HKT: Vampyyrien tanssi – riemastuttavaa parodiaa kauhusta
Tyttäreni Kirre on musikaalifani ja hänen on mahdotonta ymmärtää, että olen nuorena nukahtanut pitkän Lontoo-päivän jälkeen Les Misérablen katsomoon. Musikaalit eivät ole olleet niin kovin lähellä sydäntäni, mutta Kirren innostuksen myötä olen käynyt katsomassa lukuisia musikaaleja viime vuosina, muun muassa sen Les Misin niin Lontoossa kuin Tampereellakin.
Lauantaina 2.4.2016 oli Helsingin Kaupunginteatterin Vampyyrien tanssin vuoro. Minulla ei oikein ollut mitään kuvaa, mitä odottaa ja Kirren kuvaus, että kyseessä on Hammer Horror -genre ei paljon auttanut, sillä mikä ihmeen genre se on?
Vampyyrien tanssia esitetään Linnanmäen Peacock-teatterissa. Salissa leijaili jo saapuessamme usvainen tunnelma ja lavasteet olivat graniittilinnamaisen synkeät. Joku naapurikatsojista kommentoi, että salissa tuoksui vuoristoradalle.
Musikaali alkaa transylvanialaisesta majatalosta, jossa vietetään railakasta iltaa valkosipulikäädyt kaulalla, laulaen ”Kynsilaukkaa”. Majatalon isäntä on kuin Les Misin majatalon isäntä, ottaa vieraat ystävällisesti vastaan, mutta yhtään et voi luottaa, mitä hän seuraavaksi keksii. Ainakin hän pettää vaimoaan viehkon tarjoilijatytön kanssa ja toisaalla lukitsee oman aikuisuuden kynnyksellä olevan tyttärensä huoneeseensa, pois houkutusten ulottuvilta. Siinä välissä hän vielä antaa tyttärelleen selkäsaunan eli oikeasti läiskii polven päällä pepulle. Tässä vaiheessa ajattelin, että taitaa olla puuduttava ja sovinistinen ilta edessä.
Vielä edettiin tarinassa hieman enemmän ja olin huolissani, etenkin kun minun oli vaikea saada joukkokohtausten laulujen sanoista selvää. Mutta sitten päävampyyri, Jonas Saaren loistavasti esittävä kreivi von Krolock, laskeutui viitta niskassaan taivaista mustat siivet lepattaen ja minulla repesi: tämänhän ei olekaan tarkoitus olla vakavasti otettavaa, vaan koko clichéinen touhu onkin yhtä suurta parodiaa! Tai ehkäpä joku ottaa tosissaan, mutta minulle Vampyrien tanssi näyttäytyi riemastuttavana stereotypiakavalkadina, jossa sai nauraa ylilyönneille ja perinteikästä perinteisimmille juonenkäänteille.
Parasta oli, että näyttelijät olivat kautta linjan taitavia. Mitään puolittaista ei ollut, vaan he heittäytyivät korostetusti rooliinsa. Tässä ei menty pienillä vivahteilla, vaan silmiä muljautettiin ja vampyyrihampaita vilautettiin urakalla. Mutta mikä ihaninta, mitään myötähäpeää ei tarvinnut tuntea! Kokenut ohjaaja Markku Nenonen osaa musikaalinsa ja on Vampyyrien tanssissakin tehnyt hyvää työtä!
Näyttelijät olivat sisäistäneet roolinsa hienosti ja suurin osa lauloi erittäin hyvin, erityismaininnan kokonaisuudesta ansaitsevat Jonas Saari kreivinä ja Anna Victoria Eriksson majatalon tytär Sarahina ja Sanna Majuri Magdana, majatalon sensuellina piikana ja isännän himon kohteena.
Aplodit annan myös Elina Kolehmaisen puvustuksesta ja tiimin naamioinnista ja kampauksissa. Googlailin hieman alkuperäisen, Wienissä esitetyn Tanz der Vampiren kuvia ja kyllä Helsingissä oli vähintään yhtä hienot vermeet ellei paremmat. Vampyyrien tanssi pohjautuu Roman Polanskin ohjaamaan elokuvaan The Fearless Vampire Killers / Vampyyrintappajat – anteeksi, mutta hampaanne ovat niskassani (1967) ja sitä kutsutaan kauhukomediaksi. Leffa ei kuulosta ollenkaan Polanskilta, mutta hän on kuulemma suuri musikaalikomedian ystävä.
Alunperin idea vampyyrikomediasta syntyi, kun kävin katsomassa kauhuelokuvia ja huomasin, että nuoret katojat nauroivat kaikkein kauheimmissa ja pelottavimmissa kohtauksissa”, Roman Polanskia siteerataan käsiohjelmassa.
Elokuvan lumovoima ei ollut kadonnut 30 vuodessa, niinpä ajatus musikaalista alkoi muhia. Vampyyrien tanssi -tarinan ja laulut on kirjoittanut kirjailija Michael Kunze, jonka huipputyö on Elisabeth-musikaali (Kirren mukaan se on aivan fantastinen, sekoitus Evitaa ja Phantomia). Musiikin on säveltänyt James Richard Steinman, joka on säveltänyt myös Meatloafille ja esimerkiksi Bonnie Tylerin suuren hitin Total Eclipse of the Heart. Minusta se oli sama tai ainakin lähes sama kuin Kun kaikki pimenee -biisi Vampyyrien tanssissa.
Juonellisesti majatalosta edetään vampyyrikreivin linnaan, jonne Sarah on mennyt kreivin lahjoittamilla (ihan minun näköisilläni) punaisilla mokkasaappaillaan. Ensin perään lähtee majatalon isäntä, Sarahin isä rajuin seurauksin, sitten professori ja Sarahiin rakastunut Albert suuntaavat kohti linnaa. Väliajan jälkeen hipsitään linnassa ja hautuumaalla, vaarassa vampyyrien keskellä ja jännitetään, kuka puraisee ekaksi ja ketä.
Loppujen lopuksi meillä oli oikein hauska ilta. Myönnän, että olisin halunnut katsoa Vampyyrien tanssin jossain intiimimmässä ja tunnelmallisemmassa teatterissa, jossain jossa on pehmeät penkit, samettiset esiriput ja musiikin sointi pehmeää, mutta nyt Helsingin Kaupunginteatteri on evakossa ja tekee sen, mikä on mahdollista. Sääli esimerkiksi, että orkesteri on jossain niin piilossa, että minulta meni hetki ennen kuin tajusin, että musiikki ei tule nauhalta ja senkin vain siitä, että monitoreista näkyi kapellimestari Eeva Kontun johdatus. Kokonaisuus oli muutoin todella toimiva ja vielä loppukaneetiksi haluan todeta, että ammattitaito, innostus ja terve ammattiylpeys oikein loisti lavalta myös katsomon puolelle. Suositttelemme!
Jos haluat nähdä riemastuttavaa iloittelua, eikä ruston rusahtelu vampyyrien hampaiden välissä kauhistuta, niin varaa liput äkkiä, sillä enää on jäljellä 14 esitystä, viimeinen 27. huhtikuuta 2016.
PS. Hammer horror -genre pohjautuu Hammer-tuotantoyhtiön tekemiin kauhuelokuviin esimerkiksi Draculasta. Monissa elokuvissa oli paljon vitsiainesta ja kauhulle nauretaan. Paljon lisää tietoa löytyi myös erinomaisesta Vampyyrien tanssi -käsiohjelmasta!