Kirsin Book Clubin vuosi 2017 – kirjat, kohtaamiset ja elämykset

Maaliskuun lukupiirikirjallemme, Riitta Jalosen Kirkkaudelle nousi kaikkien peukut pystyyn. Vasemmalta: Airi, Pirjo, Piia, Päivi, Minna, Liisa, Marja, Sasu, Maija-Riitta, Raila. Kuvaajana Kirsi.

Vuoden viimeisenä päivänä on aika paketoida Kirsin Book Clubin vuoden parhaat lukuelämykset, kokemukset ja tapaamiset kauniiksi vuosipaketiksi. Sen kirkkaimmat viisi tähteä kuuluvat Riitta Jalosen hienolle Kirkkaus-kirjalle. Kirja oli maaliskuun lukupiirikirjamme ja kaikki lukupiiriin osallistuneet nostimme kirjalle peukut ylös.

”Taidokas ja ehjä paketti. Mikään ei ollut irrallista. Ajatus kulkee täytenä ja kirkkaana eteenpäin.”

Näin yksimielisesti emme ole mitään kirjaa ylistäneet ainakaan viiteen vuoteen. Samalla tuli todistetuksi, että vilkas keskustelu syntyy myös kirjasta, josta olemme samaa mieltä.

Paljon jälkeen ei jäänyt Kjell Westön Rikinkeltainen taivas, marraskuun lukupiirikirjamme, jolle annoimme neljä ja puoli tähteä. Samalla olisimme voineet julistautua myös ainakin täksi vuodeksi Kjell Westö -faniklubiksi, niin moni meistä oli ihastunut paitsi Westön teoksiin myös itse kirjailijaan, jonka monet meistä olivat tavanneet vuoden aikana erilaisissa kirjallisissa tilaisuuksissa ja olleet mukana Rikinkeltaisen taivaan lukupiireissä Turun ja Helsingin kirjamessuilla.

Jokainen lukupiiriläinen halusi kertoa, missä oli kohdannut Kjell Westön, mitä oli juteltu ja ennen kaikkea, kuinka miellyttävä hän oli ollut. Olimme lumoutuneet hänen tavastaan olla keskustelemassa messulavoilla, aina valmiina jakamaan tuntojaan liittyen kirjoittamiseen, käsittelemiinsä teemoihin tai vaikkapa rakkauteen.

Kirjavuoden ja tapaamisten suosikkimme Kjell Westö. Tässä kuvassa Göteborgin kirjamessuilla.

Suomi 100 vuotta, 101 kirjaa, 82 kirjabloggaria

Myös Kirsin Book Club juhli satavuotiasta Suomea. Ylen itsenäisyyden juhlavuoden suurhanke 101 kirjaa esitteli yhden kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta ja kirjabloggarit olivat näyttävästi mukana tässä hankkeessa, niin myös Kirsin Book Club. Airin aloitteesta syntyneeseen Ylen ja kirjaboggareiden yhteistyöhön tuli mukaan kaikkiaan 82 bloggaria, joiden kirjoittamat jutut 101 kirjasta löytyvät tästä linkistä (klik). Bookclubilaisista Kirsi aloitti bloggausten sarjan ja kirjoitti vuoden 2016 kirjasta, Ilkka Remeksen KiirastulestaToinen Kirsin kirja oli Paavo Rintalan Sissiluutnantti (vuoden 1963 kirja) ja lisäksi Kirsi oli keskustelemassa radiossa (löytyy myös Yle Areenasta) Aino Räsäsen Näkemiin; Helena –kirjasta ((1953). Airi kirjoitti aikansa kulttikirjasta, Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemasta (1985) ja Kauko Röyhkän esikoisromaanista Tien laidalla Waterloo (vuosi 1980). Minnan kirja oli Hannu Salaman Minä, Olli ja Orvokki (1967) ja Maija-Riitan Matti Hällin sota-ajan suosikkikirja Suopursu kukkii (1943). Vuosikymmeniä vanhaan kirjaan pureutuminen ei aina ollut mutkatonta. Kirsi nimesikin Sissiluutnantista kirjoittamisen vuoden opettavaisimmaksi kokemukseksi, sillä se vei hänet mm. Lottamuseoon.

Valitsimme 101 kirjaa -listalta toukokuun lukupiirikirjaksi Anja Snellmanin (julkaisuvuonna1981 vielä Anja Kaurasen) Sonja O kävi täällä, oman aikansa kohutun esikoisen.

Airin poseerauskuva Yleä varten Tien laidalla Waterloo -blogijutun yhteyteen.

Suomi 100 -merkeissä Petri Tamminen oli kirjoittanut ”pienen suuren kirjan” Suomen historia. Kooltaan ja maineeltaan paljon suurempi oli Kirsin omaksi Suomi 100 -projektikseen nimeämä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia, jolle Kirsi antoi viisi tähteä. Suomi 100 -kokemuksiin voi vielä lisätä vuoden 1918 kansalaissotaan sijoittuvan Anneli Kannon Lahtarit, ajankohtainen myös ensi vuonna, jolloin vuoden 1918 traagiset tapahtumat nousevat monin tavoin esiin.

Lukija kohtaa kirjailijan

Suomi 100 -juhlavuoteen kuuluivat myös Baba Lybeckin Kirja vieköön -tapahtumat Helsingin Savoy-teatterissa. Kuuteen tapahtumaan Baba oli saanut vieraikseen ajankohtaisia kirjailijoita ja elämänkertojen päähenkilöitä Tellervo Koivistosta kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaisiin ja voittajaan Juha Hurmeeseen. Bookclubilaisten edustus Kirja vieköön -tapahtumissa oli vankka, ja joulukuun illassa juhlimme myös lukupiirin 7-vuotissynttäreitä ja Kirsin synttäreitä.

Kirjallisista tapahtumista Helsinki Lit säilyi ehdottomana suosikkinamme. Vuoden 2017 Litiin valmistauduimme koko lukupiirin voimin lukemalla huhtikuun lukupiirikirjana Tom Malmqvistin Joka hetki olemme yhä elossa. Mieleen painuvia Lit-kokemuksia olivat mm.  Garth Greenwellin ja Jari Tervon keskustelu ja Nobel-kirjailija Orhan Pamukin esiintyminen. Blogissamme on monta juttua Helsinki Litin kirjailijavieraiden kirjoista: Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu, Orhan Pamuk: Istanbul, Linda Boström-Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan, Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin, Aris Fioretos: Mary.

Messujen syksy

Perillä Göteborgissa aurinko paistoi ja Suomen lippu liehui pääsisäänkäynnin edessä teemamaana olon kunniaksi.

Kirjamessut ovat kuuluneet jokasyksyisiin yhteisrientoihimme, mutta tästä syksystä tuli erityinen. Kiitos Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston pienen apurahan Kirsi, Minna ja Airi pääsivät osallistumaan Göteborgin kirjamessuille, pohjoismaiden suurimpaan kirjalliseen tapahtumaan. Turha edes sanoa; vuoden kohokohtahan se oli, niin paljon koettavaa ja kuultavaa messujen seminaarit ja tapaamiset tarjosivat. Kokemuksia toi myös messujen ympäristössä järjestetty uusnatsien mielenosoitus ja sisällä messuilla jatkunut Anne Frankin Päiväkirjojen vuoroluku.

Messut olivat hyvin yhteiskunnalliset, sananvapaus, rasismin- ja natsismin vastainen taistelu, feminismi ja vuosi 1968 yhteiskunnallisen murroksen aikakautena toistuivat keskustelujen teemoina. Ruotsalaiset tunnetusti keskustelevat, diskuteeraavat. Messut näyttivät diskuteerauksen vahvuuden, asioista puhuttiin suoraan, ei hyssytelty eikä yritetty välttää väittelyä, vaan debatoitiin vahvoin argumentein.

Turun Kirjamessuille osallistuneita lukupiiriläisiä viehättivät erityisesti kirjoihin ja teksteihin keskittyvät messujen tilaisuudet: lukuilta Turun tuomiokirkossa, runousaamiainen ja tekstiretriitti sekä Rosa Liksomin Everstinnan ja Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan lukupiirien seuraaminen. Helsingin Kirjamessuilla olimme Anne Mattssonin Tellervo Koivisto -elämänkerran lukupiirinä ja mukana myös Katja Kallion Yön kantajan sekä Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan lukupiireissä.

Turun kirjamessujen Toivo-ilta keräsi muutaman sata ihmistä Tuomiokirkkoon. Kirsin Book Clubin naiset Airi Vilhunen (vas.), Päivi Jääsaari, Marja Castrén, Minna Väisälä, kirkkoillan ja runousaamiaisen ideoiden ”äiti” Anna-Riikka Carlson, Piia Fredrikson ja Kirsi Ranin.

Vuoden tähtitapaamiset

Kirjamessut, kirjalliset illat, kustantajien infot ja juhlat, bloggariklubit ym. ovat merkinneet vuoden mittaan lukemattomia mahdollisuuksia tavata kirjailijoita ja kuulla heidän kertovan kirjoistaan ja kirjoittamisesta. Monien kiinnostavien joukossa muutamat kohtaamiset ovat olleet aivan erityisiä:

Kirsi tapasi ja haastatteli Göteborgin kirjamessuilla Sophia KInsellaa. Luvattu puoli tuntia tuplaantui ja keskusteltavaa riitti. Tapaamisessa puhuttiin Sophien syksyllä suomeksi ilmestyneestä uusimmasta kirjasta Kuka on pomo , mutta myös Shopaholicin synnystä, työn merkityksestä, Sophien kasvatusperiaatteista ja jopa seuraavan kirjan sisällöstä!

Kirsi haastattelee Sophie Kinsellaa Göteborgin Kirjamessuilla.

Airi istui eturivissä, kun intialainen Arundhati Roy kertoi uudesta kirjastaan Äärimmäisen onnen ministeriö Suomen vierailullaan. Kaikki kolme ihastelimme tätä valovoimaista kirjailijaa Göteborgin messuilla. Aidoksi ja läsnä olevaksi osoittautui myös ruotsalaisjulkkis Alex Schulman, jota Airi haastatteli omaelämänkerrallisesta Unohda minut -kirjasta.

Tähtihetket katsomossa

Erityisesti syksyllä oli monta tähtihetkeä teatterikatsomossa, mutta Pirjolla oli oma teatterin tähtihetkensä kesällä myös näyttämöllä, Ypäjän teatterin Seitsemässä veljeksessä. ”Wow, mitä tekemistä!” summasivat esityksen nähneet Kirsi ja Minna.

Sampo Lepistö Aapona ja Pirjo Helenius-Viitasalo esimerkiksi nahkapeitturin emäntänä Ypäjän teatterin Seitsemässä veljeksessä.

Vahvaa teatteria esitetään siis muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla, ja Helsingin kaupunginteatterin Kultaisen vasikan nähtyään Kirsi halusi nähdä Tampereen Teatterin tulkinnan saman kirjailijan eli Maria Jotunin Huojuvasta talosta. Matka ei ollut turha ja Kirsi liittyi esityksen ylistäjiin. Huojuvan talon esitykset jatkuvat vielä kevätkaudella 2018.

Shakespearen Richard III:een tutustuimme ensin syyskuun lukupiirikirjana ja sitten myös Kansallisteatterin erinomaisena, Jussi Nikkilän ohjaamana esityksenä. Richard III:ta esitetään vielä helmikuuhun asti, ja maaliskuussa saa ensi-iltansa Jussi Nikkilän ohjaus Julia & Romeo. Vielä teattereissa jatkavia ja hyviksi, suorastaan erinomaiseksi havaitsemiamme teatteriesityksiä ovat Kansallisteatterin Vanhat mestarit, jonka esitykset siirtyvät keväällä HAMista Ateneumiin, Mestari ja Margarita sekä Helsingin Kaupunginteatterin Mannerheim ja saksalainen suudelma.

Shakespearea Kansallisteatterissa, vasemmalta: Marja Castrén, Piia Fredrikson, Kirsi Ranin ja Minna Väisälä.

Vuoden 2017 tähtikirjoa

Kuinkahan monta luettua kirjaa saisimme, jos laskisimme kaikki Kirsin Book Clubin jäsenten tänä vuonna luetut kirjat yhteen. Kaikista ei ole juttuja blogissamme, ja osa vuoden parhaista, jo luetuista odottaa vielä kirjoitusvuoroa. Lukuvinkkejä etsiville ja teille, jotka kirjat olette jo lukeneet, tässä listaus vuoden 2017 eniten tähtiä saaneista, blogissamme esitellyistä kirjoista. Suluissa, kenen arvioon tähdet perustuvat.

Viisi tähteä

Riitta Jalonen: Kirkkaus  (Kirsin Book Clubin lukupiiri)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I-III (Kirsi)
John Williams: Augustus (Airi)
Günther Grass: Grimmin sanat (Minna)
Hanya Yanigahara: Pieni elämä (Sasu)

Neljä ja puoli tähteä

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Kirsinr Book Clubin lukupiiri)
Hang Kang: Vegetaristi (Kirsi)
Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (Airi)
Sofia Torvalds: Bliv du hos mig (Marja)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (Kirsi)
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goljat (Airi)
Alexander Stubb ja Karo Hämäläinen: Alex (Kirsi)
Clare Macintosh: Annoin sinun mennä (Marja)

Kirsin Book Club lähetti sydämiä Kjell Westölle. Kuvassa Marja, Airi, Varpu, Sasu, Kirsi, Maija-Riitta, Piia, Pirjo, Minna, Liisa ja Raila. Päivi oli jo ehtinyt lähteä takaisin Turkuun.

Tässä listana lukupiiriläisten aikaisemmin mainitsemattomia parhaita lukukokemuksia:

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (tammikuun lukupiirikirja)
Anni Kytömäki: Kultarinta
Linda Olsson: Sisar talossani
Eve Hietamies: Yösyöttö ja Tarhapäivä
Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala

Monet meistä ovat innostuneet kuuntelemaan äänikirjoja, tässä suosituksia:

Rosa Liksomin Everstinna (lukijana Anna Saksman).

Rovaniemellä syntynyt ja kasvanut Eija aikoo kuunnella jo lukemansa Everstinnan, ”jotta taitavasti kirjoitettu pohjoisen murre ja h-kirjaimen oikea paikka tulisi vielä paremmkin oikeuksiin. Lukiessa mieli/aivot suoristavat sanat kirjakielelle”.

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia legendaarisen Veikko Sinisalon lukemana
Linda Olssonin En syster i mitt hus
Majgull Axelssonin Jag heter inte Miriam (lukijana Katarina Ewerlöfiä)
Edward St Aubynin Patrik Melrose -sarja (5 romaania), (lukijana ”aivan mahtava” Alex Jennings) Otava julkaisee kirjat suomeksi keväällä.

Elokuun lukupiiri Gummeruksella, kirjana juuri ilmestynyt Nathan Hillin NIX ja mukana keskustelemassa myös Gummeruksen myynti- ja markkinointijohtaja Katja Leino.

Kiitos ystävämme!

Tähtien arvoisia olette tekin blogimme lukijat ja Facebookin, Twitterin ja Instagramin seuraajamme. Tänä vuonna teitä on tullut runsain joukoin lisää. Joulukalenterimme ylitti edellisen vuoden lukijaennätykset ja vastaajia oli enemmän kuin koskaan, samoin tietäjiä. On ilo koota teille tätä blogia, suositella kirjoja ja teatteriesityksiä, kertoa kirjallisista tapaamisista.

Hyvää yhteistä kirjavuotta myös vuonna 2018!

Kirsin Book Club

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.