipuolisen Eppu Nuotion ammatillinen lista on pitkä, mutta niin on julkaisulistakin. Eppu alotti lastenkirjailijana ja kirjoitti myös television lastenohjelmia. Lasten- ja nuortenkirjoja hän kirjoittaa yhä, mutta aikuisten kirjojakin on julkaisulistassa jo ainakin 11. Viimeisimmästä mutta minä rakastan sinua -kirjasta voit lukea tästä blogijutustamme.

Ja lukeakin hän ehtii, niin kuin seuraavista vastauksista selviää.

Mitä luet?

Luen paljon kotimaista uutta kirjallisuutta, myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja runoutta, käännöskirjallisuutta, viime aikoina erityisesti saksalaista ja espanjalaista, kahden kotimme vuoksi. Kesäisin luen myös rikosromaaneja; se alkoi ensimmäisenä yhteisenä purjehduskesänä mieheni kanssa 31 vuotta sitten, kun veneeseen piti ottaa kirjoja, jotka kaikki venekunnan jäsenet voisivat lukea. Erityisesti suosin pohjoismaisia rikoskirjoja, mutta nyt ahmaisin peräkkäin Kate Atkinsonin Brodie-romaanit. Uusin, Joka lapsia ja koiria rakastaa, ilmestyi Kaisa Katteluksen suomentamana ja Schldtsin kustantamana ihan hiljakkoin.

Luimme miehen kanssa kumpikin Anthony Doerrin Kaikki se valo, jota emme näe ja John Williamsin Stonerin ja pidimme pienen kahden hengen kirjapiirimme Andalusiassa sitruunapuiden alla. Minulla on nyt luvussa Ian McEwanin Lapsen oikeus ja odottamassa Laura Honkasalon Perillä kello kuusi ja Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmel.

Missä luet?

Luen kaikkialla, junassa, lentokoneessa, juna-asemalla, lentoasemalla, bussiasemalla, puistossa, kahvilassa, vessassa, ruokaa laittaessa, vuoteessa, sohvalla, nojatuolissa, lattialla. Luen nurmella, rannalla, luen katolla ja parvekkeella. Luen aamulla ja päivällä ja illalla ja kesäöinä usein yölläkin.

Mitä suosittelet?

Haluaisin suositella huhtikuussa kuolleen kirjailija Seita Vuorelan kirjaa Karikko. Kirja on luokiteltu nuortenromaaniksi, mutta yhtä paljon se on kirja menetyksestä, perheestä, jonka keskellä suru pitää majaa. Se on tarina kesästä ja lomasta ja merestä ja kuolemasta ja sen hyväksymisestä osana elämää. Karikko on kirja kasvamisesta ja muistamisesta ja eräästä rannasta.

Seita Vuorela sai kirjastaan sekä ensimmäisen Tulenkantaja-palkinnon että Pohjoismaiden neuvoston ensimmäisen lasten- ja nuortenkirjoille myönnettävän palkinnon. Jos ei ole aikoihin lukenut ns. nuortenkirjaa, niin nyt on hyvä hetki. Karikko on klassikoksi syntynyt. Seita Vuorela tulee jäämään kirjallisuuden historiaan ja meillä, jotka olemme hänen aikalaisiaan, on näköalapaikka lukea nyt se, mitä hän kirjoitti ihan vasta äsken.

Seita Vuorela voitti viimeisimmällä teoksellaan Karikko (2012) Pohjoismaisen neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon sekä Tulenkantajat-palkinnon (2013)

Seita Vuorela voitti viimeisimmällä teoksellaan Karikko (2012) Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon sekä Tulenkantajat-palkinnon (2013)

Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *