Anja Snellman: RUNOksia – runoja rikoksista

Kirsin Book Clubin kesäkuun 2015 kirjana oli Anja Snellmanin Runoksia

Kirsin Book Clubin kesäkuun 2015 kirjana oli Anja Snellmanin Runoksia.

Kirsin Book Clubissa päätettiin lukea runoja kesäkuussa 2015. Runokirjan valinnasta vastasi emäntämme Eija, joka päätyi Anja Snellmanin Runoksia-kirjaan. Meistä moni oli innoissaan valinnasta – ennen lukemista.

Emme olleet aiemmin lukeneet runoja yhdessä. Osa meistä ei ollut lukenut runoja sitten teinivuosien, osa on perehtynyt enemmänkin. Maija-Riitta jopa nuoruudessaan tarjonnut runojaan julkaistavaksi. Mutta mitään Runoksien kaltaista emme olleet voineetkaan lukea aiemmin, sillä Anja Snellman kertoi syksyllä 2014 Bonnier Booksin tilaisuudessa, että Runoksia on ensimmäinen genrensä edustaja.

Kustantaja oli ehdottanut dekkarin kirjoittamista, mutta Anjasta dekkari ei tuntunut kielellisesti oikealta. ”Dekkari on kielellisesti liian yksinkertainen, siksi päädyin lyriikkaan”, kertoi hän. ”Jokainen runo on omansa. Mukana on niin rikoksen aikeet kuin läheisten tunnotkin monenteen sukupolveen.”

Meistä moni on lukenut Anja Snellmanin (Kaurasen) teoksia aiemmin. Niistä nostettiin vaikuttavina erityisesti Syysprinssi (1996) ja Parvekejumalat (2010). Tiedettiin myös, että hän on julkaissut kaksi aiempaa runoteosta: Saa kirjoittaa (2004) ja Öisin olemme samanlaisia (2010).

Eija oli ilahtunut saadessaan emännöidä runoiltaa. Hänellä on reilut 500 nidettä hyllyssä, mutta vain muutama runokirja. Runoksia oli Eijan valinta, koska se oli jotain erilaista, eikä hän omien sanojensa mukaan kestä rakkausrunoja! Mutta Runoksia oli kolahtanut:

Valtavan hyvä! Runot aivan tätä päivää. Sivuilta huokuu äidin tuska, isän tuska, lapsen tuska. Minua puhutteli erityisesti teoksen ensimmäinen runo, jonka jatko löytyy lopusta, kirjan päättävänä runona. Ilman muuta peukku ylös!

No, Eija oli mietteineen oppositiossa, sillä kaksi peukutti semin ja seitsemän alas. Kerrottakoon, että me arvioimme puhtaasti oman lukukokemuksemme kannalta ja Book Club -tapaamisten arvio tulee kompromissina, tällä kertaa vain yksi ja puoli tähteä.

Anja Snellman sai Kirsin Book Clubin kirjanmerkin

Anja Snellman sai Kirsin Book Clubin kirjanmerkin

Miksi me muut emme pitäneet:

Luin Runoksia väärin. Ahmaisin ensimmäisellä kerralla, toisella vasta maltoin. Suurin ongelma Runoksissa on, että koko ajan on samaa tematiikkaa. Nämä rikokset vyöryvät päälle niin voimakkaasti, että toisto alkaa syödä itseään. Olisi ollut parempi, jos olisi ollut myös toisia osastoja. Anja Snellman on kyllä hyvä kielenkäyttäjä. Yritin etsiä mistä pidän ja päädyin runoon:

Oman sisaren voi murhata

moneen kertaan

kussakin ikävaiheessa

Minä tapoin isosiskoni

saksilla, tyynyllä ja kirjoittamalla

Kuten hengitysvalmentajani

jota joskus sieluksi kutsuttiin

kuiskaa:

Ylenkatse tappaa

Pilkka on kirves

En lue yleensä runoja. Matti-setäni, kirjallisuuskriitikko,  kirjoitti jokaiseen korttiin ja lahjaan aina runon, joita ihailin. Runoksia oli helppolukuinen, paitsi oli epäselvää, milloin runo alkoi ja loppui. Mielestäni runot olivat aivan liian samasta aiheesta. Pisti kyllä äitinä miettimään tuntoja, joita olisi, jos omat lapset olivat rikoksen polulla.

”Luulin, että Runoksia tarkoitti pikkuisia runoja, joten odotukseni olivat aivan jotain muuta kuin mitä Runoksia olikaan. Petyin monessa suhteessa, en päässyt tähän sisälle.”

Minulla on paljon runokirjoja, perittyjä ja omia suomalaisia klassikoita. En ole ollut ennen Snellman-fani, eikä minusta tullut nytkään. Runoksia oli kuin Seiska-lehteä, rikosmässäilyä. Luin runot mekaanisesti ja mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän alkoi etoa.

”Tuli todella paha olo, olin ihan järkyttynyt. Rakastan runoja, mutta tässä oli vain laitettu sanoja peräkkäin. Olisin kaivannut tunnetta enkä sanomalehtiartikkeleita. Runojen kanssa haluan mennä luontoon tai sielunmaisemaan, mutta tästä ei tullut yhtään runofiilis. Minulle ei tule helposti lukiessa ahdistus, mutta tästä tuli. Ei todellakaan kolahtanut.”

Anja Snellman Turun kirjamessuilla 2015

Anja Snellman Turun kirjamessuilla 2015

En kokenut kirjaa runokirjana, toki se olikin ”runos”-kirja. Luen ahdistavia uutisia joka päivä lehdistä, en haluaisi lukea kirjaa, jonka jokaisen sivun teksti on täynnä patoutunutta vihaa, surua, pakkomielteitä ja suunnatonta kiukkua. Kaikki ovat kovin negatiivisia tunteita. Minulle runojen pitää olla tunteellisia, haaveellisia, sensuelleja ja viihdyttäviä. Runo voi kertoa ihmiselämän murheista, kuten hylätylsi tulemisesta, yksinäisyydestä jne, mutta en halua, että teksti ahdistaa ja tulee unimaailmaan.

”Ei kolahtanut yhtään. Ahdistava, masentava. Miksi kirjoitettu? Miksi julkaistu? Pidän Anja Snellmanin romaaneista. Oli tässäkin muutamia verbaalisia välähdyksiä, mutta kokonaisuutena ei antanut minulle mitään.”

Ensimmäinen lukukerta: väkisin läpi, saamatta otetta. Vain inhottava ja ymmärtämätön olo. Toinen lukukerta: sanat yhdistyivät ajatuksiksi, mutta edelleen jokin hiertää ja pitää palata pyörittelemään kirjaa ja kansia. Noin sivulla 20 oivallan, että Runoksia-kirjan teema ei ole rikos – runoksia, vaan väkivalta– ? Niinpä. Ei rimmaa ja minua suututtaa. Myös kirjoitusvirheet, ovatko niitä: s. 20 myskytuulta, s. 27 kuivunoksat, s. 65 väkivalta auki kirjoitettuna, tulihan se sieltä! Toisella lukukerralla moni rivi aukesi, mutta vielä jäi haasteita. Käynkö niiden kimppuun jää nähtäväksi, sillä uteliaisuuttani nämä säkeet eivät herättäneet.

”Minulle runot ovat Edith Södergrania, Eva Dahlgerenia, Eino Leinoa, Oscar Wildea. Runoksia irtosi käsistä helposti. Alun äitisuhderunot olivat upeita tarinoita, joiden takana olevat tarinat olisivat koskettaneet proosana, mutta ei keinotekoisen oloisina runoina. Äidin tuska oli kiteytetty tunteettomaksi, toteavaksi. Samat lammet ja suklaamurot toistuvat kuin satunnaisesti heitetyt sanat ilman kosketuspintaa. Vielä enemmän tekemällä tehdyiltä runot tuntuvat loppua kohden. Onko Anja Snellmanilla ollut tässä sydän mukana? Olisiko se dekkarin kirjoittaminen sittenkin ollut parempi idea?”

Parasta Book Club -illassa oli tälläkin kertaa keskustelu. Tunnot olivat yhteneväisiä ja erilaisia, yllättäviä ja odotettuja. Runoksia oli jälleen hyvä kirja lukupiirin keskusteluun. Runoja päätimme lukea yhdessä joskus jatkossakin.

Runoksia-kirjan tummat, kiiltävät kannet olivat onnistuneet, samoin sisäsivujen graffiti-kuvitus.

Runoksia-kirjan tummat, kiiltävät kannet olivat onnistuneet, samoin sisäsivujen graffiti-kuvitus.

Seuraavaksi tapaamme yhdessä elokuussa 2015, kun lukuvuorossa on Pulitzer-voittaja Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Mutta tässä välissä paljon kesälukemista ja blogijuttuja. Pysy kuulolla ja tilaa uudet blogijuttumme suoraan sähköpostiisi!

  • Anja Snellman
  • Runoksia
  • WSOY, 2014
  • ISBN 9789510406373
Avainsanat:, , ,
Kommentit
  1. Eija RiMu
  2. Jonna / Kirjakaapin kummitus
  3. Sasu

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *