Osaatko tulkita, mitä Eino Leino kirjoitti Ida Aalbergille?
Suven ja runon päivää vietetään 6. heinäkuuta, Eino Leinon syntymäpäivänä. Päivää kutsutaan myös Eino Leinon päiväksi ja se on vakiintunut liputuspäivä.
Suvun kirjojen joukosta löytyy laajasta Eino Leinon tuotannosta muutama nide, esimerkiksi Helkavirsiä, mutta kiinnostavalta on vaikuttanut Pyhä kevät -runoteos, joka on julkaistu vuonna 1901. Kainuun Eino Leino -seuran sivuilta löytyi viittaus teokseen:
Maaliskuun lopulla 1901 Eino Leino tarjosi Otavalle runokokoelman nimellä Kuvia ja kangastuksia. O. E. Tudeer luki kustantajan puolesta kokoelman puoltavalla lausunnolla. Kustantaja hyväksyi kokoelman painettavaksi. Leino oli pyytänyt tekijänpalkkiota 1000 markkaa, mutta kustantaja tarjosi hänelle 500 markkaa, josta vielä 200 markkaa oli pidätettävä keskeneräiseksi jääneestä Kivesjärveläiset-romaanista. Leino hyväksyi tarjouksen. Keväällä ja kesällä 1901 Leino viimeisteli kokoelman ja liitti siihen myös uusia runoja. Leino ilmoitti 29. kesäkuuta veljelleen Artturille, että häneltä ilmestyy uusi runovihko jouluun mennessä. Viimeisessä vaiheessa Leino muutti kokoelman nimeksi Pyhä kevät ja se ilmestyi 31.10.1901.
Meidän kappaleemme on omistettu paroonitar Ida Aalberg-Uexkull-Gyllenbandille, aikansa huomattavimmalle näyttelijättärelle, johon liitettiin adjektiiveja jumalainen, lumovoimainen ja ihmeellinen.
Mutta tarvitsen apua. Mitä lukee tuossa Idalle omistetussa lauseessa, jonka Leino on allekirjoittanut E.L.?
Jos osaat lukea Einon käsialaa, niin ole ystävällinen ja tulkkaa se tämän jutun kommenttikenttään. Kommentin voit jättää halutessasi nimimerkillä ja sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti.
Vielä saatteeksi ote Pyhä kevät -kokoelman runosta Mökkiläinen ja hänen poikansa, jossa on hieman samoja tuntoja, kun tätä kirjoittaessani kauniina kesäaamuna mökillä, kolmen teinitytön vielä nukkuessa.
”Noh, pojat, päivä valkeaa,
on aika työn ja toimen.
Jo aura pelloll’ odottaa
ja hepo eessä soimen.”
On sääli heitä herättää,
ois hyvä maata heidän,
mut säälittää myös kaunis sää
ja pien on mökki meidän.
Ken nuorna tottui nukkumaan,
ei vanhanakaan herää.
Vain työttömyys on ruostuttaa,
ei kyntö auran terää.
Ja näin ma heitä rohkaisen,
kun väryvät he milloin:
tuo aika uuden huomenen
ja parempi on silloin.
Ja usein huomen valkeaa
ja työ on yhtä kovaa.
Ma silloin koetan lohduttaa:
Nyt saatte hetken lomaa.
Ja tyytyväisnä työhönsä
he nousee nukkumasta.
Oi, heitä siunaa, Herra sä,
oi, siunaa mökin lasta.
Mitähän Eino viestitti Idalle? Onko lause mahdollisesti jostain runosta?
Itsellensä uskollinen vain on onnessa voimallinen
?
Peesaan Hennaa, samaan päädyin minäkin.
Itsellensä uskollinen vain on runossa voimallinen, veikkaan (tosin ensin ajattelin että ammeessa…)
Itsellensä uskollinen vain on maassa voimallinen.
Hiellensä uskollinen, vain on omenassa voimallinen.
Itsellensä uskollinen, vain on muussa voimallinen.
Välitän omille Facebook-sivuilleni tulleet vastaukset eli Pirkko ja Jaana vastasivat ja toisen tulkinta oli ”Itsellensä uskollinen vain on uskossa onnellinen” ja toisen ” Itsellensä uskollinen vain on maassa onnellinen”.
Haamukirjoitukselle (tai minulle) voimallinen oli kai liian vaikea sana. Sekä Pirkon että Jaanan viestissä oli voimallinen ei onnellinen.
Elina on varmaankin oikeassa.
Se kinkkinen sana on tuo maassa/muussa/onnessa/runossa/uskossa/ammeessa… Jos se on maassa, niin mitä ”Itsellensä uskollinen vain on maassa uskollinen” tarkoittaa?
Onnessa voimallinen on erityisen onnellinen. Ihminen voi olla oikeasti onnellinen vain jos on itselleen uskollinen. Eikös vaan!
Itsellensä uskollinen vain on MAASSA voimallinen.
Maassa = isänmaassa. Luulen.
Komppaan aiempia tulkitsijoita: Itsellensä uskollinen vain on onnessa voimallinen. Tosin (ehkä vain kontekstin vuoksi) myös toinen jo esitetty vaihtoehto, ”Itsellensä uskollinen vain on runossa voimallinen”, kuulostaa ihan uskottavalta. :)
Kahden ihmisen pohdinnalla (katsomatta vielä muiden arvailuja) päädymme ehdottamaan: ”Itsellensä uskollinen vain on maassa voimallinen”
Voisiko olla, että E.L. pohti omaa ja muidenkin olemista ja elämistä ja tuli tulokseen, että kun on oma itsensä niin pärjää täällä parhaiten? Tämä ajatus heijastuu esim. runossaan ”Laulun lapsi”
”En ole hyvä, en paha,
olen lapsi laulavainen,
laulun lapsena pysynkin
kunis kuoppahan kuperrun.
Kaikki on kaunista minulle
tämän ilman kannen alla,
ilo, murhe, itku, nauru,
luonto, maailma, lokakin,
rauha suuren rakkauden,
vihurit vihan ja lemmen;
kaikell’ on kajastuksensa
Luojan suuresta suvesta,
ikuisesta auringosta
tähtitarhojen takana.”
Kiitoksia kaikille vastaajille! Oikeasta vastauksesta emme kai voi olla varmoja, ennen kuin joku Leino-tutkija löytää lauseen jostain muualtakin tai todella tietää.
Olen taipuvainen olemaan Kaisan kanssa samaa mieltä, että kyseessä on isänmaa ja sana on maassa. Onnessa ja runossa olisivat oivallisia vaihtoehtoja ja sopisivat hyvin selitykseen, mutta käsiala ei taida tukea niitä.
Hellepäiväksi sopisi hyvin Hiellensä uskollinen vain on ammeessa voimallinen, mutta siitä lienemme yhtämieltä, että sitä Eino ei Idalle viestittänyt!
Jos joku vielä haluaa selittää tai tuoda muita näkökantoja, niin TERVETULOA, mutta mökkiarvonnan tuloksena lähetän Kirsin Book Clubin kirjanmerkin Elinalle, jota lähestyn sähköpostitse!
Vertailin tuota Eino kirjoitusta hänen omaan käsialaansa kirjeessä, jonka Eino on kirjoittanut veljellensä Kaarlolle 1897 ennen Karjalan matkaansa. Päädyin tulkinnassa Liisan kannalle: ”Itsellensä uskollinen, vain on muussa voimallinen.” Ainoastaan muussa-sanan m-kirjain tuottaa hieman vaikeuksia, sillä Eino kirjoitti m-kirjaimen alun hieman avoimemmin kirjeessä.
Kiitos Esko! Voi olla, että nyt lähestytään jo totuutta, sillä vertailukirje varmasti auttaa tulkinnassa. Jos lause on noin, niin olisi kiinnostavaa tietää, miksi hän kirjoitti juuri noin Ida Aalbergille eli mitä lauseen takana on. Onko sinulla siitä näkemystä?