Vuoden 2016 tähtivalinnat – kirjoja, kohtaamisia, elämyksiä

img_7632

Nämä pullot poksautettiin 6-vuotiaan Kirsin Book Clubin kunniaksi joulukuussa. Lukupiiritapaamisemme on joka kuukausi toistuva kirjallinen elämyksemme. Malja sille!

On taas tilinpäätösten aika. Hauskempaa kuin vuoden parhaiden valinta ei ole, eikä vaikeampaa. Tämänkö valitsisin? Vai tämän? Helpoin taitaa olla valita se kirja, joka on tehnyt suurimman vaikutuksen kuluneena vuonna, tai kakkonen. Mutta kun saa valita kolmannenkin, onkin jo valinnan varaa liikaa. Kiitos, kun valitsitte vuoden 2016 lukukokemuksenne ja kirjalliset tähtihetkenne Pirjo, Marja, Päivi, Minna, Kirsi, Varpu, Eija, Sasu, Raila, Titti, Liisa, Maija-Riitta ja Airi, joka sain ilon koota kokonaisuuden. Listamme on pitkä, mutta yhtä monipuolinen kuin me 12 Kirsin Book Clubin jäsentä lukijoina.

Eläköön suomalainen kirjallisuus, ja sehän elää!

Vahvaa kotimaista kirjavuotta on hehkutettu ja vahvoilla ovat suomalaiset kirjat myös Kirsin Book Clubin jäsenten vuoden 2016 kärkikirjoissa. Eniten mainintoja sai Minna Rytisalon Lempi, heinäkuun lukupiirikirjamme, ”mahtava esikoisromaani, jota ei voinut jättää kesken sen aloitettuaan”, kuten Marja kirjoitti. Vuoden parhaakseen sen valitsi myös Eija: ”Ihailin ja nautin suuresti, kuinka Minna Rytisalo osasi kertoa yhden ihmisen tarinan niin moniulotteisesi kolmen ihan erilaisen kertojan avulla. Samalla hän kykeni pitämään jännitystä yllä koko kirjan ajan.”

Marja kommentoi

Monta mainintaa sai myös Tommi Kinnusen Lopotti, ja Riitta Jalosen Kirkkautta ylistivät kaikki, jotka olivat kirjan jo ehtineet lukea: ”Minulle ehdottomasti vaikuttavin lukukokemus on ollut Riitta Jalosen Kirkkaus. Vaikka kyseessä on fiktiivinen teos uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta, luin kirjaa kuin Janet Frame olisi itse sen kirjoittanut, niin voimallisesti Riitta Jalonen on eläytynyt Framen dramaattiseen elämään. Teksti on kaunista ja koskettavaa”, kirjoitti Päivi. Vuoden vahvin lukukokemus Kirkkaus oli myös Kirsille, ja kokemusta täydensi kirjailijan mukana olo Kirsin vetämässä yrityslukupiirissä.

dsc08634

Marja ja Airi nostivat listansa kärkeen Finlandia-voittajan, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista.  ”Surumielinen mutta inspiroiva kirja. Viikilän teksti on kaunista ja melankolisen runollista. Ansaitsi Finlandia-palkinnon”, Marja perusteli valintaansa.

Jukka Viikilä luki kirjaansa ja tutustutti Engelin rakennuksiin.

Jukka Viikilä luki kirjaansa ja tutustutti Engelin rakennuksiin. Hieno kokemus niille, jotka olivat mukana.

Miika Nousiaisen Juurihoito oli Varpun kolmen kärjessä -listalla (”hauska, nautin Nousiaisen kirjoitustyylistä”) ja Maija-Riitalla joulun bonuksena (”Sopivaa luettavaa suklaan syönnin lomassa.”)

0FL6_suojakansi_korjattu.indd

Ainakin kymmenen Enni Mustosen kirjaa Titti kertoi lukeneensa tiukan työsyksyn vastapainona. ”Nautin jokaisesta ja oli mielentilaan oikein passelit.” Äänikirjojen ystävä Minnalla on menossa toinen osa Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita -sarjasta. Titti muisti vielä kirjan, joka teki häneen vaikutuksen: Laila Hirvisaaren uusin Hiljaisuus. ”Luin kirjaa junassa, lentokoneessa ja bussissa. Pyyhin kyyneleitä silmäkulmastani.”

Airin vuoden kirjojen kärkeen kuului myös Peter Sandströmin Laudaturia edeltänyt Valkea kuulas. ”Tutustuin Sandströmin teoksiin vasta tänä vuonna, ja huomasin löytäneeni yhden lempikirjailijani.”

Laudaturin päähenkilö on "Peter Sandström", siis lainausmerkeissä. Kuvassa Peter Sandström ilman lainausmerkkejä.

Laudaturin ja Valkean kuulaan päähenkilö on ”Peter Sandström”, siis lainausmerkeissä. Kuvassa Peter Sandström ilman lainausmerkkejä.

Yksi harvoista listoilla olleista tietokirjoista oli Titin mainitsema valokuva-tietoteos Sodan särkemä arki, jonka tekijät ovat Ville Kivimäki ja Anssi Männistö. ”Vaikuttava kirja, tunteisiin meneviä valokuvia, toi paljon uutta tietoa.”

Emmi Itärannan esikoisteosta Teemestarin kirjaa suitsuttivat sekä Sasu että Raila, joka luki kirjan jo toistamiseen. Lukupiirissä lukemamme Itarannan uudempi kirja Kudottujen kujien kaupunki ei saanut yhtä innostunutta vastaanottoa.

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisteos.

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisteos.

Minna muisti valinnoissaan myös itseämme nuorempia lukijoita ja kiitti Kreetta Onkelin esiteinikirjoja: ”Finlandia junior 2013 -palkittuna luettavaksi osunut Poika joka menetti muistinsa ja sen jälkeen kirjastosta haetut Kesä autokorjaamon yläkerrassa ja Selityspakki. On harmi, jos Kreetta jättää kirjoittamisen ja omistautuu kokonaan hoitoalalle.”

Kärkikirjallisuutta vähän kauempaa

Varpu on aktiivinen etälukupiiriläinen ja yhtä aktiivinen e-kirjojen lukija, useimmiten englanniksi, nykyisen asuinmaansa mukaisesti. Hänen kärkikirjansa ovat Colm Toíbínin Nora Webster ja Elena Ferranten Loistava ystäväni. ”Luin Ferranten sarjan kaikki neljä kirjaa ja tahti vaan parani. Sekä Nora Websterissä että Ferranten kirjoissa minua kiinnosti historiallinen tausta ja naisten elämä sitä vasten.”

Varpu luki kirjan alkuperäisen, englanninkielisen version.

Varpu luki kirjan alkuperäisen, englanninkielisen version.

Pirjo valitsi vuoden parhaaksi Yoko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja -kirjan. ”Kirjan tunnelma on viipyilevä, koskettava ja inhimillinen. Päivät toistuivat samanlaisina, mutta sisälsivät paljon tunteita, välittämistä ja erilaisia tunnelmia. Kirjailija avasi myös lukijan eteen uuden numeraalisen maailman, todellisen LUKU-kokemuksen.”

Sasu palautteli joululoman paluumatkalla mieleen lukukokemuksiaan ja nosti kärkeen lukupiirissä luetut Jan-Philipp Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus, Susan Abulhawan Sininen välissä taivaan ja veden, Emmi Itärannan  molemmat kirjat, sekä Teemestarin kirja että Kudottujen kujien kaupunki.  ”Nyt viimeisenä lukemistani Joel Dickerin Baltimoren sukuhaaran tragedia on ollut hyvä.”

Titin kärkikirjojen joukossa oli Susan Abulhawan Jeninin aamut.

"To me, literature is so much bigger than politics."

”To me, literature is so much bigger than politics.”

Raila oli kesällä innostunut lukemaan todellisen Astrid Lindgren -kokonaisuuden, ensin uusimman elämänkertateoksen, Jens Andersenin Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä ja Astrid Lindgrenin Sotapäiväkirjat, joista molemmista piti paljon. ”Kaivoin esiin kaikki kotoa löytyneet Lindgrenin kirjat ja luin ne pikavauhtia. Pepin ja Eemelin seikkailut ilahduttivat kuten aina ennenkin, mutta erityisesti koskettivat ja liikuttivat Mio, poikani Mio sekä Veljeni Leijonamieli. Harmittamaan jäi vain se, että suosikkihahmoani Ronja ryövärintytärtä ei kesällä omasta hyllystä löytynyt. Kirja lienee jäänyt pitkäaikaislainaan jollekin. Etsintä jatkuu. Tai sitten lainaan sen kirjastosta. On aina yhtä hauskaa lukea kakkiaisten määrätietoisesta toiminnasta.”astrid-lindgren-3

Rikoksia ja jännitystä

Eija valitteli, että on ehtinyt tänä vuonna lukea harmittavan vähän, ja parhaita lukukokemuksiaan listattuaan Eija huomasi kaikkien olevan rikosromaaneja: ”Onneksi eivät kuitenkaan yksinkertaisia ”poikki ja pinoon” -kirjoitettuja.” Lempi oli Eijan ykkönen ja kakkonen Peter Höegin Susanin vaikutus. ” Mielenkiintoinen pohdiskelu ihmisten kyvystä saada toiset uskoutumaan ja myös tarina, kuinka tuota kykyä voi käyttää hyvässä ja pahassa.” Eijan kolmantena tulee Erik Axl Sundin trilogia Varistyttö, Unissakulkija ja Varjojen huone. ”Kamala ja kauhistuttava kertomus ihmisen pahuudesta yhteiskunnan joka tasolla. Yritän lukea kauheimmat kohdat hyvin kliinisesti, muuten en pystyisi kolmatta osaa lukemaan. Kirjasarja tuo valoon sellaista pahuutta ja sairasta käyttäytymistä, jota on vaikea uskoa olevan olemassa. Pakko on uskoa, että maailma ei ole ruusunpunainen.”Norjalainen dekkaristi Samuel Bjork lavalla klo 14:00Titti kertoi lukeneensa myös paljon dekkareita: ”Kristina Ohlsson ei pettänyt Lotus blues eikä Miion blues -kirjoillaan. Uusi tuttavuus oli norjalainen Samuel Bjørk ja hänen kirjansa Minä matkustan yksin. Kaamea kuten Ohlssonitkin ja Jussi Adler-Olsenin kirjat.

Kirjallisia kohtaamisia muuallakin kuin kansien välissä
Kirsin Book Club on valmistautunut hyvin ensi viikon lukupiiritapaamiseen. Khemirin kirja on luettu suomeksi ja ruotsiksi.

Jonas Hassen Khemiri HelsinkiLitissä.

”Vuoteen mahtuu niin paljon upeita hetkiä lajin eli kirjallisuuden parissa, että listalle voisi helposti nostaa parikymmentä huippuhetkeä!” kirjoitti Kirsi. Kirkkauden lisäksi hänen kirjalistallaan ”ovat Anna minun rakastaa enemmän ja Kaikki se mitä en muista. Molempiin yhdistyy huippukohtaamiset kirjailijan kanssa. Juha Itkonen Turun kirjamessujen lukupiirissä ja Jonas Hassen Khemiri Helsinki Litin tilaisuudessa. Listalle on pakko ympätä myös Haukilahden oma poika Mark Levengood ja hienointa oli kohdata hänet, ei kirjat, sillä hän oli kanssamme niin läsnä”, Kirsi muisteli Helsingin Kirjamessujen lukupiiritapaamista.

Kirjamessujen lukupiirissä Kirsin Book Clubin ja yleisön kanssa Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen. Paljon naurua!

Kirjamessujen lukupiirissä Kirsin Book Clubin ja yleisön kanssa Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen. Paljon naurua!

Lukupiirikokemukset jäivät muillekin mieleen. Maija-Riitta muisteli Helsingin kirjamessujen Nainen parvekkeella -lukupiiriä, jossa tekijät Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen olivat mukana. ”Se, että luin kirjan Pariisissa, nostaa kirjan listani kärkeen.” Myös Levengood-lukupiiri oli erityinen, koska ”sain olla messujen kutsuttuna bloggaajana. Kirjailijan tapaaminen vaan vaikuttaa niin paljon, että nostaa kirjan ja oman lukemisen aina erityiseen tasoon.”

Kirsi ja Mark

Kirjallinen kohtaaminen: Kirsi ja Mark Levengood.

Turun kirjamessuja suitsuttivat myös Minna (”Taas kerran ihan loistokattaus”) ja ensikertalainen Pirjo: ” Olin ensi kertaa mukana ja se tuntui hyvin lämminhenkiseltä, sympaattiselta tapahtumalta. Haastattelujen seuraaminen oli helppoa, koska välimatkat eri esiintymislavojen välillä olivat lyhyet ja siirtyminen oli hyvin hallittavissa. Niinpä messuilla ehti yhden päivän aikana kuunnella monta mielenkiintoista kirjailijahaastattelua. Messujen kohokohta oli lukupiirimme esiintyminen kirjailija Juha Itkosen kanssa.”

Vasemmalta Pirjo Helenius-Viitamäki, Maija-Riitta Mustonen, Liisa Honkavaara, Juha Itkonen, Minna Väisälä, Airi Vilhunen ja Kirsi Ranin.

Vasemmalta Pirjo Helenius-Viitamäki, Maija-Riitta Mustonen, Liisa Honkavaara, Juha Itkonen, Minna Väisälä, Airi Vilhunen ja Kirsi Ranin.

HelsinkiLit oli ykkönen Marjan, Minnan ja Airin listoilla: ”Viisaiden, älykkäiden, hauskojen, jopa hulvattomien kirjailijakeskustelujen seuraaminen ilman messuhälinää on minulle mieleen.”

Sadie Jonesilla on lumoava ääni! Hänen kanssaan keskusteli Juha Itkonen.

Sadie Jones ja Juha Itkonen HelsinkiLitin lavalla.

Nyt on sinun vuorosi. Kerrothan meille kommenttikenttään oman vuoden 2016 kärkilistasi.

Kommentit
  1. Tuijata
  2. Tea
  3. Eijaleena
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *