Loistava startti Turun Kirjamessuille 2016 (pe)

Turun Kirjamessut on ihana tapahtuma. Kiinnostavan monipuolinen ja juuri sopivan kokoinen. Tapahtuma, jolla on sydän, kuten messujen markkinointilause kuuluu. Sydämellisyys olikin heti läsnä, kun ohjelmapäällikkö Jenni Haukio toivotti median edustajat tervetulleiksi.

Jenni Haukiolla oli kiireinen avajaispäivä

Turun Kirjamessujen virallisissa avajaisissa presidentti Tarja Halonen kannusti lukemaan, teemamaa Saksan suurlähettiläs Dorothee Janetzke-Wenzel haki kytköksiä maittemme kirjallisesta yhteistyöstä mainiten esimerkiksi Bertolt Brechtin turvapaikan Suomessa toisen maailmansodan aikana ja Suomen teemamaaesiintymisen Frankfurtin kirjamessuilla kaksi vuotta sitten. Suurlähettiläs puhui englanniksi, mikä oli pienoinen pettymys.

Auditorio oli ääriään myöten täynnä messujen avajaisissa. Puhevuorossa Tarja Halonen.

Mutta onneksi kuultiin saksaakin, vieläpä hurmaavasti ärriä sorauttaen. Asialla oli venäjänjuutalainen Wladimir Kaminer, joka muutti parikymmentä vuotta sitten Saksaan. Hän kertoi, kuinka yritti kopioida saksalaisia tapoja saapuessaan ummikkona maahan. Hän esimerkiksi kuljetti olutpulloa jatkuvasti mukanaan, koska ajatteli sulautuvansa paremmin joukkoon. Hänen tarinansa olivat hulvattomia, mutta lämpimän inhimmillisiä. Onhan siinä ironiaa, että tällä hetkellä hänen kirjojaan käytetään syyrialaisten kotouttamisoppaana. Häneltä on käännetty suomeksi seitsemän kirjaa, tuoreimpana Venäläiset naapurini (Sammakko 2016).

Wladimir Kaminer on lumoava tarinankertoja.

Avajaisissa kuultiin myös Heli Laaksosen murreruno ja puhdasta porilaistakin, koska Satakunta on messujen teemamaakunta. Itämurteet päihittivät kuitenkin kirkkaasti nämä kaksi, kun kirjailija, näyttelijä, stand-up-koomikko Antti Heikkinen kajautti niin että varmasti koko näyttelysali kuuli Shakespearen Macbethista katkelman savon murteella.

Antti Heikkinen on varsinainen velikulta, Nilsiän Shakespeare!

Heikkinen kertoi kirjastaan Matkamies maan, kuvitteelliselle Jälsinkangas-nimiselle paikkakunnalle sijoittuvasta romaanistaan. Jälsinkankaalla avataan vastaanottokeskus ja suljetaan terveyskeskus samaan aikaan syksyllä 2015. Ajankohtaista sisältöä siis. Shakespeare liittyy tarinaan taas niin, että Jälsinkankaan harrastajateatterissa harjoitellaan Macbethiä. Shakespearen ajankohtaisuudesta Heikkinen oli kuullut vasta häntä haastatelleelta toimittajalta.

Peter Sandströmin tarinoissa pilkahtelee huumori, vaikka äidin mielestä poika kirjoittaakin turhan vakavasti.

Peter Sandströmin kirjojen päähenkilö, runoilija Peter, istuu joskus aamuisin kirjailijan keittiönpöydän ääressä. Ei joka aamu, mutta aika usein kuitenkin. Ja ihan hyvin hänellä tuntuu menevän.

Kirjailijan äidin pyyntö pojalleen on: ”Etkö voisi kirjoittaa hauskaa kirjaa.” Ja siihen Sandströmin vastaus: ”Voi äiti, minä yritän, joka päivä yritän.” Vaikka äiti ei vielä koe saaneensa, mitä toivoo, niin ainakin haastatteluhetken kuuntelijoille paljastuu juuri se, mikä Sandströmin kirjoistakin: hiljainen huumori värittää niin Sandströmin  kirjojen kerrontaa kuin hänen puhettaankin. Ja suomalainen vaatimattomuus. Kun kirjailijan haastattelija luki otteen Antti Majanderin kiiltävästä arviosta kirjailijan uusimmasta kirjasta Laudatur ja kysyi, onko Sandström itse samaa mieltä, kirjailija oikein kavahti ja sanoi, ettei hän voi sanoa olevansa, koska silloinhan hän kehuisi itseään, ”eikä niin voi tehdä.”

Pajtim Statovci kertoi, että kirjoitti Tiranan sydäntä yhtäaikaisesti Kissani Jugoslavian kanssa.

Pajtim Statovci kertoi kirjastaan Tiranan sydän, josta Airi on kirjoittanut blogiimme jutun. Kirjassa on paljon materiaalia, jonka hän oli alunperin ajatellut julkaista esikoiskirjassaan Kissani Jugoslavia. Jo osittain valmis käsikirjoitus helpotti toisen kirjan kirjoittamista. Ilman sitä paineet olisivat olleet tosi suuria.

