Saara Tikan satumaisia taideteoksia kirjojen sivuilla

Saara Tikan kuvittamia lastenkirjoja.

Saara Tikan kuvittamia satukirjoja.

Satukirjojen tekstejä saattelevat usein upeat, herkät  kuvat, jotka ovat jo itsessään satumaisia teoksia.  Ne ovat kirjoja, joita vaalin, joista en luovu ja joiden kuvia selaan aika ajoin. Suomalaisista satukirjakuvittajista suosikkejani ovat Kaarina Kaila, Matti Kota ja etenkin Saara Tikka.

Olen onnistunut hankkimaan 80-luvulla kolme matrikkelitaiteilija Saara Tikan kuvittamaa satukirjaa.  Hänen julkaisuluettelossaan mainitaan näista kaksi, sisarensa Eeva Tikan kirjoittamat Satuja sekä Yön lintu ja Siivetön. Lisäksi kirjahyllyssäni on Kaarina Helakisan kirjoittama Pietari ja Susi.

Saara Tikka ammentaa värit ja aiheet  luonnosta. Aiheet ovat herkkiä, vahvoja väreiltään ja niissä esiintyvät hieman utuiset eläimet ja henkilöhahmot ovat kuin suoraan sadusta. Mielestäni jokainen kuva elää myös itsenäisenä teoksena ja olenkin joskus kuvitellut, miten Tikan kuviin olisi hauska jopa hypätä sisään ja kehittää uusi tarina.

Saara Tikka itse toteaa:

Olen lapsesta asti likkunut paljon luonnossa. Sieltä tulevat useimmat aiheenikin. Eläimen, kasvit ja vuodenaikojen mukaan vaihtuvat värit merkitsevät minulle paljon. Pyrin pelkistämiseen. Lähtökohtanani ovat värit, joiden pohjalle maalaus vähitellen rakentuu.

Saara Tikan tuotanto on laaja.  Hän on ollut mukana yhteis-, ryhmä-, kutsu- ja ulkomaisissa näyttelyissä, pelkästään yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut yli 70. Hän on syntynyt vuonna 1942 ja asuu nykyään Hammaslahdella, Joensuun lähettyvillä. Keväällä 2016 hänellä oli näyttely uudessa Jokigalleriassa Joensuussa.

Kuvitusta kirjasta Satuja.

Saara Tikan kuvitusta Eeva Tikan kirjasta Satuja.

Eeva Tikka: Satuja, Gummerus 1984
Satuja-kokoelma sisältää 19 satua, jotka kertovat pienen yksinäisen Maiju-tytön kokemuksista. Kirja on täynnä elämänviisautta, ja erilaiset kohtaamiset luonnossa johtavat tyttöä matkalla luonnon ihmeisiin ja omaan sisäiseen maailmaan. Saara Tikan kuvitus ja kuvat puolestaan tuovat tekstin oheen toisen hienon tulkinnan ja lukijalle upean visuaalisen nautinnon.

Kuva Yön lintu ja Siivetttömän Valkoinen kaulus -sadusta.

Kuva Yön lintu ja Siivetttömän Valkoinen kaulus -sadusta.

Eeva Tikka: Yön lintu ja Siivetön, Gummerus 1989
Kirja on 9 sadun kokoelma.  Kirja pohjautuu vahvasti luontoon, eläinten, kasvien, luonnon kiertokulun ja erilaisen luonnonilmioiden kautta. Mielestäni kirja avautuu aikuislukijalle erilaisena kokemuksena kuin lapselle. Kirjan takakannessa on kuvaus kirjasta: ”hienostuneen tyylitaiturin lyyrisiä luontosatuja, joihin Saara Tikan intensiivinen kuvallinen tulkinta tuo oman merkittävän ulottuvuuden”.

Kaarina Helakisan Pietari ja Susi -kirjan kuvitusta.

Kaarina Helakisan Pietari ja Susi -kirjan kuvitusta.

Kaarina Helakisa: Pietari ja Susi, Weilin & Göös 1982
Pienen Pietarin tarina on kertomus elämän rikkauksista, hyvästä ja pahasta; ihmisestä ja luonnosta; toivosta ja rohkeudesta sekä siitä sokeudesta, joka estää meitä näkemästä kaikkea kauneutta ympärillämme. Se on kertomus, jolla on paljon sanottavaa sekä lapsille että aikuisille.”

Keväällä 2016 Saara Tikka totesi Pohjois-Karjala -lehden haastattelussa, että ihminen on hänen maalauksissaa jossakin, vaikkei näkyvissä olekaan. Hän korosti ihmisyyttä osana luontoa, katsojaa osana maalausta. Taiteen kannalta ei ole merkitystä tunnistaako katsoja samaa mitä taiteilija on maalatessaan ajatellut, taide on sitä mitä katsoja näkee ja miten sen kokee.

Me onnittelemme tässä Naistenviikko-jutussamme tänään Saara Tikkaa, joka ei maalaa kesällä epäsuotuisan valon vuoksi, vaan tekee puutarhatöitä ja katselee maisemia taltioidakseen niitä mieleensä tulevia töitä varten.

Onnittelemme tänään myös kaikkia muita Saaroja sekä heitä, joiden nimi on Sari, Sarita, Salla tai Salli. Erityisonnittelut Kirsin Book Clubin nimpparisankari Sasulle, jonka kirjoittama juttu on vuorossa torstaina.

Lue myös nimipäivään sopivat:

Naistenviikko

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *