Göteborgin kirjamessut – seuraa Kirsin Book Clubin trion seikkailua!

Kuva vuoden 2016 Göteborgin kirjamessujen seminaarisalista. Kuva: Göteborg Bokmässan.

Isosti kerääntyy pohjoismainen kirjallisuusväki huomisesta torstaista alkaen Göteborgiin kirjamessuille neljän päivän ajaksi (28.9.-1.10.), ja kuten kirjamessujen parhaisiin perinteisiin kuuluu, keskustelemaan kirjoista, lukemisesta, oppimisesta ja sivistyksestä. Esittelemään uusia kirjoja ja tapaamaan toisiaan. Tänä vuonna joukossa ovat myös Kirsin Book Clubin Kirsi, Minna ja Airi, noviiseina mutta sitäkin innokkaampina ja valmiina raportoimaan blogimme ja some-tiliemme seuraajille messutapahtumista.

Isommat messut kuin Helsingissä – noin 100 000 messuvierailua

Vuosi sitten Göteborgissa messukäyntejä kertyi neljän päivän aikana liki 100 000, tarkasti ilmaisten 96 293. Tänä vuonna kävijä- ja käyntimäärä voi jäädä pienemmäksi, sillä messujen ympärillä on kuohunut keväästä asti. Ainakin 200 kirjailijaa ja kääntäjää ovat kertoneet boikotoivansa messuja, joukossa myös suomalaisia kirjailijoita. Boikotoinnit syyt periytyvät viime vuoden messuilta, joilla äärioikeistolaisella Nya Tider -lehdellä oli oma messuosastonsa. Järjestäjät korostivat, että kirjamessujen on oltava ”avoin ja demokraattinen areena, jossa sananvapaus ei ole mikään neuvottelukysymys”. Siksi epämiellyttäviäkin mielipiteitä on messuilla siedettävä, he perustelivat Nya Tiderin mukana oloa, myös tänä vuonna.

Kuva: Götenborgin Kirjamessut.

Boikotoidako vai eikö boikotoida

Kirjailijoita kuitenkin riittää osallistujiksi ja monet ovat myös perustelleet, miksi haluavat olla mukana. Sananvapaus korostuu heidän perusteluissaan. Messujen tämän vuoden tähtiesiintyjä on intialainen Arundhati Roy, joka vieraili Suomessa juuri ennen Göteborgin kiireisiä päiviä. Hän kertoi elokuussa olevansa tietoinen Ruotsissa käydystä keskustelusta ja boikotista ja pitävänsä järjestäjien päätöstä hyväksyä Nya Tider messuille huolestuttavana. Intian poliittiseen tilanteeseen viitaten hän korosti, miten tärkeitä sananvapaus ja avoin keskustelu ovat, mutta vain jos niiden vaatima foorumi on riippumaton. Hän kertoi esiintyvänsä harvoin kirjamessuilla ja kirjallisuusfestivaaleilla, mutta hyväksyi kutsun Göteborgiin, koska se ei ole minkään yrityksen sponsoroima tapahtuma. Siksi hän ei halua jättää kirjamessujen kaltaista tilaa vain Nya Tiderin kaltaisille. Oman, suvaitsevaisuutta korostavan mielipiteensä on kolumnissaan esittänyt myös Lena Andersson, hänkin suomalaisille lukijoille tuttu. (klik)

Kuva: Göteborgin Kirjamessut

Mielenosoitus ja varjomessut

Oman lisänsä messujen etukäteistunnelmaan on tuonut tieto, että natsihenkinen Pohjoismainen vastarintaliike (Nordiska motståndrörelsen NMR) järjestää lauantaina mielenosoitusmarssin Göteborgissa. ”Viralliset” Göteborgin kirjamessut eivät myöskään ole kaupungin ainoat, sillä viikonloppuna järjestetään myös ainakin kahdet ”varjomessut: Scener & samtal ja Bokmassan.

Messujen teemamaana 100-vuotias Suomi

Suomi on tämän vuoden messujen teemamaa ja se on myös tärkeä syy Kirsin Book Clubin osallistumiselle messuille. Muut teemat ovat sivistys ja Irlanti. Mukana olevista suomalaisista kirjailijoista ykkösnimiä ovat Kjell Westö, Sirpa Kähkönen, Tommi Kinnunen, Claes Andersson, Henrik Meinander, Jörn Donner, Merete Mazzarella. Onpa mukana myös presidentti Tarja Halonen. Göteborgin kirjamessuilla korostuu kaunokirjallisuuden lisäksi myös oppiminen ja tässä teemassa myös Suomi on mukana.

Treffit Sophie Kinsellan kanssa!

Ulkomaisia tähtiä ovat Royn lisäksi mm. indonesialainen Eka Kurniawan (Kauneus on kirous, Gummerus), turkkilainen Aslı Erdoğan, Berliininpoppelien jatko-osan (Perintötila, Tammi) juuri julkaissut Anne B. Ragde, Ranskan suosituin dekkaristi Pierre Lemaitre,  viihdekuningatar Jenny Colgan ja useita irlantilaisia kirjailijoita esim. Rob Doyle. Kirsillä on jo perhosia vatsassa, sillä hänellä on messuilla treffit Shopaholicin äiti Sophie Kinsella kanssa! Kinsellan viimeisin kirja on nimeltään Kuka on pomo, WSOY.

Mutta heistä kaikista ja monista muista ja erityisesti heidän kirjoistaan ja ajatuksistaan lisää, kun pääsemme messuille heitä kuulemaan.

Seuraa meitä matkamme aikana Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa! Lupaamme olla todella aktiivisia!

Uusi erä Kirsin Book Clubin kirjanmerkkejä on haettu painosta. Katsotaan, keitä kaikkia saamme kuvattua merkkien kanssa!

P.S. Matkaamme tukee Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto apurahalla.

 

Kommentit
  1. Tani

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *