Hinta – saa monta merkitystä vahvassa näytelmässä

Hinta – Santeri Kinnunen ja Eero Aho – Kuva © Tapio Vanhatalo

Arthur Millerin suuruus tulee vahvasti esiin Helsingin Kaupunginteatterin Hinta-esityksessä. Teksti on niin moniulotteista, että tekisi mieli pysäyttää esitys monessa kohtaa, kelata taaksepäin ja kuunnella repliikit uudelleen. Hinnan tarina on ajaton, veljekset katsovat yhteiseen menneisyyteensä kovin erilaisten totuuksien läpi.

Kaupunginteatterin pieni näyttämö on tungettu täyteen tummanruskeita huonekaluja. Ollaan newyorkilaisella ullakolla, jossa on varastoituna yhden perheen irtaimisto. Siellä ovat piirongit, tuolit, pöydät ja äidin iltapuvut saaneet uinua rauhassa vuosikausia, mutta nyt jäämistölle on tehtävä jotain, sillä talo puretaan. Perheen poika Victor on pyytänyt paikalle antiikkikauppiaan, jota hän näytelmän alussa odottelee vaimonsa Esterin kanssa.

Hinta – Santeri Kinnunen ja Aino Seppo – Kuva © Tapio Vanhatalo

Victor on lähes viisikymppinen poliisi, jonka olisi ollut mahdollista jäädä jo eläkkeelle. Vaimo Ester patistaa Victoria palaamaan yliopistoon, tarttumaan opintoihin, jotka joutui jättämään perheen vararikon vuoksi aikoinaan kesken.

Esitys alkaa hieman tahmeasti. Victor (Santeri Kinnunen) ja Ester (Aino Seppo) sanailevat, mutta mitään tunnetta heidän välillään ei vaikuta olevan. Esitykseen syttyy jännite vasta kun huonekalukauppias Solomon (Esko Salminen) astuu puhisten näyttämölle.

Miten mä voin luottaa suhun, kun mä en tunne sua”, sanoo Victor Solomonille.

Solomon on 89-vuotias kauppias, jolla ei ole tarvetta kiirehtiä kaupantekoprosessia. Hän jutustelee menneisyydestään, joka ulottuu 1800-luvun Venäjälle ja Englannin laivastoon. Victor haluaa kaupan päätökseen mahdollisimman nopeasti, häntä eivät Solomonin tarinat kiinnosta. Mutta Solomon on vanha kettu, joka tietää, miten kauppaa väännetään. Hänen verbaalisuutensa on kuin tanssia, kaksi askelta eteen, yksi taakse ja tämän tanssin Esko Salminen taitaa. Hän etenee kokeneen näyttelijän ammattitaidolla, rytmi ja nyassit ovat kohdallaan.

Solomon tutkii huonekaluja, toteaa, että kaiken arvo riippuu näkökulmasta. Ennen arvostettiin vankkaa laatua, mutta nyt – ollaan vuodessa 1968 – kukaan ei arvosta pysyvyyttä, vaan kertakäyttöisyys on päivän sana. Onnellisuutta haetaan ostamisesta.

Hinta – Santeri Kinnunen, Esko Salminen ja Eero Aho – Kuva © Tapio Vanhatalo

Paikalle on pyydetty myös Victorin veli Walter, menestynyt lääkäri. Veljekset eivät ole puhuneet keskenään 16 vuoteen ja nytkin Victor on vain jättänyt sanan Walterin sihteerille. Yllätys on suuri, kun Walter (Eero Aho) saapuu ullakolle juuri, kun Victor ja Solomon ovat päässeet sopimukseen. Hieno hetki on, Esko Salminen kättelee Eero Ahoa, kuinka hänen käytöksensä muuttuu täysin siitä, miten hän on suhtautunut Victoriin.

”Kun haluaa elää oikean elämän, sillä on hintansa.”

Toisella puoliajalla päästään asiaan. Mitä onkaan tapahtunut isän vararikon jälkeen? Oliko Victorin pakko jättää opiskelut kesken ja ryhtyä poliisiksi elättääkseen isänsä? Olisiko Walter voinut maksaa Victorin opinnot? Kenen olisi pitänyt tehdä toisenlaisia valintoja vai olisiko? Vuosia kaihertaneet syytökset ja kysymykset lausutaan viimeinkin ääneen, mutta halutaanko vastauksia kuulla? Kun vuosia on hellinyt tiettyä kuvaa asioiden kulusta, on vaikeaa luopua omasta näkökulmastaan. Aivan kuin Solomon sanoi huonekaluista.

Hinnan on ohjannut Paavo Westerberg. Hän kirjoittaa käsiohjelmassa:

Se mitä näytelmän veljekset lopulta janoavat, on rakkaus. Ja sitä Millerin tekstikin (tai se mitä hänen sanojensa takana on) ja vähintäänkin sanojen välit ovat pullollaan.

Teksti on huikeaa ja se antaa mahdollisuuden moniin tulkintoihin. Näyttelijät vievät tekstiä paikoin monologimaisesti, eristäytyneinä saarekkeina. Olisin kaivannut, että he puhuisivat toisilleen, katsoisivat toisiaan, olisivat toisilleen läsnä, kun kipeitä asioita kaivetaan menneisyyden kätköistä.

Hinta – Eero Aho – Kuva © Tapio Vanhatalo

Eero Aho on loistava Walterin roolissa. Hänestä huokuu tekstin sisäistäminen ja hänen jokaista repliikkiään on nautinto kuunnella. Hän oli todella hyvä Paavo Westerbergin Seuraavat 500 vuotta -näytelmässä viime syksynä, mutta nyt vieläkin vaikuttavampi.

Hinta herättää kysymyksiä merkityksistä. Herkästi alkaa myös miettiä oman sukunsa ratkaisuja, kuinka totta toistetut tarinat ovatkaan. Näytelmän edetessä huomasin ajattelevani, että ainoana lapsena olemisessa on myös hyviä puolia!

Olimme katsomassa hintaa perjantaina 16.2.2018

Kommentit
  1. luxeout
  2. Minna Väisälä Minna Väisälä

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *