Göteborgin Kirjamessut – päivä 1 – bloggaritrio otti paikan haltuun

Airi, Minna ja Kirsi lähdössä aamukoneella Helsingistä Göteborgiin. Taustalla peukuttaa Tammen johtaja Outi Mäkinen joukkoineen.

On se jännää, kuinka innoissaan sitä on, kun pääsee jonkun uuden äärelle! Me – Airi, Kirsi ja Minna – olemme kaikki kokeneita matkailijoita ja messuosallistujia, mutta lähtiessämme nyt ensimmäistä kertaa Göteborgin Kirjamessuille, puhkuimme hyvää kirjamieltä jo Helsingin lentokentällä. Tuntuikin, että messut olisivat alkaneet jo kentältä, sillä samalle lennolle sattui tuttuja kustannusalan ihmisiä ja kirjailijoita. Koneessakin Kirsin vieruskaveri osoittautui palkituksi kirjailijaksi, Benita Backas-Anderssoniksi, jonka toinen kirja Med respekt kertoo hautaustoimistomaailmasta.

Samalla lennolla olivat myös Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen ja kirjailija Claes Andersson.

Messuilla on yhtenä pääteemana Bildning eli sivistys. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen oli heti messujen ensimmäisessä paneelikeskustelussa kertomassa, miten Suomessa on onnistuttu muita pohjoismaita paremmin lukemisessa ja lukemisen ymmärtämisessä. Tosin hänenkin oli pakko todeta, että tulokset eivät ole paranemaan päin. Tutut asiat tulivat esiin Suomen menestyksen perimmäisinä syinä: lapsille tulee lukea ihan pienestä pitäen, koulussa tulee painottaa äidinkielen ja lukemisen merkitystä oppiaineesta riippumatta ja virkeät kirjastot tarjoavat kaikille mahdollisuuden lukea. Ruotsalaiset panelistit kehuivat Suomea, mutta toivat myös realiteettia peliin, eli viime vuonna Ruotsin kouluissa aloitti 75.000 kielitaidotonta maahanmuuttajalasta ja -nuorta.

Perillä Göteborgissa aurinko paistoi ja Suomen lippu liehui pääsisäänkäynnin edessä teemamaana olon kunniaksi. Myös Irlannin kirjallisuus on korostetusti esillä.

Göteborgin messukeskus on salakavalan iso. Ulkoapäin on hankala hahmottaa, mitkä rakennukset kuuluvat messuihin, kun on hotellia ja jäähallia ja taloja siinä välissä. Pääovella oli jo torstaiaamuna kello yhdeksältä jonot. Niiden syynä oli turvatarkastukset, jotka olivat varsin perusteelliset. Kaikkien laukut tutkittiin, mekin saimme levittää myös narikkaan jätettävät matkalaukut avoimiksi. Sitä huomasi taas hämmästelevänsä, kuinka ihan kaikki olivat niin ystävällisiä, bussikuskista messukahvilan henkilökuntaan.

Hieman meillä oli opettelemista, miten messut toimivat. Alakerrassa oli tutun näköistä, muutama halli, joissa kustantajien ja muiden alan toimijoiden perinteisiä messuosastoja. Medioiden osastoilla vaikutti olevan koko ajan meneillään lavakeskusteluja, joita oli hälinässä hieman vaikea kuulla, ellei ollut aivan eturivissä. Mutta varsinaiset messujen keskustelut ovatkin toisessa kerroksessa, eri seminaarihuoneissa ja auditorioissa. Näihin tilaisuuksiin yleisö on ostanut erilliset liput. Neljän päivän lippu, jolla voi kuunnella aamusta iltaan eri keskusteluja, maksaa lähes 400 € ja yksittäisen seminaarin, vaikkapa Olli-Pekka Heinosen paneelikeskustelun tai Arundhati Royn kirjailijahaastattelun, lippu maksaa yli 80 €. Silti suosituimmissa saleissa oli aina satoja ihmisiä. Me olemme messuilla bloggareina eli pressilipuilla.

Vanha tuttumme Lena Andersson oli keskustelemassa väkivallan ja urheilun suhteesta.

Olimme seuraamassa keskustelua Isobel Hadley-Kamptzin kirjan Om sport och våld pohjalta lähinnä siksi, että siihen osallistui älykkö Lena Andersson, jonka parisuhdekuvaus Ilman henkilökohtaista vastuuta innoitti lukupiiriltämme vilkkaan keskustelun. Myös urheilun ja väkivallan suhde osoittautui kiinnostavaksi. Urheilu on kulttuurinen ilmiö, jolla on ikiaikaisesti purettu aggressioita sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla myös katsomossa. Isobelin mukaan väkivallalla on rooli urheilussa, mutta tarkasti sääntöjen puitteissa. Ongelman aiheuttaa se, jos väkivalta seuraa kentältä tai katsomosta muuhun elämään. Lena totesi omaan tyyliinsä, että hän entisenä kilpaurheilijana ei altistunut väkivallalle, sillä lajeina olivat hiihto, pyöräily ja suunnistus. Väkivalta onkin enemmän joukkue- ja kamppailulajien ilmiö. Tilaisuuden lopuksi Lena kehotti yleisöä pohtimaan käsitteiden idrott, sport ja spel eroja.

Arundhati Roy hurmasi yleisönsä. Arviolta yli 500 ihmistä oli ostanut lipun kuuntelemaan häntä.

Olemme jo ennen Kirjamessuja hehkuttaneet Arundhati Royta ja hänen kirjojaan, uutta Äärimmäisen onnen ministeriötä ja 20 vuotta sitten ilmestynytta Joutavuuksien jumalaaGöteborgissa ihailu tätä lämmintä ja viisasta naista kohtaan vain kasvoi. Kirjailija kertoi, mikä sai hänet pitämään 20 vuoden tauon palkitun ja pidetyn esikoiskirjansa jälkeen. Samaan aikaan kun hän kiersi maailmaa juhlittuna kirjailijana, Intian poliittinen tilanne muuttui ja hindunationalismi vahvistui. Hän ei halunnut olla ”uuden modernin Intian kasvot”. Hän koki tärkeämmäksi kirjoittaa ja taistella niiden asioiden puolesta, jotka olivat hänelle tärkeitä. 20 vuoden aikana hän julkaisikin useita faktakirjoja, mutta sitten ”minuun alkoi taas syntyä uusi universumi”. Romaani on Arundahati Roylle kokonainen maailmankaikkeus, jonne hän sitten ryhtyy sijoittamaan henkilöitä ja tapahtumia. Sellaisen kirjoittaminen kestää. ”Minulle romaani ei ole tuote, joka tehdään kahdessa vuodessa.”

Mietin, voisinko kirjoittaa kirjan, joka olisi kuin kaupunki. Se kasvaisi, muodostaisi uusia keskustoja, eikä kuitenkaan menettäisi muotoaan, niin kuin kaupunkikaan ei menetä muotoaan. Vastaasi tulee ihmisiä, joita et pysty ohittamaan. Siinä hän on, vaikka vain tapaisit hänet puolen savukkeen verran.

Åsa Mobergin ja Jenny Nordlanderin keskustelua naisten asemasta journalistisissa työyhteisöissä ennen ja nyt johdatteli kulttuuritoimittaja Anna Thuvesson (vas.)

Åsa Moberg on Ruotsissa hyvin tunnettu journalisti ja kirjailija, joka on tänä syksynä julkaissut omaelämänkertansa Livet. Kirja on saanut kiitosta ja kehuja, mutta kirjailija itse totesi, että helpompaa hänelle olisi kirjoittaa Simone de Beauvoirista tai Florence Nightingalesta tai ydinvoimasta kuin itsestään. Hän osoittautui myös eläväiseksi ja puheliaaksi esiintyjäksi Kirjamessujen seminaarissa, joka oli saanut otsikokseen 50 vuotta feminististä taistelua. Keskustelukumppanina oli puolta nuorempi Jenny Nordlander, Nöjesguidenin päätoimittaja ja tasa-arvoaktivisti hänkin. Åsa kertoi yleensä hokevansa muistellessaan nuoruuttaan ja naispuolisten journalistien tilannetta silloin, että nykyään kaikki on paremmin. Siksi hänestä tuntui alunperin vanhahtavalta, että seminaarissa kolme naista puhuu naisasiaa. Jennyn kokemukset kuitenkin osoittivat, että paljon on vielä korjattavaa, jotta todellinen tasa-arvo toteutuisi.

Gunilla Bergströmin, Mikko Mallikkaan todellisen äidin kanssa keskusteli kirjailija ja aikaisemmin television kulttuuriohjelma Babelin juontajana toiminut Daniel Sjölin.

Ruotsalaisillekin messuvieraille oli tarjolla harvinaista herkkua, kun rakastetun Alfons Åberg eli Mikko Mallikas -lastenkirjahahmon luoja Gunilla Bergström kertoi, messulehden mukaan ensimmäistä kertaa, työstään Alfons-kirjojen kirjoittajana ja kuvittajana. Ensimmäinen Alfons Åberg ilmestyi 45 vuotta sitten ja nyt tarinoita on jo 26. Niitä on käännetty 35 kielelle ja pelkästään Ruotsissa painettu viisi miljoonaa kappaletta. Jotakin aivan olennaista Gunilla Bergström on pystynyt tavoittamaan lapsen, ja ylipäätään ihmisen sisimmästä. Hänen omasta mielestään kirjailijan viisautta yliarvioidaan, ”valitsen vain aiheita, jotka huvittavat minua itseäni”. Kun haastattelijan toiminut Daniel Sjölin näytti esimerkkikuvia ja kyseli syitä, miksi Bergström oli vanhempiin kirjoihin piirtänyt kaiken ja myöhemmin käyttänyt kollaasia, kirjailija kertoi työskentelevänsä intuitiivisesti: ”Hopsan, nu blev det så här!”

Per T. Ohlsson kertoi, mitä Ruotsissa tapahtui vuonna 1918.

Myös Ruotsissa katsotaan sata vuotta taaksepäin. 1918 oli vuosi, jolloin yhteiskuntakehitys olisi voinut saada epädemokraattisemman suunnan. Ensimmäinen maailmansota oli Euroopassa lopuillaan, Ruotsi oli neutraalisti ulkopuolella, kärsi elintarvikepulasta ja vallankumoukselliset seireenit huhuilivat myös Ruotsissa. Tilanne kärjistyi jo niin, että kuningas Kustaa V valmistautui pakenemaan. Per T. Ohlsson käsittelee kirjassaan 1918 Året då Sverige blev Sverige tuota rankkaa vuotta, jolloin riideltiin yleisestä äänioikeudesta, jolloin Espanjan tauti tappoi yhteiskuntaluokasta riippumatta ja jolloin seurattiin Suomen sisällissodan varoittavaa esimerkkiä. Per T. Ohlssonia haastatteli entinen pääministeri Ingvar Carlsson. Yllättävää oli kuulla, että Ruotsissa naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1921, Pohjoismaiden viimeisimpänä.

Messupäivät venyvät pitkiksi ja välillä täytyi syödä kanelbulleja.

Illalla meidät oli kutsuttu Finlandsinstitutin kokkareille, joissa tapasimmekin monta tuttua. Tarjoiluna oli viinilasillisten ohessa uunijuustoa ja lakkahilloa, brie-juustoa, pieniä salamimakkaroita ja rypäleitä. Jälkiruoaksi löytyi Fazerin sinisiä.

Touko Siltala ja Airi Vilhunen keskustelivat myös musiikista.

Kustantamojen edustajille messut ovat kiireistä aikaa ja syksyllä messuja riittää. Siltala-kustantamon kustantaja Touko Siltala kuvasi, millainen syksyn peräkkäisten viikonloppujen ohjelma: ensin Göteborg, seuraavana viikonloppuna Turku, sitten Frankfurt ja viimeisenä Helsinki. Göteborgin messuja hän kehui ja toivoi,että Helsingissä otettaisiin mallia messujen seminaareista. Omasta kokemuksesta hän tietää, että aivan eri asia haastatella kirjailijaa erillisessä seminaaritilassa kuin messuhälinän keskellä.

Sirpa Kähkösen Graniittimies on juuri käännetty ruotsiksi.

Sirpa Kähkösen Graniittimies on juuri käännetty ruotsiksi (Granitmannen) ja kirjailijan messupäivät ovat täynnä ohjelmaa, messuesiintymisten lisäksi myös haastatteluja. Sirpa kertoi juuri tulleensa TT:n eli Ruotsin STT:tä vastaavan tietotoimiston haastattelusta. Suomen PENin puheenjohtajana sananvapaus on Sirpalle tärkeä teema ja sitä hän haluaa nostaa myös messuilla. Varjomessuillakin Sirpa suunnittelee piipahtavansa.

Göteborgin messut ovat tärkein tapahtuma suomenruotsalaista kirjallisuutta kustantavalle Förlagetille, kertoi tj Fredrik Rahka.

Illalla jaksoimme vielä lähteä majapaikkamme tuntumaan italialaiseen ravintolaan. Minnan askelmittari näytti yli 14.000 askelta ja siltä tuntui kyllä Airin ja Kirsinkin varpaissa. Mutta huomenna taas kohti uusia elämyksiä!

Messukeskuksen toisella puolella katua on kauniisti valaistu Lisebergin huvipuisto.

P.S. Matkaamme tukee Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto apurahalla.

Kommentit
  1. Arja
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *