Juha Hurmeen Lemminkäinen Kansallisteatterissa – unohda Kalevala

”Pullo ja puteli kaljaa.” Lemminkäinen (Marja Salo), Tiera (Antti Pääkkönen) ja Fleming-Lemminkäinen (Tomi Alatalo) eurooppalaisissa iloissa.

Unohda Kalevala, mutta muista millainen aarteisto suomalainen kansanrunous on. Lönnrot muokkasi ja sievisti keräämistään kansanrunoista oman versionsa ja omaa aikaansa heijastavan Kalevalan, Juha Hurme on kirjoittanut tähän aikaan iskevän Lemminkäisen, joka myös poimii sisältönsä kansanrunoista ja historiasta. Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Hurmeen Lemminkäinen on täynnä voimaa ja elämää, se räppää, tanssii, miekkailee ja metelöi.

Keskiviikkona, Kalevalan päivänä, Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saanut Lemminkäinen on hulvattoman hauska ja irrotteleva, oikea hyvän mielen teatterielämys. Esityksen jälkilämpö uhmasi helmikuun viimeisen illan tuimaa pakkasta, ja huomasin hymyileväni kotiin asti. Näin toimi muinainen runonlaulukin, toi ääntä ja iloa pimeyteen.

Hurmeen tarinassa Lemminkäisiä on kaksi. Fleming-Lemminkäinen (Tomi Alatalo) on rellestävä naistenmies, vastuuta pakoileva rehentelijä, joka mielellään vetää ”eeppiset lärvit” oluttuoppia kallistellen. Fleming-nimen hän on perinyt varjagi- eli viikinki-isältään. Totaalisen selkärangaton tyyppi, minkä Tomi Alatalo pystyy hyvin osoittamaan uskomattomalla lava-akrobatiallaan. Kaksoissisko, Lemminkäinen hänkin (Marja Salo), on rohkea, uhmakaskin, tekevä ja toimiva. Hän tarttuu miekkaan kuten veljensä, mutta taistelee loppuun asti eikä lipeä vastuusta veljensä tavoin.

Juonikin Lemminkäisessä on, mutta älä huolestu vaikket heti pääsisikään siitä aivan kärryille. Lemminkäis-kaksoset rahtaavat romurautaa meren yli etelään ja tuovat palatessaan tilalle huonolaatuisia miekkoja, tuoteväärennöksiä. Kolmantena koplassa on maailmaa nähnyt ja itämaiden uskoon kääntynyt Tiera (Antti Pääkkönen), joka yhtä mielellään siteeraa oppi-isäänsä Al-ma’munia kuin juo viinaa. Bisnestä johtaa kaksosten kovapuheinen äiti Ema (Kristiina Halttu) ja rahoista huolehtii Tieran vaimo, loitsuihin perehtynyt Tuira (Terhi Panula). Flemingilläkin on kotiniemellä vaimo, Kyllikki (Saara Kotkaniemi), kovia kokenut uskottoman aviomiehen ja kovatahtoisen anopin polkemana. Kiristykseen ja ryöstelyyn perustuva bisnes kukoistaa, kunnes vastaan nousee kultaan kääriytynyt ylivoimainen kilpailija, Pälkäneen Louhivuori (Cécile Orblin), joka piiskaa väkensä hurjaan kuntoon tyky-tyky-tykyttämällä. Lemminkäinen on vahvojen naisten tarina.

Louhivuori (Cécile Orblin).

Niemen lukeneelle esityksessä on monta kohtausta, jotka saavat tietäväisesti hymähtämään: tämän minä muistan. Kalevalamittaista runoa on juuri sopivasti, ja samalla estottomuudella kuin keskiajan kansanrunoudessa esityksessä sinkoilevat kyrvät, vitut ja pillut. Sanataituri Hurme sekoittaa mukaan myös Aleksis Kiveä ja bisnesmaailman nykyjargonia, tämän ajan loitsuja. Vahvimmin katsojaan tarttuu ilo esityksen musiikista, räpeistä ja reggaestä, jotka toistavat runonlaulun vanhoja oppeja rytmin merkityksestä ja sävelmän ja runon jatkuvasta muuntelusta.  Esityksen musiikista vastaa Petra Poutanen-Hurme ja toteutuksesta koko ajan lavalla mukana olevat muusikot Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi.

Lemminkäisen käsiohjelmassa Hurme kirjoittaa, miten hänen koko toimintansa teatterissa kumpuaa kansakoulunopettaja-isän jokavuotisesta perinteestä rakentaa yhdistettyyn jumppasali-puukäsityösaliin teatteri. Se oli hänen leikkipaikkansa 4-vuotiaasta alkaen. Jonkinlainen koulunäyttämön muunnelma on Lemminkäisenkin näyttämökuva, liikuttavan alkeellinen riippuvine puupalasineen ja piirtoheittimen avulla toteutettuine kohtauksineen. Alussa lavan halki lipuu täytetty joutsen. Näyttämökuva on kuitenkin myös kaunis, rujonkaunis. Samaan maailmaan istuu puvustus, jonka skaala kulkee resuisen harmaasta kiiltävään kultaan. Heini Maaranen on vastannut sekä lavastuksesta että pukusuunnittelusta.

Näyttelijöistä voisin jokaisen nostaa kehuttavaksi, niin huipputyötä koko esitys on. Kehun kuitenkin erikseen Antti Pääkköstä, pitkän linjan näyttelijää, jonka vahvoja roolisuorituksia olen viime vuosina ihaillut. Nytkin hänen Tierransa on aivan nappisuoritus.

Ja sitten kehun käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Hurmetta. Lapsuuden Beatles-päivien ja joidenkin Bruce Springsteen -konserttien ja muutaman hurmioksi äityneen klasarikonsertin lisäksi en ole todennut itsessäni juurikaan taipumusta ylenmääräiseen fanittamiseen. Viime aikoina sitä on ollut havaittavissa: ensin Niemi ja nyt Lemminkäinen.

Lemminkäinen

Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 28.2.2018.
Rooleissa Tomi Alatalo, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Cécile Orblin, Terhi Panula, Antti Pääkkönen ja Marja Salo. Muusikot Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi.
Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme. Lavastus ja pukusuunnittelu Heini Maaranen. Musiikki Petra Poutanen-Hurme. Valosuunnittelu Kalle Ropponen. Koreografia Saara Hurme. Taistelukoreografia Seppo Kumpulainen. Naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva. Ohjaajan assistentti Ines Kakkonen.

Kiitos lipuista Kansallisteatteri.

Lue myös, mitä kirjoitin Juha Hurmeen Finlandia-voittajasta, Niemestä.

Tomi Alatalon Lemminkäisenä on melkoinen alava-akrobaatti.

 

Kommentit
  1. Eloisa Ä

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.