Seuraavat 500 vuotta – ja menneet 500 luterilaisuuden vuotta

500 vuotta, mitataanko aikaa ja arvoja suhteessa menneisyyteen vai tulevaisuuteen?

Espoon Kaupunginteatterin uutuusnäytelmä Seuraavat 500 vuotta ei päästä katsojaa helpolla. Koko näytelmän ajan kuuntelin jokaista repliikkiä herpaantumatta, jotta olisin varmasti saanut kiinni siitä, mitä näytelmän kirjoittanut ja ohjannut Paavo Westerberg haluaa sanoa.

Näytelmän nimen kuullessani olin kuvitellut, että kyseessä on joku tulevaisuuden kuvaus, ehkä avaruusseikkailu tai jonkin sortin dystopia. Mutta näytelmän katse olikin 500 vuotta taaksepäin, siihen, miten tapahtumat Wittenbergissä 31. lokakuuta 1517 ovat vaikuttaneet koko yhteiskuntaamme ja meihin kaikkiin yksilöinä. Silloin Martti Luther naulasi 95 teesiään linnankirkon oveen, vai naulasiko, vai käyttikö liimaa, vai oliko se joku toinen, joka teesit kiinnitti.

Myös Seuraavat 500 vuotta -näytelmässä on epäselvää, mitä on tapahtunut. On tapahtunut rikos, mutta kuka oli paikalla, kuka syyllinen, kuka muistaa oikein, kuka haluaa kertoa totuuden, kysytäänkö oikeat kysymykset. Näytelmässä on kolme henkilöä, ystävykset Lauri ja Kristian sekä rikostutkija Maarit.

Luther ja meidän luterilainen kulttuurimme leijuu kaikkialla ja kysyy, mitä olisi, jos teesit olisivat jääneet naulaamatta ja uusi raamatunkäännös kirjaamatta. Samoin, miten näytelmän kolmikon elämä olisi jatkunut, jos rikos olisi jäänyt tekemättä.

Markus Tsokkisen lavastus on äärimmäisen pelkistetty, mikä sopii täydellisesti tilanteeseen. Alussa näyttämöllä on vain tuoli, jossa istuu Lauria esittävä Carl-Kristian Rundman. Hän aloittaa monologin, ja voi miten taitava hän onkaan! Se täsmällisyys, se herkkävireinen pidättyvyys, se täydellinen ajoitus tekstissä! Kuinka paljon tauot voivatkaan ilmaista.

Carl-Kristian Rundman oli huikean taitava roolissaan Laurina.

Lauri on tavallinen, kunnon mies, joka maksaa veronsa, työllistää yrittäjänä, kantaa huolta perheen hyvinvoinnista, tekee kotitöitä, joogaa, urheilee, syö vihanneksia, kokeilee uusia äppejä, nostaa ja laskee veneen, lukee kaunokirjallisuutta, mietiskelee aamuisin, on ennemmin onnellinen kuin oikeassa, noudattaa sääntöjä, välttää katkeruutta, käy terapiassa, on rakentanut mäkiauton, kunnioittaa vanhuksia, pitää huolta hygieniasta, johtaa alaisiaan rakkaudesta käsin, uskoo läsnäoloon, käy oopperassa, teatterissa ja  hammaslääkärissä, osallistuu koulun myyjäisiin, paistaa muurinpohjalettuja, ajaa sähköautoa ja yrittää olla hyvä luterilainen.

Ria Kataja esittää Maaritia, rikostutkijaa, joka on heitetty kuulustelutilanteeseen korvaamaan jotain toista ja yrittää selvittää, mitä on oikein tapahtunut. Dialogi pohjautuu paljon toistolle, kun Lauri sanoo jotain, rikostutkija toistaa saman kysymysmerkki perässään. Katsojana on melkeinpä ahdistavaa, kun asia ei etene. Ei selviä, pelattiinko tennistä, squashia vai sulkapalloa. Vai pelattiinko ylipäätänsä. Keskustelu on polveilevaa, taitavaa sanankäyttöä, mutta jokainen lause tarjoaa yhä enemmän tapahtuman tulkintoja kuin varsinaisesti auttaa pääsemään lähemmäksi totuutta.

Ria Kataja esittää arvoituksellista kuulustelijaa.

Onko Lauri syyllinen tai mihin hän on syyllinen jää leijumaan ilmaan, kun kuulustelu jatkuu Kristianin kanssa.

Kaikki liittyy tutkintaan. Mikään ei liity tutkintaan.”

Kristianin versio tapahtumista poikkeaa Laurin versiosta. Samaa pallottelua jatketaan, edelleen kysymysten avulla ei selviä yhtä totuutta. Kristiania esittävä Eero Aho terävöittää ilmaisuaan, mitä pidemmälle näytelmässä päästään. Näytelmän loppupuolella, yllätyksellisten juonenkäänteiden keskellä, Aho tulkitsee hienosti Kristianin sisäisen olemuksen muuttumisen, on paljaana, vaikka näkymä ei olekaan miellyttävä.

Eero Aho tuo Kristianin hahmon paljaana näyttämölle.

Koko näytelmä kiteytyy sanoihin. Kuinka paljon meihin ja kulttuuriimme on vaikuttanut se, että Luther käänsi lauseen, ”vain uskosta pelastut”, vaikka latinankielisessä versiossa ei ollut ”vain”-sanaa? Paavo Westerberg leikitteli sanoilla myös siinä, että kääntää tarkoittaa slangissa varastaa, ja Luther käänsi meille tuon lauseen eli varastiko hän meiltä pelastuksen, joka ei perustuisi ehtoihin?

Oleellisempaa kuin se, mitä on tapahtunut, on se miten se ilmaistaan. Vain tarkkaan sanallistettu on totta. Sanat eivät ole tekoja, vaan vielä enemmän”, näytelmän dramaturgi Jukka Viikilä käsiohjelmassa.

Westerberg on haukannut ison aiheen ja käsittelee sitä suoraan ja vertauskuvallisesti, mutta myös hieman repaleisesti. Luulen, että parempi Luther-tuntemus olisi auttanut minua ymmärtämään tekstin hienouksia syvällisemmin, mutta ehkäpä pienoinen tekstin suoraviivaistaminen olisi tehnyt saman.

Mä en koskaan ole ollut näin vapaa!” sanoo Lauri näytelmässä.

Näytelmä herätti paljon ajatuksia, niinpä päätin mennä seuraavalla viikolla kuuntelemaan teatterin ja Kirkko & Kaupunki -lehden järjestämää tilaisuutta, jossa Jaakko Heinimäki keskusteli Paavo Westerbergin ja säteilevän Seela Sellan kanssa synnin olemuksesta.

Teemana synti – keskustelutilaisuudessa Seela Sella, Jaakko Heinimäki ja Paavo Westerberg 10.10.2017 Espoon Kaupunginteatterissa.

Keskustelu oli erittäin mielenkiintoinen. Vietämme uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuotta, tai oikea termi on reformaatio, uudelleenmuotoilu. Vain meillä Suomessa on uskoa puhdistettu. Seela kertoi, miten juutalaisuus eroaa luterilaisuudesta, kuinka synti ei ole asia, vaan tekoa toista ihmistä vastaa. Keskustelu kaikkinensa oli antoi tukea näytelmään ja sen tematiikkaan. Tuli hyvin konkreettisesti esille, miten syyllistävää luterilaisuus on.

Paavo Westerberg sanoi näytelmän taustoitukseksi, että hän kokee, että meillä on hahmoton, kollektiivinen syyllisyys, mutta emme tiedä miksi, jopa syyllinen olo siitä, että synnyimme. Suosittelenkin vahvasti osallistumaan seuraaviin keskustelutilaisuuksiin, joiden teemana ovat armo ja taivas, olet sitten jo nähnyt näytelmän tai vasta menossa katsomaan sitä.

Näytelmää suosittelen niille, joita kiinnostaa älyllinen haastaminen, filosofinen keskustelu tai ylipäätänsä taidokas puhenäytelmä. Se kannattaa nähdä jo ihan Carl-Kristian Rundmanin roolisuorituksen vuoksi.

Seuraavat 500 vuotta – näytelmää esitetään Espoon Kaupungin Revontulihallissa ainakin 2.12.2017 asti. Kantaesitys oli 20.9.2017.

Keskustelutilaisuus armosta 24.10.2017 klo 18 ja taivaasta 7.11. klo 18. Jaakko Heinimäellä on näissä keskusteluissa uudet vieraat.


Lue myös juttumme muista syksyn ohjelmistossa olevista esityksistä:

Kommentit
  1. Pii
    • Avatar photo Kirsi Ranin
      • Pii

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *