Helsinki Lit käynnistyi kiinnostavasti – ensimmäinen päivä perjantai

Masha Gessem ja Sofi Oksanen Helsinki Litin lavalla.

Masha Gessem ja Sofi Oksanen Helsinki Litin lavalla.

Emme Kirsin Book Clubissa ole turhaan hehkuttaneet Helsinki Litiä. Julistimme vuosi sitten ensimmäisen kerran järjestetyn festivaalin viime vuoden parhaaksi kirjallisuustapahtumaksi, eikä festivaali ole ainakaan huonommaksi muuttunut toisena järjestämisvuonna. Perjantaina 13. päivä Savoy-teatterin sali oli täynnä: meitä lukijoita, kirjailijoita, kustannusalan ja kirjastojen väkeä, toimittajia. Konsepti oli sama kuin vuosi sitten ja juuri sopivan konstailematon: kaksi kirjailijaa keskustelemassa lavalla noin 50 minuuttia siitä mistä he kirjoittavat, miksi kirjoittavat ja miten maailmaa havainnoivat.

Ensimmäinen keskustelijapari oli Yhdysvalloissa asuva venäläinen journalisti ja tietokirjailija Masha Gessem ja Sofi Oksanen. Gessemin kirjoista on muutama vuosi sitten suomennettu Kasvoton mies – Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi (Otava 2012). Masha Gessem on emigroitunut Yhdysvaltoihin kahdesti, ensin lapsena vanhempiensa mukana 1981 ja toisen kerran omien lastensa ja kumppaninsa kanssa. Hän kuvaili, miten rankkaa on nähdä omien lastensa kokevan saman kuin hän itse ensimmäisen kerran muuttaessaan. ”Lähteminen on helpompaa, kun päätöksen on aikuisena itse tehnyt. Maastamuutto on kuin viattomuuden menetys.” Ensimmäisen muuton syy oli perheen juutalaisuus, toisen Mashan ja hänen kumppaninsa homoseksuaalisuus. Gessem toivoikin, että Venäjän naapurimaat, myös Suomi, helpottaisivat venäläisten homoseksuaalien mahdollisuutta saada turvapaikka lähempää kotimaataan kuin Yhdysvalloista asti. Gessem myös valmistelee juuri kirjaa seksuaalivähemmistöjen asemasta Venäjällä.

Venäjän henkistä tilannetta analysoidessaan Gessem vertasi nykyistä Venäjää entiseen. Silloin venäläiset keskittyivät muistoihin, nyt unohtamiseen. Venäläisten pitäisi pystyä myöntämään, mitä ovat itse tehneet itselleen. Miehitettyjen maiden asema on helpompi: miehittäjä lähtee ja miehitetty maa jatkaa elämäänsä. Gessem vertasi Venäjää ja Saksaa. Saksassa oltiin joko kollaboraattoreita, uhreja tai sivustakatsojia. Venäjällä kukaan ei ollut vain uhri, kollaboraattori tai sivustakatsoja, vaan monessa roolissa. Siksi menneisyyden kanssa ei osata elää.

Venäjän ensi syyskuun parlamenttivaaleja Gessem piti lähinnä vitsinä. Eikä Putinkaan tule koskaan menettämään valtaansa vaaleissa.

Minna sai Tore Renbergilta omistuskirjoituksen Nähdään huomenna -romaaniin.

Minna sai Tore Renbergilta omistuskirjoituksen Huomenna nähdään -romaaniin.

Norjalaisen Tore Renbergin kirja Huomenna nähdään (Like, 2016, suomentaja Outi Menna) on tänä keväänä ilmestynyt suomeksi. Hänen keskustelukumppaninsa oli Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir. Kysymykseen, miksi kirjoittaa, Renberg luetteli kolme syytä: 1) Pelko. Hän kertoi isänsä alkoholimista ja lasisesta lapsuudestaan; kirjoittaminen oli hänelle tapa selviytyä. 2) Ihailu on toinen syy, ja me kuulijat jäimme miettimään, oliko kyseessä kirjallisten esikuvien ihailu vai ihailluksi tuleminen vaiko molemmat. 3) Pakko kirjoittaa on kolmas syy. Renberg kertoi, että hän ei osaa olla kirjoittamatta. 15-vuotiaana Renberg löysi Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, joka teki hänen valtavan vaikutuksen. ”Jos kerran Dostojevski voi tehdä jotakin tällaista, niin minäkin voin”, rennosti esiintynyt Renberg kertoi silloin miettineensä.

Huomenna nähdään sijoittuu Stavangeriin, Renbergin kotikaupunkiin. Sen henkilökaartiin kuuluvat myös pikkurikolliset, joilla ei ole helppoa öljyllä rikastuneessa pikkukaupungissa. Tavaraa riittää kyllä varastettavaksi, mutta kukaan ei osta varastettua telkkaria, kun on varaa ostaa kaupastakin. Tästä esimerkistä voi jo aistia, että Renbergin tyyli on myös kepeän humoristinen. Ilmankos Talvisodan kirjoittanut Teir tuntee hänet hengenheimolaisekseen.

Renbergin mukaan tv:n rikossarjat, post-sopranos, kuten kirjailija niitä nimitti, ovat haastaneet kirjailijat, koska sarjat ovat nykyään niin hyviä. ”Ennen oli vain Twin Peaks.” Rikoskirjallisuuden genressäkään ei enää riitä vain yksi päähenkilö ja suora tarina. Itseään Renberg ei suinkaan pidä rikoskirjailijana vaikka pikkurikollisista kirjoittaakin. Huomenna nähdään on hänestä hyvin barokkinen teos, siinä on vähän sitä sun tätä, 11 päähenkilöäkin.

Tore Renbergin kirja on nyt sekä Minnalla että Marjalla.

Tore Renbergin kirja Huomenna nähdään on nyt sekä Minnalla että Marjalla.

Karl Ove Knausgård on Tore Renbergin hyvä kaveri. Nuorina he toimittivat samaa musiikkiohjelmaa radiossa ja jakoivat intohimon kirjallisuuteen. He ovat soittaneet myös samassa bändissä, josta Renberg kuitenkin lähti, kun 90-luvulla perustettu yhtye nousi kiitoon vain Knausgårgin nimellä. Renberg hauskuutti yleisöä näyttämällä, miten kaavamaisesti Knausgård rummuttaa.

"Sukuni on ihana, mutta kummallinen", kertoi Mark Levengood Rosa Liksomille.

”Sukuni on ihana, mutta kummallinen”, kertoi Mark Levengood Rosa Liksomille.

Illan todelliset hauskuuttajat ja värikkäät ilopillerit olivat Rosa Liksom ja Mark Levengood. Värikkäitä olivat molemmat myös vaatetukseltaan, Mark kirkkaanpunaisessa puvussaan ja Rosa kuviollisessa mekossaan ja värikkäissä sukissa. Puhetta kirjailijuudesta, ulkopuolisuudesta, kotimaasta väritti molempien kertomat hauskat jutut. Yleisö nauroi railakkaasti, mutta kaikista tarttuvin nauru oli Rosa Liksomilla, ja parhaat jutut Mark Levengoodilla.

Molemmat totesivat, että heillä on hämmästyttävän paljon yhtäläisyyksiä, vaikka he kirjailijoina ovatkin erilaisia. Mark tiivisti eron: ”Sinä (Rosa) olet syvällinen, mutta pyrit pinnalle, minä olen pinnallinen mutta haluan mennä myös syvälle.” Yhteistä heille on Rosan mukaan eräänlainen camp-asenne ja postmoderni tapa katsoa maailmaa.

Mark kuvasi myös, miten tärkeää kirjailijalle on ulkopuolisuus: on mahdotonta olla kirjailija, jos ei ole ulkopuolinen. Kirjailija tarvitsee perspektiiviä. Rosalle ulkopuolisuus ei ole tarkkailua, vaan sen pohdintaa mikä ei näy. Vaikka onkin asunut pitkään Ruotsissa, Mark tuntee itsensä hyvin suomalaiseksi (äiti on suomenruotsalainen, isä amerikkalainen), koska kävi koulut Suomessa, eli täällä sen ajan kun lapsen tietoisuus kasvaa nuoreksi aikuiseksi. Hän viihtyy sekä Suomessa että Ruotsissa, vaikka molemmissa hän on vähän ulkopuolinen. Suomi on hänen mukaansa muuttunut valtavasti – ja vain positiiviseen suuntaan – viime vuosikymmeninä. ”Ja mitä ihmettä. Yhtäkkiä Tom of Finland on uusi mumin.” Rosan kirjoitusprosessi on melko lyhyt ja hän luottaa täysin alitajuntaan. Hän ei suunnittele mitään, avaa tietokoneen ja ryhtyy kirjoittamaan. Markilla on runko olemassa, mutta myös hänen kirjoittamistaan ohjaa alitajunta. Kirjoitusjakso on hyvin intensiivinen ja kerrallaan vain puolitoista tuntia. ”Sitten olen aivan loppu.”

"Halusin kirjoittaa rakkaustarinan", kertoi Jonas Hassen Khamiri Riikka Pulkkiselle Kaikki se mitä en muista -kirjansa taustasta.

”Halusin kirjoittaa rakkaustarinan”, kertoi Jonas Hassen Khamiri Riikka Pulkkiselle Kaikki se mitä en muista -kirjansa taustasta.

Yksi perjantain odotetuimmista vieraista oli ruotsalainen Jonas Hassen Khemiri, jonka viime vuonna August-palkinnon saanut kirja Kaikki se mitä en muista (Allt jag inte minns, suomeksi julkaissut Johnny Kniga, 2016) on ensi viikolla lukupiirimme toukokuun kirjana. Sympaattinen Khemiri oli saanut keskustelukumppanikseen ja haastattelijakseen Riikka Pulkkisen, ja nyt täytyy todeta: valitettavasti. Pulkkisen arkailevan viipyilevä esiintyminen ei rentouta myöskään haastateltavaa ja niinpä englanniksi käyty keskustelu lähti kovin kankeasti liikkeelle. Ruotsi olisi voinut olla parempi valinta ja toinen keskustelija ehtinyt 50 minuutissa päästä syvemmälle.

Kirsin Book Club on valmistautunut hyvin ensi viikon lukupiiritapaamiseen. Khemirin kirja on luettu suomeksi ja ruotsiksi.

Kirsin Book Club on valmistautunut hyvin ensi viikon lukupiiritapaamiseen. Khemirin kirja on luettu suomeksi ja ruotsiksi.

Khemiri kertoi, ettei mitenkään ajattele itseään monikulttuurisuuden edustajana, vaan nykyruotsalaisuudesta kirjoittavana kirjailijana. Tämän hetken ruotsalaisilla on hyvin monenlaiset taustat ja ne näkyvät myös hänen kirjoissaan. Kieli ja sanat ovat hänelle hyvin tärkeät. ”Voin aina mennä sanojen maailmaan ja tuntea olevani turvassa.” Koululaisena hän oli aina kirjastossa. ”Kaikkien niiden tarinoiden joukossa tunsin olevani vähemmän outo. Minulla oli mukanani päiväkirja, johon kirjoitin, vaikka häpesinkin kirjoittamistani.”

Kaikki se mitä emme muista –romaanissa on enemmän kyse tarinan kertomisesta kuin sen piilottamisesta kielen taakse, kuten aikaisemmissa kirjoissani”, Khemiri totesi. Hän antoi myös muutaman avaimen kirjan tulkintaan: ”Se on romaani taloudesta ja rakkaudesta.” Kirjasta ja myös Khemiristä enemmän ensi viikolla lukupiirimme jälkeen.

Jarl Hellemann -palkinnon voittaja Antero Tiittula.

Jarl Hellemann -palkinnon voittaja Antero Tiittula.

Illan päätteeksi jaettiin Jarl Hellemann -palkinto viime vuoden parhaasta käännöskirjasta. Sen sai suomennoksestaan Jose Saramagon kirjasta Lissabonin piirityksen kirjuri (Tammi, 2015) Antero Tiittula, joka kiitospuheessaan toivotti kustantajille rohkeaa kilpailua laadukkaan maailmankirjallisuuden parissa.

Helsinki Lit jatkuu lauantaina 14.5. ja illalla on odotettavissa blogipäivitys toisen päivän keskusteluista. Kiitos perjantain muistiinpanoista, Minna.

Lue vielä tärppimme lauantain ohjelman varalle sekä paikan päälle että kotikatsomoon.

Vastaa