Alexander Stubb & Karo Hämäläinen: Alex -muisteluteos avaa politiikan kiemuroita

Olen tavannut Alex Stubbin ensimmäistä kertaa vaalitilaisuudessa keväällä 2004. Hän oli eurovaaliehdokas ja puhumassa ravintolan lavalla erään kansanedustajan kanssa. Kansanedustaja huokui etäisyyttä, Alex otti yleisönsä, hänestä näki että hän oli tosissaan. Hän esiintyi sulavasti, oli hyvällä tavalla rento, osasi asiansa ja ennen kaikkea vakuutti. Ensimmäisenä tuli mieleen, että tässä on kansainvälisen tason kaveri, sellainen, jota maailmalla ei suomalaisena tarvitsisi hävetä. Mistään ei näkynyt, että tilaisuus oli yksi yli kahdestasadasta vaalitilaisuudesta, johon hänen vaalipäällikkönsä Kirsi Piha oli hänet aikatauluttanut.  Hän kätteli, kohtasi ja hymyili.

Asumme Alex Stubbin kanssa aika lähekkäin ja lapsemme ovat olleet samoissa kouluissa. Vuosien varrella olen aina silloin tällöin nähnyt hänet lähikaupassa, juoksemassa Espoon rantaraittia tai lastemme koulujen tilaisuuksissa. En kuitenkaan tunne häntä, niinpä hänen ja kirjailija, toimittaja Karo Hämäläisen muistelukirja avasi Alexin henkilöä aivan erilailla kuin mediajulkisuus.

Alex Stubb ei huku tapettiin, niinpä hän herättää tunteita. Alex-kirjaakin on heti arvosteltu. Miten kirja voi olla tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana, kun se on vain yhden ihmisen mielipide omasta toiminnastaan? Minulle on ihan sama, mitä kategoriaa kirja edustaa, sillä se tarjosi erittäin mielenkiintoista tietoa sekä Alexander Stubbista että ennen kaikkea siitä, minkälaista työnteko on vallan linnakkeissa ja niissä tehtävissä, kun isänmaa on kutsunut.

Kirjan arvoa lisää myös se, että se on rakenteellisesti tasapainoinen, eri tehtävät ovat sopivassa suhteessa, Brysselin käytäville tai maratonjuoksuihin ei jumiuduta. Kaikesta huokuu, että kirjan ovat tehneet kaksi kirjoittamisen ammattilaista. Alexin sujuvaa ja nokkelaa kynää on saanut ihailla esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Finnairin Blue Wingsin kolumneissa, sekä nykyään Financial Timesissa. Hän on myös julkaissut 16 kirjaa. Karo Hämäläinen puolestaan on valtaisan tuottelias, hänen nimensä löytyy yli 40 kirjan kansilehdeltä. Tuorein menestys oli Vuoden urheilukirjaksi valittu  ja Savonia-kirjallisuuspalkinnon saanut Yksin, joka kertoo Paavo Nurmesta.

Joku on tainnut joskus käyttää minusta termiä ”uuden ajan mediapoliitikko”. Siitä en tiedä, mutta pidän aina ohjenuorana mahdollisimman suurta avoimuutta. Tein asioita uudella tavalla. Olin oma itseni, välillä varmaan liiankin.
Samalla on hyvä tiedostaa, että ne samat persoonalliset ominaisuudet, jotka tekevät aluksi poliitikosta kiinnostavan, alkavat ajan kuluessa tuntua toimittajista, ja sitä kautta yleisöstä, ärsyttäviltä ja kuluneilta. Se on väistämätöntä, jos on päivittäin mediassa tiiviisti esillä. Naama kuluu!

Minä kuuntelin Alexin äänikirjana, Alex Stubbin itsensä lukemana Storytel-palvelusta. Hän totesi Turun Kirjamessuilla, että hänestä olisi ollut hassua, jos joku muu olisi ”kertonut” hänen tarinansa. Kun aloitin kuuntelun, en ollut aivan vakuuttunut ratkaisusta, mutta mitä pidemmälle kirjassa edettiin, niin peukutin vahvasti Alexin oman lukemisen puolesta. Se mikä alussa tuntui liialliselta tulkinnalta, osoittautui oivalliseksi lisäelementiksi. Teksti on positiivista ja poliittisia puukkoja on vain vähän, mutta äänenpainot tuovat niihin terävyyttä. Iloiset toilailut Alex lukee hilpeästi, stadilaisuus vahvistuu puheessa. Rankoista ajoista pääministerinä Alex kirjoittaa ja lukee epätavallisen avoimesti, silloinkin tunne puskee äänestä läpi. Suosittelenkin vahvasti kuuntelemaan kirjan!

Alex Stubb on tunnettu Furmanin yliopistossa omaksumastaan kolmesta pointista. Niinpä kirjaan kirjan pääansiot samalla menetelmällä:

1. Alexin monipuolisuus. Alex avaa sen aivan käsittömän kansainvälisen kokemus- ja kontaktipinnan, joka Alex Stubbilla on. Kyllähän minä tiesin, että hän heittää lausuntoja sujuvasti kansainväliselle medialle viidellä kielellä, mutta en ollut ennen kirjaa hahmottanut, miten perusteellinen ja vahva akateeminen ja käytännön tausta hänellä on. Paljon oli tapahtunut jo ennen eurovaaliehdokkuutta ja henkilökohtaiset kontakti olivat Euroopan Parlamentissa aloittaessa suurelta osin jo valmiina. Juuri luin somesta, että Alex oli nykyisessä tehtävässään Euroopan investointipankin varapääjohtajana käymässä Brysselissä ja tapasi entisiä pääministerikollegoitaan. Olivat vitsailleet, että poliitikon ammatin paras titteli on ex-pääministeri!

2. Ministeritöiden vaativuus. Kun huippukunnossa oleva ministeri alkaa olla voimavarojensa lopussa, niin miten ihmeessä heikossa fyysisessä kunnossa olevat ministerit voivat selviytyä edes kohtuullisesti tehtävistään? Kirja avasi minulle ministerityön arkea aivan uudella tavalla. On varmasti monia tapoja tehdä ministerihommia, mutta kun sitä tekee täysillä kuten Alexissa kuvataan, niin se vaatii loistavaa henkistä ja fyysistä kapasiteettiä.

Aki kertoili tarinoita siitä, kuinka hän käsitteli formulakuskeja ja äärettömän paineiden alla olevia yritysjohtajia. Osuin hänen arvionsa mukaan johonkin näiden ryhmien väliin: en ollut täysin uupunut, ylipainoinen yritysjohtaja, joka jetsettaili ympäri maailmaa ja oli sen takia hajoamispisteessä, vaan minua painoi enemmän suorittaminen ja julkisuus.
Päädyimme yhdessä perusasioihin: uni, ruokavalio, liikunta. Ei mitään uutta, mutta tarpeellinen muistutus niiden merkityksestä jaksamiseen. Tärkeintä oli saada keskustella jonkun ulkopuolisen kanssa.
Kiitin Akia.
”Eipä kiittämistä”, sanoi Aki. ”Nämä ovat juttuja, jotka teen isänmaan puolesta.” (Aki on edesmennyt Aki Hintsa)

3. Lähipiirin merkitys. Alex nostaa kauniisti hänelle tärkeimpien ihmisten merkityksen. Isä Göran Stubb on aina ollut tukena, vaimo Suzanne on peruskallio, joka on kannatellut ja kannustanut, molemmista Alex puhuu todella rakastavasti ja arvostavasti. Politiikkauran luottoihmisiä ovat olleet Kirsi Piha ja Kai Seikku, he ovat antaneet perspektiiviä. Kymmenet ellei sadat tiimiläiset saavat kirjassa kiitoksensa. Alex on joukkuepeluri ja kuumimman kirouksen saavatkin omaan pussiinsa pelaajat.

Seuraa vaikeampi osuus. Kiitän isääni. Du är världens bästa Pappa.
Tunteet tulevat pintaan. Ääni murtuu. Kyyneleet valuvat silmistäni.
Suzanne, Thank you for everything.
Kiitos kaikesta huolenpidosta, niinä pimeinä öinä, kun en ole kyennyt nukkumaan, kun olen alkanut itkeä paineen takia. Olet aina ollut paikalla minua ja lapsiamme varten, läpi hyvien ja huonojen aikojen. Tästä eteenpäin lupaan olla parempi aviomies ja isä. I love you, thank you.

Baba Lybeck, Sixten Korkman ja Alex Stubb Kirja vieköön -tilaisuudessa 7.11.2017.

Alex on vetävä poliittinen kirja ja suosittelen sitä lämpimästi politiikan maailmasta kiinnostuneille. Tiedostan hyvin, että kirja on Alex Stubbin näkemys, eikä pyrikään objektiivisuuteen. Hän pöllyttää kirjansa avoimuudella totuttuja tapoja kuten uudisti käytäntöjä ulkoministeriössä tai Kokoomuksessa. Alex sanoo kirjan esipuheessa, että Alexia ei olisi syntynyt ilman Karoa, jota hän ei tuntenut ollenkaan ennen kirjaprojektia. Syvällä kuulemma käytiin. Yhdessä he lenkkeilivät, pyöräilivät ja kävivät avannossa. Kirjalla oli myös nelisenkymmentä esilukijaa.

Kun Alex kertoi kirjaprojektistaan Baba Lybeckin haastattelussa Kirja vieköön -tilaisuudessa marraskuussa, hän oli rentoutuneen oloinen, itseironinen ja kaikesta huokui, että nyt oli jo vapaampi hengittää. Uusi kirjakin varmasti tulee joskus, mutta todennäköisesti englanniksi ja aihe saattaa sivuta vaikkapa teknologiaa, robotiikkaa tai tekoälyä, joita hän on viime aikoina opiskellut.

Sitä ennen hänen kuulumisiaan voi seurata sosiaalisesta mediasta ja katsoa minnekä tie Luxembourgista seuraavaksi vie.

Alex tietenkin taipui selfieen, kun pyysin Turun Kirjamessuilla 2017.

PS. Alex on yksi kuudesta tietokirjasta, jotka ovat ehdolla Finlandia-palkintoon 2017. Voittajan valitsee diktaattori, toimittaja, kirjailija Matti Rönkä. Voittaja julkistetaan keskiviikkona 29.11. iltapäivällä.

  • Alexander Stubb, Karo Hämäläinen
  • Alex
  • Otava, 2017

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *