Joulukalenteri 23.12. / vastaus ja arvonta

0EJ2_kansi.inddTänään joulukalenterissa kysyimme, mistä kirjasta tämä katkelma on.

Madame oli pieni ja pyöreä kuin jouluporsas, hänen poskillaan paloivat punaiset läikät ja hän puhui koko ajan laulavalla, vähän liian nopealla äänellä ja selosti minulle maatilansa viljelmiä, hehtaarimääriä, sakolukuja, tuotto-odotuksia ja yleistä toimintatapaa. En saanut mistään kiinni. Puhuessaan hän liikkui lisäksi koko ajan, kävi välillä keittiön puolella sanomassa, että epäili lihapullissa olleen hirnun lihaa.

Näyte oli Heidi Köngäksen Hertasta, yhdestä kirjasyksyn helmistä. Vaikea oli, sillä vain Juha tiesi ja samalla hän nousi jaetulle kakkospaikalle Joulun Tietäjä -kisassa, joten tiukkaa on!

Katkelmassa Leino kertoo tapaamisestaan Hella Wuolijoen kanssa. Hertta eli Hertta Kuusinen on järjestänyt rakastettunsa Yrjö Leinon ystävänsä ja aatetoverinsa Hella Wuolijoen kartanoon Iittiin työnjohtajaksi. Lue blogimme juttu Hertasta tästä ja vakuutu, että koko kirjakin kannattaa lukea. TV1:ssä nähdään ensi sunnuntaina klo 21.00 viimeinen osa Heidi Köngäksen ohjaamasta tv-sarjasta Punainen kolmio, jonka henkilöitä Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino myös ovat. Koko sarja on jo nyt nähtävissä Yle Areenassa.

Kotikatsomo: Punainen kolmio ep01Punainen kolmio 02

Tämän toiseksi viimeisen joulukalenteripäivän palkinnot Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -kirjan ja Tuija Lehtisen Morsiuskamarin voittivat

Jaana ja Tea!

Aika käsittämätöntä, sillä arvon ladyt ovat johdossa myös Joulun Tietäjä -kisassa! Mutta niin random.org arpoi ja tulosta on uskominen!

Onnittelut voittajille!

Kiitos Otavalle kirjoista ja Edita Publishingille palkintokirjojen postittamisesta.

Huomenna avautuu viimeinen luukku ja vastausaikaa on tapaninpäivän aamuun klo 10 asti.

97895112807439789511273837.jpg;jsessionid=e6hc2bqsppyv16nn80vlhi6eq

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *