Kirja vieköön vol 2 – kirjahaastatteluja illan täydeltä

Baba Lybeck avasi Kirja vieköön -tapahtuman jälleen lausunnalla!

Kirja vieköön!

Baba Lybeckin emännöimä tapahtuma keräsi jälleen Savoy-teatterin lähes täyteen kirjallisuuden ystäviä. Ensimmäistä kertaa tällä konseptilla kokoonnuttiin tammikuussa, jolloin lavalle nousseista parhaan muistijäljen jättivät Tarja Halonen ja Tellervo Koivisto sympaattisella keskustelullaan. Lisää tammikuun illasta voit lukea tästä.

Onnistuneen ensimmäisen kerran jälkeen odotukset olivat korkealla. Toisen kerran teemaksi oli valikoitunut näkymättömän tuominen näkyväksi ja siitä olivat keskustelemassa neljä kovin erilailla profiloitunutta ja meritoitunutta kirjailijaa.

Konseptiin kuuluu ensin lyhyt tulkinta kirjan tekstistä ja sen perään kirjailijan haastattelu. Baba avasi tilaisuuden tulkitsemalla eläytyen pitkän pätkän Venla Hiidensalon Sinun tähtesi -kirjasta (Otava 2017). Sinun tähtesi liittyy Albert Edelfeltiin, joka saattaa olla Venlan isoisän isä, tai niin on suvussa aina puhuttu. Mahdollinen sukulaisuus, jota ei edes Venlan teettämä DNA-testi vahvistanut tai vesittänyt, toimi kirjan innoittajana.

Albert oli naistenmies ja hän haki innoitusta taiteelleen intensiivisistä suhteista mallejensa kanssa. Venla luki valtaisasti lähteitä Edelfeltistä, esimerkiksi Anna Kortelaisen Virginien, ja hänellä alkoi olla tietoa jo siinä määrin, että hänen kustannustoimittajansa kehotti, että nyt kannattaa lopettaa. Kohteeseen ja tarinaan piti saada etäisyyttä. Venla kertoi, että halusi kirjaan myös isänmurhan ja Suomen kansan itsenäistymisen, tuoda nämä tätäkin kautta näkyväksi.

Mikä merkitys sillä Venlalle olisi, jos varmistuisi, että hän olisi Edelfeltin lapsenlapsenlapsi?

Olisi kiva löytää oma tarinakimppu, tietää onko nykyinen minä-tarina totta! Ehkä nykyinen maailmantilanne tukee sitä, että haluaa löytää oman identiteettinsä globaalissa maailmassa. Vaikka henkinen ympäristö tulee muualta, niin biologinen perimä kiinnostaa myös.

Baba, Venla Hiidensalo ja Mikko Rimminen

Oli aika esitellä seuraava kirjailija. Taisto Oksanen tulkitsi pätkän Mikko Rimmisen Maailman luonnollisin asia -uutuusteoksesta. Kirjan päähenkilö Ernst on tunnollinen virkamies, jota käytetään hyväksi. ”Minä kaikkein eniten”, sanoi Mikko itse.

Taisto Oksanen tulkitsi tekstiä niin hienosti, että saattaisin kuunnella tämän kirjan hänen lukemanaan, etenkin livenä. Itse en siihen taida tarttua, sillä en pitänyt yhtään Rimmisen Finlandia-palkitusta Nenäpäivästä ja sen varjo leijuu vielä kirjavalintojeni yllä. Edes se fakta, että kirjan tekoprosessiin on osallistunut Pipsa-kissa, ei herätä kiinnostustani.

Maailman luonnollisin asia -kirjassa kokeillaan kaikenlaista, ylimääräisiä merkkejä, kirjaimia, uusia sanoja, kielen ryöpsähtelyjä. Kirjan kertojalla on Mikon mukaan hirveä tarve ahtaa tekstiin kaikki, minkä hän pystyy ympäriltä haalimaan. Keskiössä on kuutio, jota ei voi kielentää. Kuunnellessa ei ihan auennut, miten tämä osuus liittyi illan kokonaisuuteen. 

Mikko totesi myös, että parhaan kirjallisuuden ympärillä tassuttelee aina viikatemies, kirjallisuus on flirttailua kuoleman kanssa, turvallisempaa kuin sen kokeilu todellisuudessa. Venlan mielestä kirjoittaminen on myös yritystä uhmata kuolemaa, tehdä tarinoita kuolemattomiksi. 

Väliajalla oli jälleen mukavaa tavata muita bloggareita. Moni totesi, että keskustelut voisivat olla pidempiä. Nyt ne ovat enemmän Baban valmisteltuja haastatteluja, eivätkä kirjailijat pääse oikein kunnon keskusteluun aikaraaminsa puitteissa. Pöydästä löytyi myös Rimmisen vankkumattomia kannattajia, jotka patistivat minua muuttamaan mieltäni!

Mustavalkokuvassa Koko Hubara lapsena isänsä kanssa, tekstiä tulkitsi Laura Eklund Nhaga.

Väliajan jälkeen tunnelma tiivistyi. Lavalle nousi nuori Laura Eklund Nhaga, jonka olin nähnyt jo kirjamessuilla vetämässä rakkauspuheenvuoron, silloin rakkuden kohteena oli oma äiti. Nyt hän esitteli pätkän Koko Hubaran Ruskeat tytöt -teoksesta. Särmikästä asennetta ja puhuttelevaa aitoutta, sillä hänkin taitaa tietää, mistä Koko kirjoittaa!

Koko Hubaran nousu ruskeiden tyttöjen äänitorveksi alkoi kaksi vuotta sitten. Hän perusti blogin, omien sanojensa mukaan, krapulassa ystävänpäivänä. Sitten tapahtui jotain, mistä kirjabloggari vain unelmoi, eli blogikirjoitus sai ilmiömäisen suosion, heti 20000 jakoa somessa. Blogista tuli keskustelun avaus, sillä ruskeille tytöille ei ollut olemassa mitään foorumia. Nyt julkaistava Ruskeat tytöt -esseekokoelma koostuu blogipostauksista, joista osa on tuunattu kokoelmaa varten.

Baba ja Koko Hubara

Kokon tekstit vaikuttavat todella mielenkiintoisilta, mutta en ihan osta kaikkea hänen sanomaansa. Yhä on muistissa, kuinka hänen mielestään Laura Lindstedtin  ei tulisi puhua esimerkiksi juutalaisella äänellä kuten hän tekee Oneironissa ja tästä olen kovin eri mieltä. Mielestäni kuka vaan voi fiktiossa heittäytyä toisen ihmisen, myös toisenlaisen ihmisen, nahkoihin, ja toivon vain, että kirjoittajalla on taitoa tehdä se uskottavasti. Mutta uskon, että Ruskeat tytöt -esseekokoelmassa on paljon asioita, joita en valkoisena tule ajatelleeksi ja mielelläni tutustun teokseen. Koko kuvaa, kuinka ulkopuoliset yrittävät laittaa hänet lokeroihin, rodullistaa. Hän on geneerinen ulkomaalainen, jota oletetaan siivoojaksi tai au pairiksi.  Hän haluaa paljastaa valkoisuudelle sen valkoisuuden!

Kati Outinen

Kati Outinen toi viestin romanikerjäläisiltä tai parempi sanoa, että hän kertoi Merete Mazzarellan kirjoittaman tarinan romanikerjäläisistä. Miten meidän on mahdollista kävellä romanien ohitse, kun he ovat polvillaan pakkasessa pahvimukinsa kanssa.

Mereten uusin kirja on nimeltään Elämän tarkoitus, Om livets mening. Hän kertoi, että nimi on leikkisä, hieman pilaa, sillä nimi on kohtuuttoman suuri. Hän kuvasi omia tekstejään harakanpesiksi, joiden rakentamiseksi on tarvittu risuja, höyheniä, ties mitä, mutta ehkä sieltä löytyy myös yksi hopealusikka. Hänen kohdallaan erityisesti olisin halunnut päästä syvemmälle, kuulla kantaaottavan naisen viisaudesta hieman enemmän. Merete kyllä painotti, että elämän tarkoitus on ihan kaikkien meidän pohdittavissa, aina silloin tällöin, ei pelkästään filosofien etuoikeus. Ehkäpä tavoitteeksi pitää asettaa, että olisimme hieman parempia ihmisiä, myötätuntoisempia ihmisiä. A good enough human being kuten hän sanoi.

Merete Mazzarella

Tällä kertaa meitä oli kolme Kirsin Book Clubin edustajaa paikalla, Airi, Minna ja Kirsi, sekä Joulun Tietäjä -kisassa lipun voittanut Reijo Moilanen. Me clubilaiset pohdimme jälkipuinneissamme, että olisi ihanaa saada keskusteluihin enemmän vuorovaikutteisuutta ja yllätyksellisyyttä, live-meininkiä, joka tekee tilaisuudesta erilaisen. Sitä oli viimeksi presidentin ja presidentin rouvan välillä ja sitä olisi ollut mahdollista rakentaa vaikkapa Koko Hubaran ja Merete Mazzarellan välille. Tai oltaisiin otettu myös Laura ja Kati keskusteluun mukaan, niin keitos olisi voinut olla mehevämpi ja ainakin siihen olisi voinut saada sen kaivatun jännitteisyyden mukaan!

Mutta ehkäpä ensi kerralla, kun mukana on Lenita Airisto, joka kustantajan tilaisuudessa sanoi, että häntä ärsyttävät tavalliset tyypit, sillä ihmisen pitää erottua tapetista!

Kirja vieköön! on jälleen 15.3.2017 ja silloin lavalle Baban vieraiksi nousevat Lenitan lisäksi Katja Kallio, Nasima Razmyar, Birgitta Ulfsson ja Sinikka Mönkäre.

Kommentit
  1. Kia/ Luetaanko tämä?

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.