Katja Kallion Yön kantaja Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä

Kirjamessujen aivan parasta antia: lukupiiri yhdessä kirjailijan kanssa. Heksingin Kirjamessujen viimeisenä päivänä vuorossa Katja Kallion Yön kantaja. Kirsin Book Clubia edusti tämän jutun kirjoittaja eli Airi.

Että kerran kauan sitten eräs ihminen rakasti minua jollain tavoin.”

Tämä Yön kantajan lause on kirjan kirjoittajalle Katja Kalliolle tärkein koko kirjassa. ”Tähän Amanda joutui tyytymään, näin pieniin koukkuihin tarttumaan.”

Helsingin Kirjamessujen päätöspäivän sunnuntain päätteeksi rauhalliseen luentosaliin oli kerääntynyt messukävijöitä keskustelemaan Katja Kallion kanssa hänen kirjastaan. Esilukijoina olivat Tapanilan kirjaston lukupiiriläiset, joita mukana keskustelemassa oli runsas joukko. Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper johti keskustelua, jota ei alkuun päästyä juurikaan tarvinnut johtaa, ja minä varauduin bloggaamaan tilaisuudesta. Tutustu myös aikaisempaan blogijuttuuni Yön kantajasta. Siinä on enemmän kirjan sisällöstä, sillä tässä jutussa keskityn lukupiirin keskustelussa nousseisiin asioihin.

Yön kantaja on 1890:n ja 1918 välille sijoittuva tarina Seilin saarelle joutuvasta turkulaisesta Amanda Aaltosesta, levotonta ja puolirikollista elämää viettäneestä naisesta, joka oli älykäs, kielitaitoinen ja matkustellut. Useamman lyhyen vankilatuomion jälkeen hän joutuu Turun tutkimussairaalaan ja passitetaan sieltä 26-vuotiaana Seilin saarelle ”houruinlaitokseen” loppuelämäkseen. Kirjan Amandalla on esikuva, ja todellinenkin Amanda Fredrika Aaltonen eli eristyksissä Seilin saarella loppuelämänsä. Katja Kallio kuitenkin korosti, ettei Yön kantaja ole elämänkerta vaan fiktio, ja todellisesta Amandasta kirjailija tietää vain vähän. Hänellä on ollut käytössään vain sairaaladokumentti ja vaatelista Amandan 17 hameesta.

Amanda katsoi kimmeltäviä kasoja. Ei tällaisia vaatteita voinut olla olemassakaan. Ei yhdelläkään naisella, eikä ainakaan hänellä. Ne olivat niin kauniita että ne lakkasivat olemasta vaatteita. Ne menivät yli hänen ymmärryksensä.”

Katja Kallio sai tutustua myös Amandan kahteen kirjeeseen, joita hän ei kuitenkaan halunnut kirjassa käyttää. Kirjeet Amanda oli kirjoittanut Turun tutkimussairaalassa, missä häntä oli lääkitty väkisin. Kirjeet kirjoittaessaan hän oli niin sekaisin, että kirjeiden vastaanottajakin vaihtuu koko ajan, milloin se on Jeesus, milloin joku muu. Amandan lahjakkuudesta kertoi kuitenkin kirjeiden oikeinkirjoituksen virheettömyys ja kaunis käsiala.

Otavan kaunokirjallisuuden päällikkö Antti Kasper jakoi puheenvuoroja.

Tapanilan lukupiirin käytännön mukaisesti jokainen kertoi ensin päällimmäiset ajatuksensa kirjasta. Poikkeuksetta Yön kantaja oli ollut positiivinen lukukokemus: ”Pidin monella tapaa.” ”Kirja kosketti.” ”Kaunista ja sujuvaa kerrontaa.” ”Tarkkaa olosuhteiden ja tunteiden kuvausta.”

Jollekin kirjan alku tuotti vaikeuksia: ”Oli vaikea päästä kiinni tarinaan, mutta kirja ehdottomasti parani loppua kohti.” ”Minulle Yön kantaja oli rooliinsa sopimattoman naisen kuvaus, eräänlainen taiteilijakuvaus.”

Alun perin kirjailija selvitti, voisiko hänen edellisen kirjansa Säkenöivät hetket päähenkilön kohtaloa yhdistää Seilin saareen.  Se ajatus ei toiminut, mutta Seiliä tutkiessaan Kallio löysi Jutta Ahlbeck-Rehnin väitöskirjan, jossa oli mm. sitaatti Amanda Aaltosen potilasraportista ja maininta: ”.. kertoi lentäneensä kuumailmapallolla”. Siitä alkoi syntyä Yön kantajan tarina.

Kirjan alkua, mielikuvituksellista ilmapallolentoa ja Pariisin vaihetta kritisoin aikaisemmassa arviossani ja sama kritiikki nousi myös messujen lukupiirissä. Katja Kallio selitti, että luettuaan ilmapallolennosta hän alkoikin ajatella, että entäs jos matka olisikin totta. Kokemukset Pariisissa aiheuttivat Amandalle lopullisen romahduksen, jonka jälkeen hän päätyi Turun tutkimussairaalaan ja sieltä edelleen Seiliin. ”Amanda lähti Pariisiin uskoen, että nyt hänelle tapahtuu jotakin ihanaa, ja todellisuus olikin täysin vastakkainen. Hän koki Pariisissa vierauden tunnetta ja oli vieras itselleenkin.”

Katja Kallio kirjoitti Yön kantajaa kaksi vuotta, mutta jos mukaan lasketaan, Katjan sanoin, ”istukan irtoaminen” edellisestä kirjasta, kirjoitusprosessi kesti kolme ja puoli vuotta.

Usealle lukupiiriläiselle Seilin saari oli tuttu paikka ja kirja tuli siksikin lähelle: ”Hyvin olet onnistunut tavoittamaan saaren tunnelman.” ”Tarkkaa työn ja kansanelämän kuvausta.” Katja Kallio kertoi kokevansa, että Seilin saaresta on usein myös vähän virheellinen, jopa goottilaisen kauhun mieleen tuova kuva. ”Siksi halusin kertoa myös saaren työteliäisyydesta, sillä raataminen kävi hyvin ilmi dokumenteista.” Tästä sukeutui keskustelu siitä, miten kirjan kuvaamaan aikakauteen liittyi raatamista joka puolella ja nälkä oli läsnä muuallakin kuin Seilin saaren puutteellisissa oloissa. Saarella kaikenlainen tekeminen oli myös terapeuttista ja saaren yhteisön hyväksi toimimista. Jonkinlainen perheen vastine saaren yhteisö naisille oli, ainakin lähimpänä perhettä kuin mikään muu Amandankaan aikaisemmin kokema. Katja Kallio muistutti, että joka tapauksessa saaren yhteisö oli hierarkkinen, raskas ja väkivaltainen. Valta oli harvoilla ja toisilla sitä ei ollut ollenkaan.

Katja Kallio haastatteli kirjaa varten Pro Seili -yhdistyksen jäseniä, sairaalan entisten työntekijöiden jälkeläisiä, ja sai heiltä paljon perimätietoa ja yksityiskohtia saaren toiminnasta. Hän myös yllättyi vastauksista. Saareen saapui hoitajia eri puolilta Suomea ja naapurisaarten pojat tulivat mielellään heitä tapaamaan. Katjan kysyessä, tulivatko he tapaamaan myös saaren potilaita, vastaus oli välittömästi: ”Ei tietenkään!” Sellainen mahdollisuus ei ollut tullut vastaajien mieleenkään. Niin kuin kirjassa hyvin nousee esiin, potilaat eivät olleet ”edes naisia”. Tämä asenne oli alkusysäys kirjan rakkaustarinalle Amandan ja Isakssonin välillä.

Kirjassa on syvästä inhimillisiä kohtaamisen kuvauksia, joissa naiset pienin elein, ikkunasta selliin katsoen ja pienesti koskettaen auttavat toista jaksamaan. Kirjailija kertoi lukeneensa paljon tutkimuksia vankiloista ja mielisairaaloista, ja niistä olivat peräisin kuvaukset, miten muut auttavat mm. eristyksiin joutunutta Amandaa selviämään. ”Joskus pärjäämiseen tarvitaan vain pieni asia, johon voi kiinnittyä.” Hetken filosofian ja estetiikan Katja Kallio kertoi olevan hänelle tärkeää.

Karkureissun jälkeen muut työpotilaat tekivät Amandalle salaa hoitajilta pieniä palveluksia ja antoivat hänelle pieniä lahjoja. he osoittivat kunnioitustaan kun hän oli yrittänyt rikkoa sairaalan säännöistä kaikkein pyhintä. Amanda istui heidän tarjoamillaan tuoleilla ja meni keittiövuoroon jos joku tarjoutui hoitamaan mankelivuoron hänen sijastaan.”

”Mikään puhdas sankaritarhan Amanda ei ole, päinvastoin varsin ryvettynyt ja varmasti sietämätön ympäristölleen.” Katja Kallio halusi kirjoittaa Amandasta niin, että tämä eli arvokkaan elämän. ”Vaikka kaikki dokumentit pyrkivät todistamaan hänen arvottomuuttaan.”

Joku yleisöstä kuvasi Amandaa ADHD-tyypiksi, joka nykypäivänä aikuistuttuaan selviäisi aivan hyvin. Tämän ajatuksen kirjailijakin oli valmis allekirjoittamaan. ”Amandalla oli kaksi ongelmaa: luonne ja aika. Amanda oli huono tottelemaan, alistumaan ja sopeutumaan. Halusin kuvata sitä, mitä tapahtuu, kun hän tajuaa, ettei pääse pois Seilistä. Keskeinen on alistumisen ajatus. Millaista Amandan elämä on sen jälkeen? Hän luopuu kauniista vaatteistaan, ottaa työpuvun taas käyttöön. Mitä sen jälkeen on Amandan arvokkuus?”

Lukupiirin lopuksi kirjaan ihastuneet Tapanilan kirjaston lukupiiriläiset ympäröivät kirjailijan.

Yön kantaja on kustannustoimittajan kirjalle ehdottama nimi, sillä Katja Kallio kertoi olevansa todella huono keksimään kirjoilleen nimiä. Kirja on Kallion kuudes romaani. Hänen esikoisensa oli vuonna 2000 ilmestynyt Kuutamolla.

Tapanilan kirjaston lukupiiri on kokoontunut n. viisi vuotta kerran kuukaudessa kesä- ja heinäkuuta lukuun ottamatta. Mukana on aina vähintään 7-10 keskustelijaa ja yhteensä lukupiirijoukkoon kuuluu n. 20 lukijaa, kaikki naisia. Lukupiiriä vetää Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola, joka valitsee luettavat kirjat yhdessä kirjaston johtajan Tarja Vuorinteen kanssa. Tänä vuonna lukupiiri on lukenut Suomi100-merkeissä yhden kotimaisen kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuosikymmeneltä vanhimmasta aloittaen.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.