Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat Kansallisteatterissa – ovatko muistot totta?

24804571292_7a8b8597f6_zAntti Tähtinen viettää 45-vuotispäiviään ja seurue haastaa hänet leikkiin, jossa muistellaan, mikä hetki elämässä on ollut merkittävä. Ja mitä jos siinä hetkessä olisikin valinnut toisin. Antin elämästä on ’leikki kaukana’. Antilta, näytelmäkirjailijalta ja teatteriohjaajalta ei synny tekstiä, avioliitto on kriisissä, suhde aikuiseen tyttäreen, myös näytelmäkirjailijaan, on vaikea.

Paavo Westerbergin käsikirjoittama ja ohjaama Mahdolliset maailmat sai keskiviikkona ensi-iltansa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. ”Näytelmässä flirttaillaan omaelämänkerrallisuudella”, Westerberg kertoi marraskuussa, kun esitteli silloin vielä harjoitusvaiheessa ollutta näytelmäänsä Bloggariklubilla. Näytelmän Antista onkin helppo löytää yhtymäkohtia Westerbergiin, teatterista ja televisiosta tuttuun lapsinäyttelijään. Mahdolliset maailmat kulkee kahdessa aikatasossa, nykypäivän 45-vuotiaan Antti Tähtisen lisäksi mukana on 12-vuotias Antti. Lapsitähti-Antilla on rooli Ralfin ohjaamassa Galileo Galileista kertovassa näytelmässä, jossa pääosaa esittää tv:n turvallinen iltasatusetä Lasse, Antin lapsuuden idoli. Kolmanteenkin aikatasoon kurkistetaan.

Mikä on ollut Antin ratkaisevin elämänvalinta? Vaimo Helena muistuttaa: ”Se tilanne metroasemalla, siitähän sinä aina puhut.” Antin elämän kannalta ratkaiseva valinta on tapahtunut metroasemalla, kun hän on sittenkin, junasta myöhästyneenä, mennyt koe-esiintymiseen Galilein elämää varten. Antti on valinnut teatterin. Siitä on tullut hänelle turvallinen koti, kun oman kodin täyttävät vanhempien riidat. Aikuisista näyttelijöistä on tullut Antin ystäviä, kun ikätovereiden silmissä hän on leuhka kummajainen. Myös aikuinen Antti palaa metroasemalla ja näkee siellä tulevaisuutensa, yksinäisen ja vähän ärtyisen vanhuksen.

Riston autossa on turvallista, ja Ristolle Antti paljastaa kipeän salaisuutensa: vanhemmat ovat eronneet. Kuva Stefan Bremer/Kansallisteatteri.

Riston autossa on turvallista, ja Ristolle Antti paljastaa kipeän salaisuutensa: vanhemmat ovat eronneet. Kuva Stefan Bremer/Kansallisteatteri.

Marja Salo 12-vuotiaana Anttina on aivan huikea. Hän ON se pieni poika, joka toistaa kerta toisen jälkeen harjoituksissa kävelykohtauksen, joka ei vaan tunnu sujuvan. Kyyneliin asti minua liikuttivat kohtaukset näyttelijätoveri Riston autossa, jossa Antin mielestä on ”turvallista ja kodikasta”. Aikuinen Risto on Antin kaveri, leikkikaveri, sillä yhdessähän he näyttämöllä leikkivät. Eero Aho on aikuinen Antti ja roolisuoritus on taas huiman sisäistynyt. Ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Eero Aho näyttelee syyllisyyttä potevaa keski-ikäistä miestä, jonka ihmissuhteet ovat solmussa. Tylyn teatterikumppanin tämä sai puuskahtamaan: ”Tää on niin nähty.”

Esko Salminen on Lasse, Galilein näyttelijä, viisas ja lämmin. Lasse ennustaa pienelle Antille tulevaisuutta näyttelijänä ja antaa tälle neuvon:

Ja ne haluu tietää susta kaiken. Toimittajat, katsojat, yleisö.  Älä anna niille mitään. Älä paljasta niille mitään.  Ne haluu tietää mitä sä syöt ja mitä sä paskannat.  Mutta älä anna niille sitä. Jokainen ihminen tarvitsee salaisuuksia.

Kehua voisi kaikkia muitakin näyttelijöitä, niin vahvaa työtä koko joukko tekee.

Esko Salminen on Vnha ja viisas näyttelijä Lasse. Kuva ¨Stefan Bremer/Kansallisteatteri.

Uusi aika on koittanut Bertolt Brechtin Galilein elämässä. Kaukoputki näyttää totuuden planeetoista. Kuva Stefan Bremer/Kansallisteatteri.

Mahdolliset maailmat -nimi voisi viitata paitsi elämänvalintoihin myös niihin maailmoihin, joita näyttämöllä luodaan. Westerbergin näytelmä on myös teatterin mahdollisuuksien pohdintaa ja täynnä viittauksia eri teksteihin ja teatteriteorioihin. Bertolt Brechtin Galilein elämän lisäksi näytelmässä on mukana myös August Strindbergin Kuolemantanssi. Galilein elämässä on hylätty vanhat uskomukset ja katsotaan kaukoputkella rohkeasti uuteen ja tuntemattomaan. Kaikki ei pyörikään maan ympärillä. Aikuisen Antin elämässä uutta aikaa edustaa tytär Anna, joka syyttää isäänsä siitä, miten perheen elämä pyöri hänen ympärillään. Vain isällä oli perheessä oikeus tunteisiin. Kuvaava on Annan näytelmän otsikko: Helvetti. Näyttämöllinen tutkielma eräästä perheestä. ”

Kun oma kirjoitustyö ei suju, Antti tarttuu teatterinjohtajan tarjoamaan mahdollisuuteen ohjata klassikko, ja hänen valintansa on Kuolemantanssi. Näytelmä tuo näyttämölle strindbergiläiseen tyyliin avioliittohelvetin ja tukahdetut tunteet, ”kellari-ihmiset”. Kellarista, syvältä muistoista ammentaa myös Westerbergin näytelmä. Kumpi on todempaa todellisuuden fiktio vai fiktion todellisuus, sitäkin näytelmä pohtii. Myös neljäs seinä, näyttämön ja katsomon välillä oleva näkymätön seinä pohdituttaa. Antti haluaa ohjaajana kurottaa kätensä neljännen seinän läpi, rikkoa sen. Neljäs seinä on isän ja aikuisen tyttärenkin välissä.  Helppoa ei Antille ole tämänkäään seinän rikkominen.

Antti ja isä oloitsevat, kun Ralf on valinnut Antin Galilein elämään. Mutta halasiko isä Anttia? Ovatko muistot totta?

Antti ja isä iloitsevat, kun Ralf on valinnut Antin Galilein elämään. Mutta halasiko isä Anttia? Ovatko muistot totta?

Teatterin keinojen kanssa esitys leikkii hyödyntämällä onnistuneesti videokuvaa ja suurta näyttämöä karuna ja muuntuvana elementtinä. Ja onko tehokkaampaa aivojen läpivalaisun kuvaa, oikeastaan metaforaa kuin penkillä makaavan Antin päälle laskeutuva ison näyttämön näyttämövalojen patteristo. Pystyykö mitään salaamaan, kun teatteri voi näyttää ihmisen näin paljaana? Alastomanakin esitys Antin näyttää. Pikkujoulujen huuruissa Antti karkaa kadulle, kamera seuraa ja näyttää paljain pyllyin ja jaloin lumisella kadulla juoksevan näyttelijän. Kokonaisuudessa kohtaus jäi enemmän kikka kolmoseksi, yleisön hauskuttajaksi.

Mutta miten saada vahva esitys loppumaan? Tämän ongelman kanssa painii Mahdolliset maailmatkin. Kierroksia tulee lisää. Aikuinen Antti ehtii sekoilla huumehouruissa, saada esityksensä ensi-iltaan, lamaannuttavan sähköiskun ja sovinnon tapaisen tyttären kanssa. Vähempikin olisi riittänyt, sillä lopullisen lopun etäännytys toimi hyvin.

Paavo Westerberg kertoi marraskuussa Bloggariklubilla tulevasta näytelmästään.

Paavo Westerberg kertoi marraskuussa Bloggariklubilla tulevasta näytelmästään.

Marraskuisella Bloggariklubilla Paavo Westerberg listasi tulevan näytelmänsä teemoja: lapsen kokemusmaailma, mikä tekee meistä meidät, leikin teema. Millainen olisi toinen mahdollinen elämä tai kolmas, jos sattumat olisivat menneet toisin? Tämän Paavo Westerberg nosti yhdeksi näytelmänsä ”isoksi kysymykseksi”. Hän kuvaili myös, miten näyttelijän työssä on aina kyse siitä, kuinka paljon esityksessä on näytelmän henkilöä ja kuinka paljon näyttelijää itseään. Tämä Westerbergin mielestä koskee nykyään myös näytelmäkirjailijaa.

Tää aika, kun kaikki on oman elämänsä näytelmäkirjailijoita – miljardit näytökset meneillään, on muuttanut näytelmäkirjailijan tehtävää.

Mitä sitten omasta ja muiden elämästä voi tuoda näyttämölle? Missä on raja? Westerbergin mielestä mahdolliset maailmat flirttailee sillä ajatuksella, missä raja kulkee:

Tuleekin voimakkaammin fiktio, kun käyttää rakennusaineena oman elämän kokemuksia.

”Beyond the fiction of reality, there is the reality of the fiction”, lainaa Mahdollisten maailmojen käsiohjelma slovakialaisen filosofin Slavoj Žižekin ajatusta.

Kiitos ensi-iltalipusta Kansallisteatteri.

Mahdolliset maailmat. Kansallisteatteri, Suuri näyttämö. Käsikirjoitus ja ohjaus Paavo Westerberg. Lavastus Markus Tsokkinen. Pukusuunnittelu Pirjo Valinen. Valosuunnittelu Pietu Pietiäinen. Musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio. Videosuunnittelu Timo Teräväinen. Dramaturgit Eva Buchwald, Minna Leino ja Jukka Viikilä. Rooleissa Eero Aho, Marja Salo, Esko Salminen, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Antti Pääkkönen, Leo Honkonen, Oirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Antti Pääkkönen, Jukka-Pekka Palo.

 

 

Kommentit
  1. Avatar photo Minna

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *