Kirjailijoita, näyttelijöitä, piispa ja Baba – syksyn Kirja vieköön! starttasi sähäkästi

Baba toivotti tervetulleeksi neljänteen Kirja vieköön! -tapahtumaan Savoy-teatterissa.

Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa ja huomaan kaivanneeni Baba Lybeckin Suomi 100 -hanketta eli hänen emännöimiään Kirja vieköön! -iltoja. Savoyn iso sali on jälleen lähes täynnä kirjojen ystäviä, ja kuten useimmissa kulttuuririennoissa, suurin osa yleisöstä on naisia. Kuulen nimeäni kutsuttavan ja ilahtuneena totean Tiina-tuttuni tulleen lakinaisista koostuvan lukupiirinsä kanssa kuuntelemaan keskusteluja.

Kaava on sama kuin kevään tilaisuuksissa. Ensin pieni pätkä kirjan tekstiä joko Baban tai näyttelijän tulkitsemana, sitten kirjailija esiin ja haastattelusoffalle, hetken päästä sama seremonia seuraavan kirjailijan osalta.

Baba tulkitsi Anni Kytömäen ylistetyn Kivitaskun tekstiä.

Illan ensimmäinen kirjailija on Anni Kytömäki. Hän on hurmaava luonnonlapsi! Annin esikoinen Kultarinta valloitti vuonna 2015 kriitikot, bloggarit, lukijat – kaikki!

Anni kertoo olevansa tavattoman hidas kirjoittaja, mutta Kultarinnan 21.000 kappaleen myynti mahdollisti sapatin luontokartoittajan työstä ja ryhtymisen päätoimiseksi kirjailijaksi. Meidän onneksemme Annin mies oli samanaikaisesti innostunut tietokonepeleistä, joten Anni vietti talvi-illat omalla koneellaan. Kun hän vielä päätti lähteä opiskelemaan Turun yliopistoon kulttuuriperintöä, hän järkeili, että kirja on saatava valmiiksi ennen opintojen alkua, joten Kivitasku syntyi melko nopeasti. ”Ensimmäisen kerran koin porvarillisen työmoraalin”, Anni toteaa hymyillen.

Annin äiti luki hänelle lapsena Marjatta Kureniemen satua, jossa kivet liikkuivat aina kun ihmisten silmä vältti. Sen jälkeen Anni on tarkkaillut luonnon muotoja, niin kiviä kuin puitakin. Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa lumosivat Annin niin, että hänen oli hypättävä Yöveteen katsomaan kallioiden itälaidan kasvomuotoja.

Koin yhteyttä menneisiin aikoihin ja sukupolviin”, kertoo Anni Kytömäki.

Kivitasku kertoo kuuden sukupolven tarinan, joka tapahtuu fiktiivisessä, Savitaipaleen kaltaisessa paikassa. Se on ylistys luonnolle ja vapaudelle. Ymmärsin, että sen luettuaan ei enää ikinä katso kallioleikkausta miettimättä lobotomiaa. Kirjasta voit lukea lisää Kirsi-kaiman blogista.

Milka Ahlroth tulkitsi Kati Tervon Iltalaulajaa.

Seuraavaksi on Kati Tervon vuoro. Minulla on hänen uutukaisensa, Ellen Thesleffistä kertova Iltalaulaja yöpöydälläni. Ellen on suosittu henkilö kirjamaailmassa nyt, sillä Katin fiktiivisen kirjan lisäksi 19.9. ilmestyy Hanna-Reetta Schreckin kirjoittama elämäkerta Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide ja myöhemmin Pirkko Soinisen myös fiktiivinen teos, jossa on Ellen.

Kati Tervolla on henkilökohtainen suhde Elleniin. Hän muistaa Ateneumissa olevan Kevätyö-teoksen lohduttaneen nuorena alakuloista oloaan, vaikka Ellen olikin vain yksi monien taidekokemusten joukossa. Ellen tuli vastaan myös, kun Kati selvitti skitsofrenisen tätinsä kuolinpesää. Tavaraa oli, mutta merkityksellisimmäksi muistoksi kotiinsa linnoittautuneesta tädistä oli se, että hän lähti aina kerran vuodessa Itä-Suomesta katsomaan Ellenin tauluja Ateneumiin.

Viimeisen sysäyksen Iltalaulajalle antoi se, että Kati viettää kesiään aivan Ellenin kesäpaikan tuntumassa, Muroleen kanavan lähellä Näsijärvellä. Sinne sijoittuvat kirjan tapahtumat, vuoden 1945 kesään. Tarinan keskiössä ovat Ellen ja 16-vuotias piikalikka Taimi. Taustamateriaalina Kati on käyttänyt Ellenin kirjeitä, joita on pari tuhatta, mutta Kati rajasi aineistokseen vain sodanajan kirjeet siskolle, sillä hän uskoi Ellenin olleen niissä rehellisimmillään.

Kirjassa on rauhan kesä, linnut laulavat, mutta ihmiset ovat rikki”, toteaa Kati Tervo

Katin kanssa jutellessa selvisi, että meidän molempien kesähuvilat ovat Nässyllä.

Seuraavaksi lavalle saapuu Selja Ahava, jonka uutuuskirja Ennen kuin mieheni katoaa on saanut jo runsaasti huomiota. Se on Kirsin Book Clubin lokakuun lukupiirikirja, joten palaamme meidän arvioihimme tarkemmin silloin.

Seljan kirjassa kuvataan aviomiehen muuttumista naiseksi, mutta myös Kolumbuksen retkiä. Molempia yhdistää todellisuuden teema. Ketä oikein olen rakastanut, miten Kolumbus saattoi olettaa löytäneensä Intian, olihan karttoja jo silloinkin.

Selja kertoo, kuinka omakohtainen tarina oli tavattoman henkinen, ja sen ollessa meneillään hänen oli pakko purkaa tilannetta kirjoittamalla. Kun hän alkoi myöhemmin työstää tekstiä, ei prosessi eronnut aiempien kirjojen teosta, ei ollut enää väliä onko kaikki ihan totta.

Tunteet ovat edelleen pinnalla. Selja koki olleensa avoin kirjoittaessaan, mutta muutoin ei haluaisi avata omaa elämäänsä. ”En uskonut, että voisin sanoa sanaakaan kirjasta!”

Baba, Anni Kytömäki, Kati Tervo ja Selja Ahava.

Naiset pohtivat vielä yhdessä totuuden määrittämistä, minkälaisia taiteilijan vapauksia he ottavat kuvatessaan asioita. Anni loi Kivitaskuun ympäristön, jonka koki löytäneensä myöhemmin todellisuudesta. Kati kulki naapurustoa Muroleessa ja tutustui tilanemäntä Marianneen, joka on perehdyttänyt Katin pieteetillä esimerkiksi 1940-luvun perennoihin, silti Iltalaulajan tavoitteena oli ennen kaikkea elämys. Selja kävi Berliinissä ja Lontoossa katsomassa Kolumbuksesta maalattuja tauluja, jotta pääsisi miehen ja ajan tunnelmaan. Mahtoiko Kolumbus tietää, että kaikilla neljällä retkellään oli maanosan verran eksyksissä?

Tarinankerronta ei ole viatonta”, sanoo Selja Anhava.

Selja Ahava sain Kirsin Book Clubin kirjanmerkin. Unohtui kysyä, että tietääkö Selja, että Ahava tarkoittaa rakkautta hebreaksi. (Kuva: Marja Castrén)

Tauon jälkeen alkaa jälleen tapahtua. Rosa Liksomin energia valtaa lavan. Hänen Everstinnansa on tarina vahvasta naisesta. Rosa on kirjoittanut Everstinnan äidinkielellään, Torniojokilaakson murteella, jota Ruotsin puolella kutsutaan meän kieleksi. Kristiina Halttu tulkitsi pätkän Everstinnan tekstiä ja sitä oli aivan helppo ymmärtää. Vaikeampaa on ymmärtää everstinnan ja hänen everstinsä natsiaatetta, johon Rosan pureutuu kirjassa.

Mun kylässä Tornionjokivarressa oli sotatarinat jokapäiväistä kauraa, joten aihe oli tuttu eikä ollenkaan vaikea”, kertoo Rosa Liksom.

Kristiina Halttu tulkitsi taitavasti Everstinnan tekstiä.

Everstinna on yhdenyön monologi, jossa kahdeksankymppinen nainen muistelee elämäänsä Lapin ja Helsingin eliiteissä. Sota on jossain kaukana taustalla, isommassa roolissa on Lapin, Suomen ja Euroopan historia. ”Tarina antaa voimaa, kuvaa kuinka ihminen voi selvitä helvetistä.”

Kaksi Annia eli Anni Kytömäki ja Rosa Liksom, oikealta nimeltään Anni. Myös Everstinna-kirjan esikuvan nimi oli oikeasti Anni Kariniemi.

Rosan seuraan liittynyt Tuomas Kyrö kertoi pienenä pudonneensa tarinatynnyriin. Ei hän myöskään uskonut vuonna 2010 kirjoittaessaan radiokuunnelmaa Mielensäpahoittajasta, että siitä tulisi nykyisen kaltainen menestys. On leffaa, teatteria, kirjoja, fanikamaa ja ties mitä. Viime talvena Lahden MM-kisoissa oli Mielensäpahoittajan kisakatsomo, jossa lukemisena Mielensäpahoittajan hiihtokirja, joka lähtee nyt modifioituna valloittamaan PyeongChangin olympiamaisemia. Siis oikeasti, Mielensäpahoittaja on jo käännetty koreaksi ja agentti haluaa lisää!

Tällä sohvalla ei oltu kaikista asioista samaa mieltä! Rosa Liksom, Tuomas Kyrö ja Eero Huovinen.

Tuomas oli varsinaisesti kertomassa Mielensäpahoittajan Suomi -kirjasta, jossa matkataan tämän marisijan kanssa Suomen 100 vuotta, suolta sushibaariin. Isossa roolissa on myös Likka, Mielensäpahoittajan pojantytär, joka toimii sparraajana nykypäivään.

Mielensäpahoittajan  arvomaailmaan kuuluu, että työstä tulee elämän merkitys. ”Nyt iso joukko nuoria on ilman töitä ja ääriliikkeet tarjoavat selkeyttä”, totesi Rosa. Tosin ääriliikkeiden selkeys on vain mielipiteitä, joita on saatanasti kuten Tuomas totesi, faktoihin perustuvaa totuutta on vain yksi.

Tuomas Kyrö nauratti omistuskirjoituksen kirjoittamisen ohessa.

Piispa Eero Huovinen on koonnut aiemmin julkaistuista teksteistään kirjan, jonka nimi on Parhain päin. Hän vei keskustelua tuhlaajapojan paluusta Obaman laulamaan Amazing Grace -kappaleeseen. Kun hän sanoi, että kirjoja lukemalla oppii enemmän kuin elämällä, niin Rosa oli vahvasti eri mieltä ja niin olen minäkin. Rosan sanoin, jos lukee vain kirjoja, unohtaa elää!

Kaikkinensa ilta oli sellaista sielun ravintoa, että ilman muuta aion olla Savoyn katsomossa 7.11. ja 13.12. Iltojen vaara on ainoastaan se, että omaan lukupinoon tulee jälleen monta uutta teosta!

Illan kiitokset!


Lue myös jutut aiemmista Kirja vieköön! tilaisuuksista:

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.