Kaoottiseksi kuvasi Pajtim kirjoittamisen prosessiaan, jota kustannustoimittaja sitten hillitsee. Hän kertoi innostuvansa myös pienistä yksityiskohdista ja lähtevänsä kirjoittamaan niistä. Esimerkkinä hän kertoi, miten tieto että Albaniassa myytiin tiettyä suklaata 80-luvulla, sai hänet myös kirjoittamaan siitä näyttääkseen, että tämänkin asian hän on selvittänyt. ”En edes tiedä, mitä teen kun kirjoitan. Menen vaan johonkin tilaan ja jotain vain tapahtuu.”

Hänen kirjoittamisensa on myös hyvin visuaalista. ”Visualisoin ensin kohtauksen, olen paikoillani ja suljen silmäni. Näen kaiken kuvina ja siitä kirjoitan.” Ei ihme, sillä Pajtim opiskelee kirjallisuuden lisäksi elokuvan tekemistä.

Jan Vapaavuorelta tuli odotetusti suoraa puhetta.

Monella lavalla käytiin yhteiskunnallista keskustelua. Oli arkkipiispoja ja presidentti. Maahanmuuttoa monessa kirjassa. Oman näkökantansa on kansiin koonnut myös Jan Vapaavuori. Kirjassaan Puoliholtiton Suomi hän käy läpi päätöksiä ja tunarointeja, miten nykytilanteeseen on tultu. Paljon silittelyä ei löydy. Selkeästi hän totesi, että jos Suomen kilpailukyky ei nouse, niin hyvinvointivaltio voidaan unohtaa, rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

Uutuutena Turun Kirjamessuilla on lukupiirikeskustelut. Otavan kolme huippukirjailijaa Miika Nousiainen, Juha Itkonen ja Enni Mustonen ovat lukupiirien jututettavina. Perjantaina oli vuorossa Miika Nousiainen ja turkulainen lukupiiri Lue lounaaksi. Päätin osallistua virittyäkseni lauantain tilaisuuteen, jossa Kirsin Book Club keskustelee Juha Itkosen kanssa Palatkaa perhoset -kirjasta.

Miika Nousiainen kuunteli lukupiirin kommentteja.

Käsittelyssä oli Miikan uusin kirja Juurihoito. Miika oli tapansa mukaan tehnyt kirjan taustatyöt huolella. Idea oli kirjoittamaan lähtiessä selkeänä mielessä ja keskustelut hammaslääkärikavereiden kanssa toivat tarvittavat nyanssit. Hampaisiin liittyviä tarinoita oli karttunut myös Thaimaan lomamatkalla ja Australian aavikoilla. Hammaslääkärin työkalujen ja menetelmien yksityiskohdat oli käyty huolella läpi. Katsomosta todettiinkin, että kirjan kannessa pitäisi lukea: ”Hammaslääkäriliitto suosittelee!”

Yhtenä kantavana teemana kirjassa on Miikan mukaan näennäissuvaitsevaisuus. Hän oli havahtunut, kun Kallion leikkipuistossa joku Itä-Suomesta palannut isä oli sanonut Miikalle, että huh, huh, onpa kiva olla taas kotona, kun voi puhua muiden kuin leijonariipustyyppien kanssa. Ei ollut miehellä tullut mieleen keskustella ”toisenlaisten” kanssa. Punaviherkuplan ennakkoluulot ovat Miikan mukaan myös rasismia.

Kirjassa etsitään hammaslääkärin ja hänen sisarustensa kadonnutta isää. Iso osa etsinnästä keskittyy Australiaan, sillä manner on Miikalle tuttu. Hänen äitinsä perhe muutti sinne 1960-luvulla ja sukulaisia on siellä edelleenkin. Monet kirjan tarinat tai ainakin niiden alut ovat suoraan suvusta, on kuoltu tappelussa ja menty naimisiin abonaisen kanssa. Erityisen vaikutuksen Miikaan oli tehnyt retki Alice Springsiin, jossa hän oli osallistunut Surviving in the Desert -kurssille. Siellä saatu tieto aborginalien elämästä oli niin kiinnostavaa, että ehkäpä sitä päätyi hieman liikaa kirjaankin, arveli Miika.

Lue lounaaksi -lukupiiri ja me yleisössä olleet olimme onnekkaita. Keskustelu on kiinnostavaa ja Juurihoito-kirja avautui aivan uudelle tasolle. Todella kiva mennä tämän tiedon saaneena katsomaan Juurihoitoa Kansallisteatteriin marraskuussa.

Kirsin Book Clubin joukkue perjantaina oli vasemmalta Kirsi Ranin , Airi Vilhunen ja Pirjo Helenius-Viitamäki.

Useamman perjantaipäivän kirjan teemana oli maahanmuutto ja siirtolaisuus. Kuten Wladimir Kaminer tilannetta kuvasi:

Kaikki olemme samassa pelastusveneessä, kaikki me olemme yksi teistä.”

Messukimaraan liittyvät muut juttumme:

• Peter Sandström: Valkea kuulas – haikea kasvukertomus
• Peter Sandström: Laudatur – arvosana elämälle?
• Pajtim Statovci: Kiehtova Kissani Jugoslavia ei kehrää
• Pajtim Statovci: Tiranan sydän – kotkan poika korkokengissä
• Miika Nousiainen: Juurihoito – muutakin kuin hammashuoltoa