Arvoituksellisia muunnelmia -näytelmä kysyy, mikä on oikeaa rakkautta

Olimme Arvoituksellisia muunnelmia -näytelmän ensi-illassa 30.8.2017 Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Päällimmäinen tunne on, että miten voin kirjoittaa mitään näytelmästä, etten vain pilaa seuraavilta katsojilta näytelmän tarinan ytimessä olevaa arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. No, yritetään.

Kyseessä on menestyneen näytelmäkirjailija ja filosofian tohtori Éric-Emmanuel Schmittin kaikista menestynein teos vuodelta 1996. Sitä on esitetty maailman metropoleissa, rooleissa esimerkiksi Alain Delon ja Donald Sutherland, ja nyt se on tullut jälleen Suomeen viiden teatterin yhteistuotantona. Helsingissä aloitetaan, sitten esitys siirtyy Hämeenlinnan teatteriin, Riihimäen teatteriin, Turun Logomoon ja helmikuun 2018 lopussa Kuopion kaupunginteatteriin.

Arvoituksellisia muunnelmia on kahden miehen puhenäytelmä, jonka ytimessä on rakkaus ja uskallus elää. Nimensä näytelmä on saanut Edward Elgarin sävellyksestä Enigma Variations, jossa on 14 eri muunnelmaa sävellyksestä, joka ehkä on olemassa ja jota kukaan ei ole tunnistanut tai ehkä sitä ei olekaan, on vain tulkinnat. Arvoituksellisia muunnelmia -näytelmässä aika harva asia on loppujen lopuksi niin kuin katsojana olen alussa olettanut. Koko ajan kuoritaan syvemmälle rakkauden olemukseen ja sitä enemmän niitä muunnelmia tai muunneltuja totuuksia pulpahtaa pintaan.

Teksti on nerokasta ja etenkin ensimmäisen puoliajan kuluessa koin, että olisin halunnut lukea näytelmän tekstin. Repliikki toisensa jälkeen oli yhtä kultajyvää ja niitä olisi halunnut maiskutella hieman enemmän, pysähtyä ajatusten äärelle.

Rooleissa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen. Kuva: Aki Loponen.

Tarinan miehet ovat Nobel-kirjailija Abel Znorko, joka asuu erakkona Pohjois-Norjan saarella ja toimittaja Erik Larsen, joka tulee saarelle haastatellakseen kirjailijaa. Näytelmä alkaa kahdella haulikonlaukauksella, Znorko on ampunut kohti taloa lähestyvää Larsenia. Heikki Kinnunen Znorkona on kärttyinen, omanarvontuntoinen kirjailija, joka kätkee tunteensa jatkuvaan sanaisen sapelinsa heilutteluun. Hän haukkuu Ilkka Heiskasen esittämää Larsenia tavalliseksi, mikä hänen repertoaarissaan on todellinen kirosana. Mutta yllätyksiä on luvassa.

Znorkon tuoreimmassa kirjassa kerrotaan rakkaustarina, joka pohjautuu kirjailijan alter egon ja tuntemattoman naisen kirjeenvaihtoon. Toimittaja hehkuttaa tekstiä, eikä suostu uskomaan, että rakkauden kohteena olevalla naisella ei olisi esikuvaa todellisessa elämässä.

Mikä onkaan rakkautta? Onko se haavekuva, jota hellimme mielessämme, jotain jossa kaksi ihmistä yhtyy sulautuen yhdeksi? Vai onko se arkista elämää, jossa joka aamu herätään samaan aamiaispöytään? Znorko toteaa, että mieluummin lyhyt, intohimoinen hulluus kuin pitkä tyhmyys ja hänen mielestään tylsyys. Ja Larsen katsoo häntä tunneihmisen vilpittömällä katseella. Tekisi mieleni sanoa, että kuin koiranpentu, sillä näytelmä vilisee koiriin liittyviä viittauksia.

Juoni etenee paljastuksesta toiseen, muuntaen ainakin tiettyä rakkaussuhdetta melkoisesti. Väliajalla spekuloimme seuranani olleen mieheni kanssa, mitenkä tarina mahtaa edetä, mutta emme kumpikaan osanneet ennakoida juonen käänteitä. Ensimmäisellä puoliajalla oli muutama suvantokohta, hieman liian pitkältä tuntunut monologi, mutta toisella puoliajalla dialogi tuli napakammaksi ja iskevämmäksi.

Kun teksti oli noin oivallista, uskaltaisin ohjaajana vaatia kokeneilta näyttelijöiltä vielä enemmän. En tiedä, oliko alussa ensi-iltajännitystä, mutta näyttämön tunnelma jäi hieman etäiseksi. Näytelmän edetessä lataus onneksi kasvoi ja otteisiin tuli lisää varmuutta. Znorkolle toivoin hieman lisää testosteronia, alfamaista särmää, johon tekstin mukaan kaikki naiset lankeavat kirjamessuilla. Larsen oli aluksi todella tavallinen, mutta sieltä alkoi rapsuttaessa löytyä hyvin uskottavaa rekisteriä.

Mutta minulla on hyvin vahva usko, että muutaman kerran jälkeen esitykseen saadaan piirun verran enemmän nopeutta ja sähäkkyyttä. Näyttämöllä liikutaan suurissa teemoissa ja tunteissa ja ne voisivat välittyä koskettavammin katsomon puolelle.

Arvoituksellisia muunnelmia kantaa tarinana loistavasti ja tarjoaa ajattelunaihetta elämämme valinnoista. Toisaalta se on viihdyttävän nokkelaa verbaalista ilotulitusta, joka kirvoitti yleisön nauramaan ääneen useita kertoja. Suosittelen näytelmää etenkin aikuisille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita rakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista sekä innostuvat arvoituksista!

Sarjassamme muunnelmia käsiohjelman kuvista, starring Martti ja Kirsi Ranin.

Arvoituksellisia muunnelmia

• Käsikirjoitus Éric-Emmanuel Schmitt, suomennos Leo Kontula
• Ohjaus Sakari Kirjavainen
• Lavastaja Juha Mäkipää
• Pukusuunnittelija Elina Kolehmainen
• Valosuunnittelija Petteri Unkila
• Äänisuunnittelija Janne Auvinen

Ensi-illat

• Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa 30.8.2017
• Hämeenlinnan Teatterissa 25.10.2017
• Riihimäen Teatterissa 2.11.2017
• Logomon teatterisalissa 7.2.2017
• Kuopion Kaupunginteatterissa 28.2.2018