Anne Tyler: Äkäpussi – Shakespeare kesytettynä nykyaikaan

Hogarth-kustantamo päätti juhlistaa William Shakespearen 400-vuotisjuhlaa pyytämällä kahdeksaa tunnettua kirjailijaa kirjoittamaan Shakespearen suosituimpia näytelmiä uudelleen, sijoittamaan tapahtumat nykymaailmaan. Joku voisi ajatella, että tässäpä jälleen projekti, jonka ainoa tavoite on saada kustantajan kassakone kilisemään, sillä miksi ihmeessä hienoja Shakespeareja pitäisi muokata yhtään mihinkään? No, niitähän muokataan jatkuvasti eri tulkinnoiksi näyttämölle, Helsingissäkin menee juuri nyt Julia ja Romeo, filmiversioiksi, esimerkiksi BBC:n Shakespeare Retold -sarja tai vaikkapa Shakespeare-mangasarjaksi, joka löytyy tyttären kirjahyllystä. Minusta näytelmien siirtäminen nykyajan tarinoiksi vaikutti välittömästi kiinnostavalta. Onko Hamletissa ja Macbethissä vielä ytyä? Saavatko nykykirjailijat tuotua jotain uutta ajattelemisen aihetta teksteissään? Suomeksi sarjan julkaisee Johnny Kniga vuosina 2018-2021.

Ensimmäisenä suomeksi on ilmestynyt Anne Tylerin versio Kuinka äkäpussi kesytetään –näytelmästä, joka ytimekkäästi on nimetty Äkäpussiksi. Näytelmän nimi on englanniksi The Taming of the Shrew, mutta kirja onkin Vinegar Girl. Siinä on jo painotuseroa, päätoimijana on itse äkäpussi, eikä äkäpussin kesyttäjä.

Ennen kuin tartuin Äkäpussiin, luin WSOY:n Shakespeare-sarjasta Leena Tammisen suomentaman Kuinka äkäpussi kesytetään ja katsoin BBC:n Retold-version, jossa liikutaan brittiparlamentissa. Alkuperäisessä Kuinka äkäpussi kesytetään –näytelmässä on kolme tarinaa: kehystarina palvelijasta, joka puetaan herraksi, äkäpussin kesyttäminen ja äkäpussin pikkusiskon naittaminen. Anne Tyler on viisaasti karsinut kiemuroita ja keskittynyt vain ydintarinaan eli äkäpussin kesyttämiseen.

Olen lukenut Pulitzer-palkitulta Anne Tylerilta useita teoksia, joista parhaiten mieleeni on jäänyt hänen Ladder of Years. Tyler kirjoittaa vähäeleisesti ja kuvaa arjen tuntemuksia ja tapahtumia miellyttävällä pieteetillä. Hän ei lehtijuttujen perusteella ollut mitenkään innoissaan juuri Äkäpussin modernisoinnista, onhan kyse omapäisen naisen alistamisesta miehen tahtoon, mutta ryhtyi silti toimeen.

Äkäpussin päähenkilö on Kate Battista, 29-vuotias lastentarhanhoitaja, joka asuu Baltimoressa professori-isänsä ja 15-vuotiaan pikkusiskonsa kanssa yhdessä. Kate ei ole varsinainen äkäpussi, mutta sosiaalisesti melkoinen suorasuu, joka laukoo totuuksia niin tarhalapsille kuin heidän vanhemmilleenkin, puhumattakaan kielenkäytöstä kotona. Katesta tulee mieleen Eleanor juuri lukemassani Eleanorille kuuluu ihan hyvää -kirjassa. Kate on kuitenkin aivan salonkikelpoinen, hän ei rääy, riehu eikä lyö kuten esikuvansa 400 vuotta sitten.

Isä eli professori Battista elää tutkimukselleen, kulkee labrahaalareissaan kotonakin ja syö joka päivä samaa ruokaa. Nyt hän on pulassa. Hän uskoo, että hänen lääketieteellinen tutkimusprojektinsa ei voi menestyä, jos hänen brilliantti tutkimusassistenttinsa Pjotr Tserbakov ei saa uusittua työviisumiaan. Isän ”loistoajatus” on naittaa Pjotr Katen kanssa, tunteista viis, kunhan saadaan USA:n Maahanmuuttovirasto uskomaan liiton aitouteen ja myöntämään uusi viisumi, jotta tutkimus voi jatkua.

Alkuperäisessä tarinassa Petruchio haluaa naida Katen rahojen vuoksi ja hän saa runsaasti kannustusta Katen pikkusiskon eli Biancan kosijoilta, sillä isä on sanonut, ettei anna kaunista Biancaa kenellekään ennen kuin äksy Kate on saatu naimisiin.

Mielestäni Anne Tyler on onnistunut luomaan kutakuinkin uskottavan tarinan tähän päivään. Hän ei ole mennyt helpointa tietä ja kertonut tarinaa järjestetyistä avioliitoista, vaan on luonut professori-isän, joka on kasvattanut kaksi tytärtä yksinään, mutta jonka prioriteeteissa ykkösenä on kuitenkin työ. Kate on perheen huoltaja, hän hoitaa kodin ja puutarhan, kokkaa, käy kaupassa ja yrittää pistää pikkusiskon kuriin. Hän on kaikin puolin järkevä, nuori nainen. Hänellä ei ole miesystävää, mutta työpaikalla on orastavaa kiinnostusta.

Isän ehdotus naimakaupasta on pöyristyttävä, vaikka sen takana onkin vain käytännön järjestelyt. Mutta hänellä ei ole paineita saada Katea naimisiin, vaan ainoastaan ratkaista ongelma nimeltään Pjotrin työviisumi.

Pjotr on jännä velikulta. Hän on maailman huippututkijoita, joten hänen täytyy olla melkoisen älykäs, mutta hänet kuvataan kuin hän olisi jotenkin yksinkertainen. Kertaakaan ei sanota, että hän on venäläinen, mutta nimen lisäksi kaalinkasvatus ja oligarkkipuheet viittaavat siihen. Näin ei-amerikkalaisena oli kiinnostavaa lukea, miten paljon kieli määrittää sitä, miten ihminen koetaan. Kun Pjotr puhuu hieman murtaen tai toistaa opittuja fraaseja kuten ”Otan osaa menetyksen johdosta”, Kate suhtautuu häneen alentuvasti. Tarja Lipponen on kääntänyt Pjotrin puheet tutunoloisesti – Tjerve! – joten lukiessa venäläinen nuotti alkaa soida korvissa.

Ajattelematonta meiltä pyytää sinua petkuttamaan teidän hallitustanne”, Pjotr sanoi. ”Amerikkalaiset varmasti tuntevat syyllisyyttä tällaisista asioista luulen.”

Anne Tylerin valinta tehdä Katen pikkusiskosta vain15-vuotias on mielestäni oivallinen. Sisko, joka on suomeksi nimetty Pupuksi (englanniksi Bunnie), on stereotypinen pimu minihamosissaan ja lirkutteluissaan. Pupun puheenparret ovat tyypillistä teini-ikäisjargonia, samoin kuin maailmankuva. Hän on kuin tuuliviiri, naapurin pojan vaikutuksille altis. Toisaalta hänen suustaan tulee myös totuuksia, jotka saavat Katenkin mietteliääksi.

Yhdestä asiasta pidin todella paljon, asiasta, joka on Anne Tylerille tyypillistä. Minusta on kiva lukea hänen kuvaustaan ruoanlaitosta ja muistakin kotitöistä, esimerkiksi kuinka Battistoilla tiskataan tai miltä Pjotrin koti näyttää. Jotenkin kotitöistä on paljon kivempaa lukea kuin varsinaisesti tehdä niitä!

Anne Tyler on tuonut tarinaan hyvin inhimillisiä motiiveja, näillä ihmisillä on historia, joka antaa syvyyttä. Hänen luomansa Äkäpussi-tarinasta olisi voinut saada vieläkin enemmän irti, jos sitä ei olisi pitänyt istuttaa Shakespeare-muottiin. Tarinan epilogi antaa siitä viitteitä, sillä siinä kuvattu tilanne on erittäin mielenkiintoinen ja olisi mukavaa lukea, mitä tässä välillä onkaan tapahtunut!

Minulle tämä alkuperäisen näytelmän, Retold-leffan ja Äkäpussin suomeksi ja englanniksi lukeminen oli kiinnostavaa ja avartavaa. Totesin alkuperäisen näytelmän olevan todella sekava ja poukkoileva, eikä mitenkään ihmeellinen, ellei muutamia loisteliaita vuoropuheluita oteta lukuun. Retold-leffassa Kate pyrki puolueen puheenjohtajaksi ja hänen oli mentävä imagonsa vuoksi naimisiin. Sopivasti paikalle ilmaantui komea kaveri, jolla oli aatelistitteli, mutta myös taipumus pukeutua naiseksi. Kimaraa täytyy täydentää jossain vaiheessa klassikkoleffalla eli sillä, jossa pääosissa ovat Elizabeth Taylor ja Richard Burton.

Poimin versioista yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Huomioin Anne Tylerin erilaiset painotukset, hänen maailmassaan on vahvoja naisia, jotka eivät todellakaan ole kauppatavaraa. Hänelle ei ole merkitystä vaikkapa hääpukeutumisella, mutta alkuperäiselle tarinalle uskollisena sekin on täytynyt tässä käsitellä.

Äkäpussi-kirja toimii hyvin myös ihan itsekseen ja mielestäni se sopii erinomaisesti lukupiirikirjaksi. Ei ole pakko olla vannoutunut Shakespeare-fani, mutta fanien kannattaisi tietenkin lukea Äkäpussi. Erityismaininta pitää antaa kevään kauneimmista kirjankansista (John Reeves Collection of Botanical Drawings from Canton)!

Seuraavana sarjassa vuorossa on Jo Nesbøn Macbeth. Kylmää pelkkä ajatuskin.

  • Anne Tyler
  • Äkäpussi
  • Johnny Kniga, 2018
  • Vinegar Girl, 2016
  • ISBN 978-951-043152-8

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *