Dekkareita ja ihmisiä @ Turun Kirjamessut (la)

Turun Kirjamessujen yleisilmettä 2015

Turun Kirjamessujen yleisilmettä 2015

Huh, toinen päivä Turun Kirjamessuilla meni hyytävissä merkeissä. Ruotsalaisia ja suomalaisia dekkaristeja haastateltiin useilla lavoilla, eikä jäänyt epäselväksi, että Nordic Crime on se juttu. Hieman mietitytti, mitä muuta kuuluu ruotsalaiseen kirjallisuuteen kuin yhteiskuntakriittisiä dekkareita, kun päälavoilla ei muita kirjailijoita näkynyt.

Lauantaiaamuna ensimmäiseksi törmäsimme Jörn Donneriin. Hän ei meistä bloggareista erityisemmin perustanut, mutta hieman tuli pilkettä silmiin, kun Minna kertoi lukeneensa Lilla Mammutenin. Kirsin Book Clubissa on yhdessä luettu Jörkalta myös Isä ja poika.

Jörn Donner ja peilin kautta sattumalta myös Kirsi!

Jörn Donner ja peilin kautta sattumalta myös pinkkimekkoinen Kirsi!

Sitten alkoikin ruotsalaisdekkaristien tykitys. Yleisilmeenä heistä voi sanoa, että he loivat vaikutelman, että he halusivat olla lavalla kertomassa tai diskuteramassa. He myös aktiivisesti osoittivat kuuntelevansa kollegojensa kommentteja, mitä ei lavoilla näkemistämme suomalaisdekkaristeista voinut sanoa.

Nostan tähän kaksi ruotsalaisnimeä: Kristina Ohlsson ja David Lagercrantz. Kristinan näin kolmessa keskustelussa ja jokaisessa tuli jotain uutta ja painokasta. David puolestaan veti hengästyttävän shown, eikä ollenkaan ihmetyttänyt, että hän tunnusti olevansa hyvin kotonaan hassun pellen roolissa.

Kristina Ohlssonin uusin suomennettu teos on Daavidintähdet.

Kristina Ohlssonin uusin suomennettu teos on Daavidintähdet.

Kristina Ohlsson kertoi uusimman suomennetun teoksensa, Daavidintähtien, taustoista. Hän on aina ollut kiinnostunut juutalaisesta kulttuurista. Hänellä oli lapsena ollut juutalainen ystävä, hän kiinnostui juutalaisesta historiasta ja on työnsä kautta erittäin perehtynyt Israeliin ja Lähi-itään. Kristina on valtiotieteilijä ja toiminut turvallisuuspoliittisena neuvonantajana niin Säpolle, ulkoministeriölle, puolustusvoimille kuin Ruotsin poliisillekin. Hän on myös työskennellyt Wienissä liittyen terrorisminvastaiseen toimintaan.

Kirjassa liikutaan Ruotsissa ja Israelissa. Kristina on kirjoittanut tarinaan myytin Paperipojasta, joka nappaa uhrinsa öisin. Kristina painotti, että hänen tavoitteensa on kirjoittaa jännitysviihdettä, ei yrittää vaikuttaa poliittisesti. Hän ei saa kertoa tai käyttää aiempaan työhönsä liittyviä asioita ja Daavidintähdet on pelkkää fiktiota.

Hän oli aiemmin kirjoittanut lyhempiä tarinoita, kunnes luki Stephen Kingin On Writingin ja oivalsi, kuinka soveltaa oppeja omaan kirjoittamiseensa. Sen jälkeen kirjoja onkin syntynyt tehdastahtia, parhaimmillaan kolme vuodessa. Kristinan mukaan kirjan kirjoittamiseen menee noin kuusi viikkoa, eikä teksti hinkkaamisella parane. Hänellä on selvät pasmat valmiina päässään ja jos tarinan kirjoitus töksähtää, niin silloin se on parasta hylätä.

Jännitystä luodaan Kristinan mukaan parhaiten pienillä eleillä, vaikkapa koputuksella ikkunaan tai nimettömällä kirjeellä. Murhat tulevat usein hänelle vasta, kun ruumis on jo olemassa. Hän sanoi olevansa täysin kontrollissa, mitä kaikille kirjojen hahmoille tapahtuu, vaikka yhden kirjan loppuun hän kirjoittikin, että sankari on raskaana. Seuraavan kirjan juoneen tämä ei sopinut ollenkaan, mutta sitä ei enää saanut vaihdettua, joten sankari oli koko seuraavankin osan edelleen raskaana ja vasta sitä seuraavassa kirjassa lapsi oli syntynyt.

Jos en itse tunne mitään kirjoittaessani, miten voin olettaa lukijoiden tuntevan. Minä itken pitkin matkaa,” Kristina Ohlsson.

Kaikkea väkivaltaa ei voi kirjoittaa, vaan se on nähtävä kuvina. Kristinan mielestä täydellinen dekkari on Stephen Kingin Misery, josta hän ei vaihtaisi merkkiäkään.

David Lagercranzt ja Kirsi

David Lagercranzt ja Kirsi

David Lagercrantz oli lavalla valtaisalla energialla. Hän suorastaan huusi mikkiin ja kehui estotta kirjoittamansa Millenium-trilogian jatko-osan menestystä maailmalla. Se mikä ei tapa ei vain ole listoilla, vaan on kärkipaikalla listoilla ympäri maailmaa!

Hänen toimeksiantonsa oli ollut kirjoittaa Stieg Larssonin 80 miljoonaa kirjaa myyneelle sarjalle jatko-osa, jossa yhdistyisi Milleniumin maailma ja hänen oma näkemyksensä. Hänen synopsiksessaan kustantajalle oli ollut autistisen Augustin tarina, josta osa perustui tositapahtumiin. Oli myös Lisbethin hakkerointi ja ajatus, että jos joku pystyy hakkeroimaan NSA:an, niin sen täytyy olla Lisbeth, mutta mitä jos NSA saakin sen selville. Kustantaja oli todennut: ”So damn good” tai ehkä ”Fan så bra!” ja niin kirjoitustyö pääsi vauhtiin.

David oli nähnyt painajaisia, joissa Lisbeth Salander tuli sanomaan hänelle, että tee minusta coolimpi, pystyn parempaan. Tarinan kirjoittaminen oli ollut raastavaa ja kritiikki oli pelottanut, mutta nyt lavalla oli showmies, joka on valmis kirjoittamaan myös seuraavan Millenium-dekkarin. Sanoinkin hänelle jälkeenpäin, että uskon siitä tulevan Se mikä ei tapa -teosta paremman, kun hänen ei tarvitse jännittää enää niin paljoa. Lue arvioni ja muiden kommentit Se mikä ei tapa – Det som inte dödar oss  tästä.

Lopuksi David kommentoi, mitä yhteistä oli hänen kirjojensa sankareissa: Zlatan Ibrahimovicissa ja Lisbeth Salanderissa. Molemmilla oli rankka lapsuus, mutta kumpikaan ei uhriutunut siitä, vaan taistelivat itseään kehittämällä voittoon. Tätä David sanoi ihailevansa.

Ja ihan viimeiseksi hän kutsui meidät kaikki, siis koko yleisön lapsinensa, hänen kesäpaikkaansa Inkooseen juhlistamaan jokakesäistä aarteenetsintää, jolloin aikuiset juovat viiniä, lapset syövät karkkia ja kaikilla on hauskaa David seremoniamestarinaan. Hän ei tainnut aavistaa, että eräs työkaverini on hänen kesämökkinaapureitaan, joten ties vaikka otammekin kutsun vastaan…

Kari Hotakainen on vaan niin hurmaava!

Kari Hotakainen on vaan niin hurmaava!

Päivän parasta keskustelua oli, kun Touko Siltala haastatteli Kari Hotakaista. Olemme pari vuotta sitten olleet heidän kanssaan käsittelemässä Helsingin Kirjamessujen lukupiirilavalla Karin Luonnon lakia, joten molemmat miehet tuntuivat kovin tutuilta.

Nyt aiheena oli Karin, tai pitäisikö sanoa Hotakaisen kuten Touko koko ajan puhutteli ystäväänsä, uusin kirja Henkireikä. Sen päähenkilöt ovat Rikoskomissario, Suntio ja Parturikampaaja. Nämä pitää kirjoittaa isolla, sillä kirjassa ei ole yhtään erisnimeä. Kari sanoi, että

halusi, että emme olisi nimellisiä, vaan ainoastaan ihmisiä.”

Henkireikä oli kummunnut Helsingin Kaupunginteatterin kirjoitustyöstä, jonne oli syntynyt neljän tunnin näytelmän verran tekstiä. Piti karsia, joten syntyi näytelmä Palvelija, jossa Martti Suosalo esittää kaikki seitsemän roolia, sekä Henkireikä, joka Karin mukaan on vain pieni kirja verrattuna kaikkiin merkittäviin teoksiin messuilla – hieman oli eri ääni kellossa kuin David Lagercrantzilla!

Henkireikä oli syntynyt työnimikkeellä rikosromaani, mutta varsinaista rikosta ei vielä ole tapahtunut. Kari kertoi kyllä itsekin lukevansa dekkareita. Hän on lukenut kaikki Jo Nesbøn dekkarit:

Ovathan ne juoneltaan vikkeliä minun tekstiini verrattuna, mutta kiva lukea sellaista, joka on niin erilaista kuin oma tekstini.”

Minna osti Matti Röngän Einon.

Minna osti Matti Röngän Einon.

Lauantaihin mahtui vielä useita muitakin tapaamisia, mutta kerrotaan niistä myöhemmin. Kuuntelimme Matti Röngän esittelyä Eino-kirjastaan ja ajattelimme perehtyä suomalaisen miehen sielunmaisemaan oikein lukupiirin voimalla tammikuussa. Matin kirjan päähahmot ovat ysikymppinen Eino ja hänen lapsenlapsensa Joonas, samanoloisia miehiä. He ilmeisesti ovat myös Matin kaltaisia vanhanaikaisia miehiä, joilla on kangasnenäliina taskussa ja jotka kokevat velvollisuudekseen pitää murheensa omana tuskanaan enemmin kuin jakaa ne edes läheisimpiensä kanssa.

Tosin Matti totesi, että koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellista vanhuutta. Sitä ja Turun Kirjamessujen sunnuntaita kohden! Lisää raporttia luvassa…

Kommentit
  1. Varpu Olsonen Varpu
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Eija Ojanen
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *