Andrei Ivanov: Kourallinen tomua – ei ole oikeaa tapaa elää väärässä maailmassa*

Raivoisa, ahdistunut, vihainen, masentunut, turhautunut … yritän hakea adjektiivia, joka parhaiten kuvaisi Andrei Ivanovin Kourallinen tomua -romaanin päähenkilöä. Kaikki nämä määreet sopivat kuvaamaan kirjan minäkertojaa, vironvenäläistä nuorehkoa miestä, joka on palannut takaisin Tallinnaan asuttuaan useamman vuoden Norjassa ja Tanskassa. Seitsemässä vuodessa kaikki on muuttunut, eikä mies enää tunne syntymäkaupunkiaan.

Kaikki sanovat, että asiat ovat paremmin. Minä sanon, että eivät kovinkaan paljon paremmin, ettei ole aihetta riemuun. Tässä kaupungissa kaikki on rikottu niin, että mikään ei ole korjattavissa, voi vain peittää maalilla, piilottaa takapihoille, ei ole mitään millä parantaa.

Eletään vuotta 2003 ja uudelleen itsenäistyneen ja markkinatalouteen täysillä harpanneen Viron taloudellisen nousun huumaa. Päähenkilö, joka ei kirjassa saa nimeä, seuraa kaupungin ja ihmisten muutosta ulkopuolisena, epäonnistuneeksi ja sairaaksi itsensä tuntevana. Hän on kaksinkertaisesti ulkopuolinen, vironvenäläisenä häntä pidetään vieraana, vaikka hänen vanhempansakin ovat jo syntyneet Tallinnassa. Ulkopuoliseksi hän tuntee itsensä myös vironvenäläisten joukossa, jotka kuten päähenkilön äiti, ripustautuvat vanhaan. Häntä ahdistaa myös venäläisyhteisön tiiviys, halu puristaa kaikki samanlaisiksi, elämään identtistä elämää.

Näyttää siltä, että venäläiset eivät osaa elää toisin: heidän täytyy tietää kaikki toisistaan, korjata koko maailman kanssa ”fordia”, heittää roskat ikkunasta, karjua jollekin, että ajaisi toisen perässä … roikkuvat neljätoistavuotiaasta rapussa, kaupan ovella, pummaavat ohikulkijoilta sätkää …

Vironvenäläisille tärkeänä symbolina kulkee läpi kirjan Tallinnan Vanhaan kaupunkiin Tõnismäelle pystytetty Pronssisoturi-patsas, toisessa maailmansodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkki. Virolaisille Pronssisoturi taas symboloi neuvostomiehittäjiä, ja patsasta aletaan tuhria ja sen keskeistä sijaintia vastustaa.

Päähenkilölle Pronssisoturi ei merkitse samaa kuin hänen äidilleen ja varsinkin isoisälleen, jonka jokainen puhelu alkaa kertomuksella siitä, miten hän muiden venäläisystäviensä kanssa sinäkin päivänä kokoontui Pronssisoturin viereen. Päähenkilölle se on vain symboli muiden symbolien joukossa, ”kuin Che Guevara minulla T-paidassa”. Hänen asenteensa rikkoo perheen sisäisiä välejä.

Mitä debatteja tänään käydäänkään sen ympärillä! Haluttaa sulkea korvat! Mitä ne siellä sönköttävätkään! Pojankoltiaiset päivystävät öisin muistomerkin luona, hihamerkissä heillä lukee ”yövartio”.

Andrei Ivanov elokuussa 2018 Viro-keskuksessa.

Andrei Ivanov kertoi kirjastaan elokuussa Helsingin Viro-instituutissa. Päähenkilön vaiheet ovat pitkälti yhteneväiset Andrei Ivanovin omien elämänvaiheiden kanssa. Hän kertoi, miten häntä yhä pidetään muukalaisena, vaikka hän on syntynyt Tallinnassa ja asunut siellä monissa paikoissa. Hänen isänsä oli poliisi ja perhe asui hänen lapsuudessaan nykyisin hyvin trendikkäällä Kalamajan alueella. Ivanovin lapsuudessa alue oli kovin toisenlainen, siellä oli paljon väkivaltaa, pimeää viinaa ja alkoholismia. Viron kansalaisuuden Ivanov on hankkinut vasta äskettäin.

Kourallinen tomua on syntynyt hänen omien päiväkirjamerkintöjensä pohjalta. Hän kuitenkin korosti, että on muuntanut päiväkirjansa fiktiivisiksi tarinoiksi ja kerännyt kirjaan parhaimmat tarinat.

Päähenkilön elämää leimaa jonkinlainen eksistentiaalinen tuska ja toisaalta raivo kaikkea, myös itseään kohtaan. Hän hankkii (tai ajautuu) töihin ruotsalaiseen TeleNet-firmaan, sen callcenteriin myymään tanskalaisille firmoille tietoja mahdollisista asiakkaista. Turhautuneelta mieheltä kuluu paljon viiniä ja tupakkaa. Hän tapaa naisen, Lenan, ja menee naimisiin. Koko ajan hän on kuitenkin myös omassa elämässään sivuhenkilö.

Ohimennen päähenkilö mainitsee, miten hän luki 19-vuotiaana Dostojevskia, ja jonkinlaiset Rikoksen ja rangaistuksen kellariloukot ja ahdistuneena kadulla ja kapakoissa kulkeva Raskolnikov tulevatkin välillä Ivanovin romaanista mieleen.

Ivanov on kirjailijana suosittu myös Viron virolaisten keskuudessa, ja Kourallinen tomuakin ilmestyi ensin viroksi käännettynä. Viro-keskuksen tilaisuudessa hän totesi, ettei häntä Venäjällä hyväksytä venäläiseksi kirjailijaksi, koska hän ei asu Venäjällä. Hän on siis ulkopuolinen myös kirjailijana. Ainoaksi isänmaakseen Ivanov julistikin kirjoittamisen. Yhtymäkohtia hän löytää juutalaiseen kirjallisuuteen USAssa ja suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen, mm. Kjell Westön tyyliä hän piti hämmästyttävän samanlaisena kuin omaansa. Ulkopuolisina he voivat kuvata terävämmin kulttuuria, jossa elävät.

Kourallinen tomua päättyy päiviin ja öihin vuonna 2007, jolloin Pronssisoturi siirretään pois Tõnismäeltä ja virolaisten ja venäläisten välit kiristyvät mellakoinniksikin. Myös Viron ja Venäjän valtioiden välit kiristyvät. Päähenkilölle nousevat tärkeämmäksi oman elämän dramaattiset tapahtumat.

Viro-keskuksen haastattelussa ilmeni, miten kirjallisesti sivistynyt Andrei Ivanov on. Hän on opiskellut Venäjän kieltä ja kirjallisuutta ja tehnyt lopputyönsä Vladimir Nabokovin proosasta, jonka hän kokee ”vapauttaneen venäjän kielen maaorjuudesta”. Suosikkikirjailijoikseen hän luetteli Nobokovin lisäksi mm. James Joycen, Salman Rusdien ja Philip Rothin. Kirjan mottona on pätkä T.S. Eliotin pitkästä runosta Autio maa (The Waste Land): ”I will show your fear in a handful of dust”. Suomennettuna se on saanut muodon: ”minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisessa tomua” .

Ivanov kirjoittaa vimmaista tekstiä. Väliin lyhyttä, katkonaista ajatuksenvirtaa. Missään kirjassa en aikaisemmin ole törmännyt tällaiseen määrään kolmea pistettä. Mukana on toki myös rauhallisempaa kerrontaa. Jukka Mallisen käännös vain on luvattoman huolimaton (”Hänen oli pakko elvistellä edessäni. Hän ei voinut ilman sitä. ”jne). Niinpä minulle jää osittain epäselväksi, mikä on Ivanovin omintakeista tyyliä, mikä vain kääntäjän sanavalintojen kömpelyyttä.

Jään odottamaan suomennoksia myös Ivanovin aikaisemmista romaaneista. Kiitos kustantaja Avidorille kirjan arvostelukappaleesta.

Viro-keskuksessa Andrei Ivanovia haastatteli Jukka Mallinen, joka on kääntänyt Kouralllinen tomua -romaanin.

Lue myös Helsingin Sanomien juttu 4.10. Andrei Ivanovista.

Turun Kirjamessuilla Viron kirjallisuus on laajasti esillä. Myös Andrei Ivanov on messuilla mukana, samoin kuin Helsingin Kirjamessuilla.

*Otsikon lainaus ”ei ole oikeaa tapaa elää väärässä maailmassa” on Theodor Adornolta, ja Andrei Ivanov esitti sen Viro-keskuksen tilaisuudessa esimerkkinä kirjansa teemoista.

  • Andrei Ivanov
  • Kourallinen tomua
  • Aviador, 2018
  • Gorstj praha, suomentanut Jukka Mallinen, 2014
  • ISBN 978-952-7063-56-9
Kommentit
  1. riitta
  2. Anu Hirsiaho
  3. Anneli Airola
  4. Katriina
  5. Minna Vuo-Cho
  6. Tuulevin lukublogi
  7. Elegia
  8. Amma
  9. Linnea
  10. Hande
  11. Anna J.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.