A niin kuin Agricola – s niin kuin sana

Juhlavuosien pömpööseihin perinteisiin ovat kuuluneet mitalit, niin myös Agricola-juhlavuonna 2007.

Blogissamme on muistettu J.L.Runebergia jopa kahdella jutulla, Minna Canth on saanut arvoisensa kohtelun eikä Aleksis Kivenkään päivä ole mennyt ohi huomaamatta. Siksi päätin, että nyt on aivan välttämätöntä julkaista juttu myös Mikael Agricolan päivän kunniaksi, erityisesti tänä vuonna kun vietetään uskonpuhdistuksen, anteeksi, reformaation 500-vuotisjuhlaa. Olihan Agricola tärkeimpiä uskonnollisen uudistuksen toteuttajia Suomessa. Vaikeampi olikin sitten keksiä, mitä kirjoittaisin.

Pernajan, Agricolan syntymäpitäjän vanha kivikirkko on todella kaunis ja hyvä retkikohde, mutta nyt eivät omat reittini vieneet itäiselle Uudellemaalle. Turussa olisi ollut monta hyvää Agricola-kohdetta, elihän tämä seitsemänneksi suurimmaksi suomalaiseksi vuonna 2004 äänestetty kirkonmies siellä valtaosan elämästään, myös Turun piispana. Ei ollut nyt mahdollisuutta retkeillä sinnekään eikä Agricolan saksalaiseen opiskelukaupunkiin Wittenbergiin.

Paavo Haavikon Agricolan viimeisten elinhetkien ”rauhanneuvottelijaurasta” kertonut Agricola ja kettu on kuultu kuunnelmanakin, mutta Yle Areenassa sitä ei ollut. Eikä syntynyt juttuideaa Runebergin tortun innoittamana kehitetystä Agricola-leivoksestakaan, jota muistan nauttineeni vain kerran, vuonna 2007, kun Agricolan kuolemasta oli kulunut 450 vuotta. Koska Agricolan syntymävuotta ei varmuudella tiedetä, juhlavuosi ajoitettiin hänen kuolinvuotensa 1557 mukaan.

Minusta ei myöskään olisi ollut kirjoittamaan jotakin kiinnostavaa Agricolan kääntämistä ja julkaisemista ensimmäisistä suomenkielisistä kirjoista. Ei ainakaan enempää kuin tämä ABCkirian alkulehden runo:

Oppe nyt wanha ia noori / joilla ombi Sydhen toori. Jumalan keskyt / ia mielen / iotca taidhat Somen kielen. Laki / se Sielun Hirmutta / mutt Cristus sen taas lodhutta. Lue sijs hyue lapsi teste / Alcu oppi ilman este. Nijte muista Elemes aina / nin Jesus sinun Armons laina.

Ainakin 1980-luvun aapisissa muistettiin ensimmäisen suomalaisen aapisen tekijää. Kuva Aapiskukko-aapisesta, jonka kuvitti Tini Sauvo.

Onneksi on kuitenkin yksi Agricolaan helposti tai vähintään aasinsillalla liitettävä aihe, josta on hauska kirjoittaa – ihanan suomen kielemme sanat. Kuten tunnettua ensimmäiset suomenkieliset kirjat kääntäessään Agricola sai keksiä paljon uusia sanoja, joista laskelmien mukaan 60% on yhä käytössä, kuten esimerkiksi esimerkki, hallitus, isänmaa, korkeakoulu, omatunto, muistomerkki, pääkaupunki.

Kirsin Book Clubin joukkoäly ja -voima siis käyttöön ja kauneimpia suomen kielen sanoja etsimään. Uusihan juttuideani ei ole. Suomen Kuvalehti kysyi Agricola-juhlavuonna 2007 lukijoiltaan samaa. Vastaajia oli melkein 4000 ja ehdotettuja sanoja 1418. Eniten ääniä sai äiti, sana joka oli menestynyt aikaisemmissakin vastaavissa äänestyksissä, myös muiden kielien. SK:n äänestyksen tuomariston jäsen, suomen kielen professori ja Agricolan kielen asiantuntija Kaisa Häkkinen arvioi äidin menestystä:

Äiti ei ole äänteellisesti niitä kauneimpia, mutta ratkaisevaa oli sanan sisäinen kauneus. Äiti on niin kaunis asia.

Äänestyksen seuraavat sanat olivat järjestyksessä: rakkaus, rakas, kiitos, lumi, kaunis, kulta, usva, aamu ja koti.

Samana juhlavuonna Yle toteutti laajan Sanakirja-nimisen kokonaisuuden, jossa sanankäytön ammattilaiset valitsivat mieleisensä sanat ja perustelivat valintansa. Poimin muutaman 300 sanasta, joista osa löytyy Yle Areenasta ja kaikki arkistoituna klikkaamalla tästä (klik).

Juha Itkosen valitsemista sanoista yksi oli maailma, ja tässä selitys miksi:

[maailma] on äänteellisesti kaunis, se on kiehtonut mua aina. Se soi tavattoman hyvin. Se on nerokas siinä, miten se kuvaa kohdettaan, joka on hyvin laaja. — Ehkä ihan liiankin usein tulee käytetyksi tekstissä suuria sanoja  kuten ihminen, elämä, maailma. Onneksi tämä sana on kaunis, niin sitä käyttää mielellään.

Tästä linkistä voit katsella Juhan koko perustelun (klik)

Virpi Hämeen-Anttilan sana oli matka:

[matka] on jännittävä sana, johon sisältyy lupaus uudesta, se lupaa vaihtelua, seikkailua, muutosta arkeen, mutta joillekin ihmisille se on silti arkea. Matka on suuri sana, sellainen elämän kokoinen sana, meidän elämämme on matka …   (klik)

Varsinaisena verbaaliakrobaattina ja uusien sanojen kehittäjänä tunnettu Mikko Rimminen oli valinnut sanan pylly:

— tietynlaisten runojen peruskamaa on, että sisältöihin ei tarvitse mennä ollenkaan, jos vain sanat kuulostaa, näyttää ja maistuu hyvältä. pylly tuntuu hyvältä suussa. Henkilökohtainen tausta [valinnalle] on se, että joskus aika teininä joidenkin kotikekkereiden jälkeen olen herännyt jostain nurkasta ja paikalla on ollut joukko krapulaisia nuoria miehiä jotka kaikki koki olonsa tavalla tai toisella turvattomaksi ja me ruvettiin miettimään että mikä olisi sellainen mukava sana jota olisi nyt turvallinen toistella, ja varsin nopeasti sanaksi valikoitui pylly. — Siitä asti olen ollut vakuuttunut siitä, että tämä on yksi suomen kielen äänteellisesti hienoimpia sanoja.  (klik) 

Agricolan kääntäjätyön yksi hienoista jatkajista on Jaana Kapari ja hän valitsi sanan hän:

hän on samaan aikaan niin äärettömän iso, että sillä ei oo rajoja ollenkaan ja samaan aikaan se on niin pieni sana, ettei me edes huomata sen olemassaoloa. Siinä muodossa h – ä – n – hän se on hirveän suomalainen sana. Siinä on ihana ä-kirjain, mä tykkään ä:stä ja ö:stä …Joskus sen kirjoittaa isolla kirjaimella ja sille tulee suuri merkitys.  (klik)

Yksi Agricolan keksimistä sanoista on jalopeura, kaunis sana, mutta eipä enää käytössä.

Viimeiseksi kirsinbookclubilaisten sanat ja lauseet:

Eija: Olen aina rakastanut lausetta alavilla mailla hallan vaara. Siinä kuvastuu minun sielunmaisemani, Etelä-Pohjanmaan aukea peltomaisema sekä Suomen sään arvaamattomuus ja sen tuomat kurjat katovuodet aikaan, kun ruoan saanti oli kiinni oman maan sadosta. Lisäksi lausetta on ihana toistella sen rytmillisyyden vuoksi.

Marja: Laula hiljaa sillalla. Tuossa lauseessa on vivahteita italian kielestä. Jos valitsen erilliset sanat niin lumi, enkeli ja hiljaisuus. Nämä sanat soljuvat kuin kevätpuro.

Pirjo: sielunmaisema, sen sisään kätkeytyy kokonainen elämä.

Varpu: avara, kun siitä tulee mieleen aurinkoinen merimaisema; sinivuokko, kun niitä alkoi näkyä niin oli lapsena Lepaalla melkein kesä; maahinen, vähän salaperäinen olento ja kuulostaa onomatopoeettisesti itseltään enemmän kuin tonttu.

Piia: sydän, sielu, joulu

Kirsi: sydänystävä, kunniankukko, ärripurri. Jos sanan merkitys ratkaisee, ovat minunkin kärkisijoilla äiti ja rakkaus, mutta jo otetaan sanat sanoina, niin esimerkiksi näistä kolmesta pidän rytmin vuoksi. Ja ärrä on minun kirjaimeni.

Airi: uni, koska se on äänteellisesti kaunis ja koska uni tekee ihmiselle hyvää. lämmin on sananakin lämmin.

Mikä olisi sinun suomen kielen kaunis sanasi?

Kommentit
  1. Airi Vilhunen Airi Vilhunen
    • hdcanis
      • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  2. Päivi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *