JUTTU TUTUSTA: Oili Suominen – palkittu suomentaja

Suomentaja Oili Suominen on unelma-ammatissaan, johon kipinä syttyi jo 16-vuotiaana. Kuva:

Suomentaja Oili Suominen on unelma-ammatissaan, johon kipinä syttyi jo 16-vuotiaana. Kuva: Heikki Tuuli

Oili Suominen on moninkertaisesti ansioistaan palkittu suomentaja. Hänellä on 50-vuotisjuhlavuosi, sillä ensimmäinen käännös ilmestyi vuonna 1965. Lukiessamme emme aina tule edes huomanneeksi kääntäjän merkitystä, erityisesti jos käännöstyö on onnistunut. Suomentajalla on kuitenkin keskeinen asema lukunautintomme luomisessa. Kuten Mihail Šiškin HelsinkiLitissä toukokuussa 2015 muistutti: kääntäjä kirjoittaa kirjan uudestaan kohdekielellä.

Oili Suomisen suomentamien kirjailijoiden lista on pitkä ja kattava Siegfrid Lenzistä Alice Milleriin (saksasta) ja Bo Carpelanista Tove Janssoniin (ruotsista). Eikä maininnatta sovi jättää vuoden 1999 nobelistia, Günter Grassia, jonka luottosuomentaja Oili Suominen on ollut jo 1970-luvulta asti. Mitä suomentaja lukee vapaa-ajallaan?

Mitä luet?

Laidasta laitaan, joka päivä! No, en juuri scifiä, enkä kovin verisiä jännityskirjoja. Kotimaista ja käännettyä, vähemmän tietokirjallisuutta. Dekkareita ajoittain. Vastikään luin Hilary Mantelin Susipalatsin, kiinnostava ja taiturillinen, sitten Lars Huldénin runoja Inga stjärnor i natt, sir/ Ei tähtiä tänä yönä, sir. Ja aivan juuri tartuin uudelleen Eva Ruoffin iki-ihanaan  runolliseen tietokirjaan Tuoksujen puutarha.

Missä luet?

Omassa lukutuolissani, sängyssä illalla, kesällä parvekkeella. Matkoilla. Ja nykyään myös lastenkirjoja ääneen pojanpojalleni.

Mitä suosittelet?

Kotimaisia suosikkejani ovat viime vuosilta esimerkiksi  Olli Jalonen (Poikakirja!), Petri Tamminen (ah, Meriromaani! ), Harri Tapperin sukutrilogia, Ulla-Lena Lundbergin Jää, Kari Hotakainen –  ja etenkin ja ennen muuta Sirpa Kähkösen  Kuopio-sarja ja Graniittimies: loistava romaani, joka kertoo surullisista, kauheistakin asioista mutta on silti lohdullinen, koska se kertoo myös myötätunnosta ja rakkaudesta.

0DM6 Kansi.indd

Käännöskirjallisuudessa  Torgny Lindgren on yksi ikisuosikeista, samoin Thomas Bernhard.  Ja A.S. Byattin  Lastenkirja teki vaikutuksen.  Thomas Mannin Buddenbrookit!

”Omista” kirjailijoistani suosittelen  vaikkapa näitä kolmea: Sebaldin Austerlitzia, ja jos se miellyttää, niin sitten ihan mitä vain Sebaldilta, hänen tekstiinsä voi tulla himo. Toiseksi Günter Grassia: Kampela (se on minulle ”kirja joka muutti elämäni”) ja Peltirumpu. Ja Siegfried Lenzin Saksantunti on hieno teos taiteesta, vastuuntunnosta ja kasvamisesta.

Seuraavaksi Oili Suomisen kääntämänä ilmestyy syksyllä 2015 Teoksen kustantamana Günter Grassin viimeinen teos Grimmin sanat (Grimms Wörter. Eine Liebeserklärung, Steidl 2010). Grass oli jo ehtinyt julistaa Grimmin sanat mahdottomaksi kääntää (HS 22.3.2011) ,  joten tämä työ on ollut poikkeuksellinen sisältäen kirjailijan luvalla myös toimittamista ja perinteistä kääntämistä rajumpaa tekstin muokkausta.

Grimmin sanat ilmestyy Oili Suomisen kääntämänä syyskuussa 2015.

Grimmin sanat ilmestyy Oili Suomisen kääntämänä syyskuussa 2015.

Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *