Pirkko Saision Koivu ja Tähti Kansallisteatterissa – sirpaleita Suomesta

Hagar ikimetsässä. Kuva Stefan Bremer/Kansallisteatteri.

Pirkko Saision Koivu ja Tähti alkaa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä hienolla kuvalla: ikiaikainen suomalainen metsä humisee ja tähdet pilkottavat puunrunkojen takaa. Metsä ei vain humise vaan sen puut kuiskivat ja huokailevat, ääntelevät kuin loitsua. Koivu odottaa sulhastaan tulevaksi.

Zakharias Topelius kirjoitti Koivu ja tähti -satunsa isoisänsä isän Kristoffer Topeliuksen tarinasta. Isovihan aikana kasakat ryöstivät hänet ja möivät Venäjälle orjaksi. Myöhemmin hän pääsi karkaamaan ja palasi Suomeen ja pakeni sitten Tukholmaan. Sadussa kotiin palaavat veli ja sisko.

Saision Koivun ja Tähden sisarukset, Kristoffer ja Hagar kulkevat läpi Suomen historian, myyttisestä menneisyydestä 1700-lukuun ja edelleen 1900-luvulle ja tähän päivään. Kristoffer (Jukka Puotila, joka viettää tänä syksynä taiteilijajuhlaansa) ja Hagar (Tiina Weckström) eivät ole vain historiakuvaelmia yhteen sitovia johdattelijoita, vaan Saisio on kirjoittanut heistä kokonaisia henkilöitä. Sisko Hagar on vahva tunteissaan ja fysiikassaan, valmis pitämään puoliaan ja taistelemaan, Kristoffer pehmeämpi ja mukautuvampi, konservatiivi ja perinteistä kiinni pitävä jo nuorena vasemmistolaisena. Nykyhetkessä hän tarjoaa vierailleen – pettuleipää.

Pakolaisiksi pakotetut. Kuva Stefan Bremer/Kansallisteatteri.

Näytelmän nykyhetki tarjoaa ironisen kuvan kulttuurisesta keskiluokasta, jota kirjailija on kuvannut myös omaksi viiteryhmäkseen. Kirjava joukko Kristofferin ja Hagarin vanhoja ystäviä ahtautuu suvun kesämökkiin, perinnetorppaan syömään rapuja, ja nyt kirjava ja ahtautuu on ymmärrettävä aivan kirjaimellisesti. Kierrätysideologian omaksunut keski-ikäisten joukko on puettu mitä värikkäimpiin ja mauttomimpiin vaatteisiin. Joukkoon kuuluu kaikkitietävää ja puhkianalysoivaa sivistyneistöä, joka harhautuu itsekin välillä kutsumaan itseään porvaristoksi. On Stilton-juustolla ja vadelmahillolla elämänsä täyttävää, on kehitysaputyöntekijää ja 70-luvun samettipukumiestä, joka yhä raahaa Leniniä mukanaan, sillä erotuksella, että raahaamisen saavat hoitaa muut. Toisten jaaritellessa työt tekee thaipalvelija, ”aivan perheenjäsen” Lee ja konfliktintutkijan tuliainen maailmalta Ann-Lee.

Saision teksti on taas nautittavaa, ja tyylien kirjo kulkee puiden kalevalaista perinnelaulua muistuttavasta kirjailijalle ominaiseen selkeään ja iskevään. Harmi vain, että useammankin näyttelijän puhe puuroutuu välillä niin, ettei repliikeistä saanut selvää. Samaa valittivat sekä seurueemme permannolla että 1. parvella istuneet. Huumoria ja vitsejä Saisio ripottelee tarinan lomaan. Parhaimmat naurut ja väliaploditkin ensi-iltayleisössä irrotti sisäpiirin vitsi jääkarhusta, joka osoittautuu entiseksi teatterikriitikoksi ja nykyiseksi suomalais-ugrilaisten kansojen asian intohimoiseksi edistäjäksi. Teatteriväen oli helppo tunnistaa kuvailusta Helsingin Sanomien eläkkeellä oleva teatterikriitikko Kirsikka Moring.

Jääkarhu ei kuitenkaan ollut mukana vain teatterialaa naurattamassa. Näytelmä vetää yhteyksiä suomalaisten perimään osana suomalais-ugrilaisia kansoja. Tunnetustihan olemme tänne vaeltamalla tulleet ja alkuperäiskansan karkottaneet tieltämme pois. Nyt saman kohtalon kokee rapuseurue, joka joutuu pakenemaan perinnetorpasta ja aivan kuten nykypäivän pakolaiset vaeltamaan läpi uhkaavien seutujen, törmäämään esteeksi rakennettuihin panssariaitoihin ja saamaan vastaansa sotilaita, jotka puhuvat käsittämätöntä kieltä. Tätäkin seuruetta odottaa lautta yli virran. Voimakasta symboliikkaa ja ekokatastrofin ennustusta.

Rapujuhlia valmistellaan perinnetorpassa. Kuva Stefan Bremer/Kansallisteatteri

Kati Lukan lavastuksessa näyttämöä hallitsee kaksi elementtiä: metsä ja hirsimökki, joka muuntuu eri vuosisatojen mukaan. Metsä on parhaimmillaan hieno visuaalinen elementti, mutta ainakin 1. parvelta katsoen metsä ja mökki pysyivät erillisinä. Erillisyys vaivaa muutenkin Laura Jäntin ohjausta. Kuten neljän hengen teatteriseurueemme Minna totesi: ”Kohtausten välistä puuttuu liima ja sen myötä jännite ja kaari.” Esimerkiksi vahvemmalla musiikin käytöllä, taas Minnaa lainaten, ”olisi voitu luoda tunnelmaa ja johdattaa katsojaa”.

Tiina Wekcström muuntuu Hagarina pikkutytöstä räiskähteleväksi naiseksi. Jukka Puotilan artikulaatio toivottavasti petrautuu näytäntökertojen lisääntyessä. Pienemmistä roolisuorituksista poimisin Mari Lehtosen ärsyttävänä besserwisser Annelina, jolta riittää kommentti ja elokuvaesimerkki joka aiheeseen, sekä Karin Paciuksen monissa rooleissa, mm. Koivuna.

Neljän hengen teatteriseurueemme ajatukset näytelmästä hajosivat. Kriittisin oli Minna, joka toteutuksen sirpaleisuuden ja näyttelijöiden huonon artikulaation lisäksi antoi tylyn arvion myös puvustuksesta: ”Puvustus oli karmaisevan todellinen, kuitenkin tosi tasapaksu, kun kaikilla oli samalla tavalla hirveät rytkyt.” Seurueemme löysi myös paljon kiitettävää ja kaikki nautimme Saision tekstistä. Jukka ja Piia pitivät paljoin esityksen irtonaisesta otteesta ja melkein karnevalistiseksi äityvästä menosta. ”Hyvä, kun ei suhtauduttu kehenkään eikä mihinkään ryppyotsaisesti”, Jukka kommentoi näytelmää.

Pirkko Saisio kertoi jo toukokuussa Kansallisteatterin Bloggariklubilla tulossa olevasta näytelmästä. ”Kokovartalopuudutus”, hän kuvaili tilannetta, jossa pitäisi kirjoittaa juhlanäytelmä 100-vuotisen Suomen merkeissä. Toukokuussa oli hyvin tuore Saision Helsingin Sanomille antaman haastattelun (HS 13.5.2017) aiheuttama somemyrsky, jossa hänet leimattiin puolinatsiksi ja äärinationalistiksi. Saisio oli haastattelussa toivonut, että hänen oma viiteryhmänsä, ns. punavihreä kupla, hyväksyisi myös ne tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen ajattelun perusta. ”Suomalaista raivoa ihmettelen”, hän joutui toteamaan.

Kiitos kommenteista Minna, Piia ja Jukka! Kiitos ensi-iltakutsuista Kansallisteatteri.

Kirsinbookclubilaiset Airi, Minna Ja Piia hyvässä seurassa (ks takana vasemmalla) Koivun ja Tähden valiajalla.

Pirkko Saisio KOIVU JA TÄHTI

kantaesitys suurella näyttämöllä 13.9.2017

ROOLEISSA Katariina Kaitue, Mari Lehtonen, Petri Manninen, Riku Nieminen, Harri Nousiainen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Elsa Saisio, Sonja Salminen, Paula Siimes ja Tiina Weckström

OHJAUS Laura Jäntti
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
MUSIIKKI Markus Fagerudd
VALOSUUNNITTELU Morten Reinan
ÄÄNISUUNNITTELU Raine Ahonen ja Esko Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen
OHJAAJAN ASSISTENTTI Helena Vierikko



Lue myös juttumme muista syksyn ohjelmistossa olevista esityksistä:

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *