Pullo cavaa ja aurinkoa – naiskvartetti Portugalissa

Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä esitettävän Pullo cavaa ja aurinkoa -näytelmän idea on kutkuttava. Neljän ystävättären taidepiiri tekee joka vuosi yhteisen matkan jonnekin kohteeseen, jossa nautitaan yhdessäolosta ja taiteesta. Aiemmin on käyty mm. Pariisissa ja Saarenmaalla, nyt kymmenennellä matkalla on vuorossa Santa Catarinan keramiikkakylä Algarvessa, Portugalissa.

Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Heidi Herala, Aino Seppo, Jaana Saarinen ja Eija Vilpas – Kuva © Harri Hinkka

Yksi naisista, Heidi Heralan näyttelemä Inka, on matkustanut edellä ja päättänyt muuttaa puheet ”siskojen” yhteisestä vanhuudesta teoiksi ja ostanut vanhan ateljén heille vanhuuden tyyssijaksi. Osto tulee muille täytenä yllätyksenä. Ajatus on ihana, mutta ongelman muodostaa rahoitus. Kaikki ovat pienipalkkaisia naisia, eikä avioerojen, pätkätöiden, leskeyden tai lapsien avustamisen jälkeen kenelläkään ole tarvittavia summia valmiina pankkitilillä.

Näytelmän käsikirjoittaja on Helena Anttonen, jolla on pitkä ura dramaturgina ja käsikirjoittajana. Hän on myös toiminut mm. Lappeenrannan, Kajaanin ja Teatteri Pienen Suomen johtajana. Pullo cavaa ja aurinkoa -näytelmän päähenkilöt ovat Anttosen ikätovereita, 60 plus -vuotiaita, eläkkeellä tai sen kynnyksellä olevia naisia eli hän varmaankin tuntee runsaasti roolihenkilöiden elämäntilanteessa olevia naisia.

Väliajalla kuuntelin naisjoukon keskustelua. Heistä yksi totesi, että ihanaa, kun näytelmän ”taidesiskot” ovat sellaisia karikatyyrejä, että heidän piirteitään löytää itsestään tai omasta tuttavapiiristään. Siihen toinen tokaisi: ”Aivan, minullakin oli juuri tuollainen pellavaliinavaihe!”

Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Eija Vilpas, Jaana Saarinen, Heidi Herala ja Aino Seppo – Kuva © Harri Hinkka

Täysi ensi-iltakatsomo eli vahvasti näytelmän mukana ja naurua riitti monessa kohtaa näytelmän aikana.

Minä koin näytelmän hyvin toisin. Perusidea oli mielestäni lupaava, mutta sisältö valitettavasti erittäin heppoinen. Hämmästelin, kun lähes koko tekijäjoukko on ollut naisia, niin miten ihmeessä näytelmän aikuisten naisten piti olla niin stereotypisen bimboja! Tekstin lomassa oli häivähdyksiä eletystä elämästä, kuinka freelance-työläinen ei voi olla työtön, kuinka elämäntilanne oli pakottanut aborttiin tai kuinka vanhenevalla sinkkunaisella ei ole muita läheisiä kuin muutama ystävätär. Mutta päävirta oli älytöntä kohellusta ja naisten aliarviointia. Oikeasti, kuinka moni kuuskymppinen nainen esittää panomuuveja toisilleen tai retkahtaa ensimmäiseen idioottiin, joka ovesta kävelee sisään? Nauruja kosiskeltiin juomisella, vitun hokemisella ja hopeatussun tarjoamisella. Vain haitari puuttui.

Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Jaana Saarinen – Kuva © Harri Hinkka

Myönnän auliisti, että olen erityyppisen huumorin ystävä. Katselin pitkin penkkirivejä ja havainnoin enemmistön naurahtelevan aidosti, joten selkeästi moni tykkäsi. Näyttelijäkaarti – Heidi Herala, Jaana Saarinen, Aino Seppo ja Eija Vilpas – vetivät vahvalla kokemuksellaan karikatyyriensä mukaisesti. Kehuin Eija Vilpasta jo kesällä Pyynikin Ehtoolehdon sankareissa ja hän yllätti jälleen positiivisesti.

Jäin oikein miettimään, että pitääkö minun jättää komediat väliin, kun niin usein ne eivät minuun kolahda. Sitten muistui mieleen loistava Sylvia parin vuoden takaa Helsingin Kaupunginteatterista, jossa Heidi Herala oli pääosassa keski-ikäisenä naisena tai viime kevään Korjaamo Kansallisteatterista. Niiden teksti kolahti ja nauratti, joten ehkäpä en vielä tyystin luovuta komedioiden suhteen.

Skoolasimme cavaa ennen Pullo cavaa ja aurinkoa -ensi-iltaa 12.9.2018.

Löydät lisää teatterijuttuja Katsomossa-otsikon alta. Edelleen ohjelmistossa ovat seuraavat näytelmät:

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *