Alex Schulman: Unohda minut – rakkauskertomus

”Se on rakkauskertomus”, Alex Schulman määrittelee kirjansa Unohda minut (Glöm mig), kun haastattelen häntä Otava 3. kerroksen kabinetissa. Pojan kertomus rakkaudestaan äitiin – ei  äidin alkoholismista, vaikka se tarinaa hallitsee niin kuin myös pojan ja äidin suhdettakin.

Unohda minut on peittelemättä kirja Alex Schulmanin omasta elämästä ja hänen äidistään. Äiti on hyvä äiti ja paha äiti. Pojan lapsuuden muistoja värittää iloinen ja lämmin äiti, jonka autossa kolme veljestä halusivat matkustaa perheen kesäpaikkaan. Isän kyydissä oli vaarallista, isällä oli aina kiire ja hermot pinnassa. Äiti ajoi tyynenä, ja ohituksissa hän piteli pojan rinnalla kättään suojellakseen tätä.

”Olet rakas, nuppunen.”
”Niin siinäkin”, vastasin.
Miten pieni muisto.

Myöhemmin muistot muuttuvat. Äidistä tulee arvaamaton, hän on usein sairaana ja suljetun oven takana makuuhuoneessa. Pojat oppivat etsimään äidin vaatekaapista tyhjiä pulloja ja palauttamaan ne Systembolagetiin saadakseen karkkirahaa. He alkavat pelätä äitiä ja tarkkailla hänen mielenliikkeitään. Hyviä päiviä ovat ne, jolloin äiti aamulla meikkaa huolellisesti ja lähtee töihin, huonoja äidin ”sairaspäivät”.

Äidin alkoholiongelmasta ei puhuta, se on salaisuus, jota poika vaalii vielä silloinkin, kun äiti on vihdoin, vastentahtoisesti, suostunut hakeutumaan hoitoon. Kun lääkäri kysyy pojalta, miten pitkään äiti on juonut, poika vastaa: ”10 vuotta.” Tosiasiassa äiti on juonut 30 vuotta, ehkä enemmänkin.

Poika peittelee ja salailee äidin ilmiselvää alkoholismia, ”salailu on osa identiteettiäni”. Käytöksellään äiti myös hallitsee poikaansa, ei vastaa pojan puheluihin syytä loukkaantumiseensa kertomatta. Poika on huolissaan ja miettii, mitä on tehnyt väärin. Schulman kuvaa riipaisevan hyvin äidin ja pojan läheisriippuvuussuhdetta.

Silmissäni vilisee kuvia äidin kasvonilmeistä vuosien varrelta, huutoa ja itkua ja vihanpurkauksia kodeissa ja keittiöissä, yllättäviä hyökkäyksiä ravintoloissa ja kaupoissa, lomilla Ruotsissa ja mannermaalla, kuin diaesitys äidin arvaamattomuudesta. Mutta antaessani ajatusten liukua lapsuuteen mieleen nousee yhä uudestaan äidin sänky. Sieltä pahuus tuntuu kumpuavan, äidin makuuhuoneen hämäristä. Näen raollaan olevasta ovesta vilauksen hänestä, kun kuljen aulaan. Isä sanoo että äiti on ”huonona” ja meidän täytyy olla ”tänään vähän hissukseen”. Äiti makaa pimeässä ja polttaa tupakkaa tai yrittää nukahtaa uudestaan. Kääntelehtii sängyssä. Täällä ulkona on päivä, mutta sisällä makuuhuoneessa on aina pimeä. Siellä on äiti, josta ei ole mihinkään, hän on lakannut toimimasta, makaa vain hiljaa sängyssä.

Pienenä poika änkyttää, aikuisena saa ahdistuskohtauksia niin, että ennen julkisia esiintymisiään (Alex Schulman on Ruotsissa erittäin tunnettu podcast- ja live-esiintyjä.) hän makaa esiripun takana lattialla tai ajaa päämäärättä autollaan rauhoittuakseen.

Miksi äiti sitten juo? Schulman ei yksiselitteisesti osoita sormella syytä tai syyllistä, mutta kertaa äidin, Lisetten, omia tarinoita lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Äidin isä oli kirjailija ja kirjallisuuskriitikko Sven Stolpe, jonka käytös tytärtään, ”lempilastaan”, kohtaan kuulostaa melkein sadistiselta. Isä ja äiti jättivät tyttärensä yksin Caprin saarelle kuukausiksi oppimaan kieltä ja toimimaan saksalaisten turistien oppaana, 9-vuotiaana! Äiti kuitenkin kertoi tätäkin tarinaa hupaisana anekdoottina lapsuudestaan. Ehkä Lisette Schulman etsi turvallisempaa isähahmoa aviomiehestään ja poikiensa isästä Allanista, joka oli vaimoaan 32 vuotta vanhempi.

Alex Schulmanin kirja on hieno ja sitä voi suositella kaikille, vaikkei kokemusta läheisriippuvuudesta tai alkoholismista olisikaan. Itse tartuin alun perin kirjaan epäillen, sillä pojan tilitys äidin alkoholismista ei kuulostanut siltä, mitä halusin lukea. Hyvin pian minulle selvisi, että kirja pureutuu syvälle muistoihin ja ihmismieleen tavalla, joka nostaa sen huimasti pelkän alkoholismikuvauksen yläpuolelle. Suomessa Alex Schulman, hänen äitinsä ja sukunsa eivät ole samalaisia julkkiksia kuin Ruotsissa, joten tällä on helpompi lukea kirjaa vain vahvasti autobiograafisena teoksena, ilman tirkistelyä. Vahva suositus.

Kirjan sain kustantajalta. Kiitos, Nemo! Kiitos Nemo myös mielenkiintoisesta haastatteluhetkestä Alex Schulmanin kanssa.

Vaikuttava kirja, sympaattinen kirjailija. Tapasin Alex Schulmanin hänen vieraillessaan Suomessa lokakuun alussa.

 

  • Alex Schulman
  • Unohda minut
  • Nemo, 2017
  • Glöm mig, 2016
  • ISBN 978-951-1-31479-0
Kommentit
  1. Zerotin
  2. Tea

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.