Anni Polva 100 vuotta: Otan sinut äkäpussi

Tämä kirjoitus on osa Anni Polvan 100 v -lukutempausta 6.1.2015, johon Kirsin Book Club osallistuu viidellä Anni Polva -kirja-arviolla. Luitko sinä Anni Polvan kirjoja? Mikä oli sinun suosikkisi?

Anni Polvan Tiina-kirjat olivat pettämätön ja aina toivottu joululahja kymmenvuotiaana 60-luvun lopulla ja siitä kuin huomaamatta siirryin lukemaan 70-luvun alussa 13-vuotiaana Anni Polvan aikuisille tarkoitettuja viihdekirjoja. Jouluna vanhempieni luona käydessäni oli kirjahyllyssä vieläkin esillä minun omistuskirjoituksella varustettuja Anni Polvan viihdekirjoja hyllyllinen. Uskoisin lukeneeni hänen runsaasta tuotannostaan lähes kaiken.

Omasta hyllystyä löytyi hänen kahdeksas, vuonna 1952 ilmestynyt alkuperäisteos Otan sinut, äkäpussi.

1_5934499407493495038

Anni Polvan kerrottaan olleen reipas ja sanavalmis tyttö ja niinpä lähes kaikki hänen sankarittarensa ovat nuoria naisia, joilla on sana hallussa, kipunoiva ja pippurinen luonne, sirot nilkat, sorja varsi, pieni pystynenä ja mitä luultavimmin punainen tukka. Tälläinen on myös Otan sinut äkäpussi -kirjan sankaritar Sirkku, joka on onnellisesti kihloissa Olli-tohtorin kanssa ja haaveilee tulevista tohtorinnanpäivistä työskennellessään konekirjoittajattarena konttorissa muiden ”konttorirottien” kadehtiessa hänen tulevia kissanpäiviään.

Polva nimeää sankarittarensa reippailla nimillä, kuten Sirkku, ja antaa muille lähes neutraalit nimet kuten Taina, Elli ja Laina. Sirkun elämän mullistaa johtajan tuttavan Aarnen (kuinka miehekäs nimi!) kohtaaminen ja Aarnen päätös ottaa Sirkku vaimokseen. Aarne on jokaisen naisen unelma: maailman veitikkamaisin hymy ja kasvot kuin hammastahnamainoksessa!

Edellisestä Anni Polvan kirjan lukemisesta on yli 40 vuotta ja muistoissani kirjat olivat hyvinkin moraalisia; naisen tuli esittää vaikeasti valloitettavaa, suhdetta ei voinut päästää suudelmaa pitemmälle, naisen päätehtävä oli käydä kouluja sen verran, että pääsi hyviin (=varakkaisiin ) naimisiin komean miehen kanssa ja elää elämä onnellisena, miestään kuuliaisesti palvelevana vaimona. Sirkun sanoin ”Hyvä avioliitto on ainoa oikotie pois virkanaisen verorasituksista. Onneksi emme enää joudu maksamaan vanhanpiian veroa.”

Olin tainnut lukea Anni Polvan kirjoa jonkilaisen romanttisen hunnun läpi huomaamatta koko totuutta. Jo kirjan alkulehdillä onnellisesti kihloissa oleva Sirkku aloittaa haaveilun upeasta Aarnesta miettien miltä tuntuisi suudella tuota komistusta. Uskottomuus oli, ainakin ajatuksen tasolla, hyväksyttävää.

Kirjassa pätee lause: ”sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua”. Kirjasta saa erinomaisia neuvoja siihen, miten miehiä pyydystetään ja miten miehet pyydystävät naisia mitään keinoja kaihtamatta. Miehen, joka ei ole edes kihlattu, voi jopa pyytää kahville ravintolaillan jälkeen – ihanaa viattomuutta .

Kihloissa olevaa Ollia piirittää lapsuuden leikkitoveri Ulla ripustautumalla Olliin ja lähes konkreettisesti sysäämällä Sirkun syrjään.

Romantiikan nälkäiselle nuorelle tytölle 70 -luvulla Otan sinut, äkäpussi kaikessa naiviudessaan antoi kaiken aineiston haaveiluun tulevaisuudesta. Kirja on kuin vanha suomalainen elokuva, missä komea Tauno Palo ja kaunis Ansa Ikonen monien mutkien ja kommellusten kautta saavat toisensa. Sirkku ja Aarne ja uskoakseni Olli ja Ulla elävät elämänsä , ainakin ensimmäiset avioliittovuodet, onnellisena.

Oli nostalgista lukea kirja, joka varmasti on antanut vaikutteita omaan elämään samoin kuin Aino Räsäsen samalla aikakaudella kirjoitetut Helena-kirjat.

Polvan muut kirjat saavat jäädä sinne vanhempien kirjahyllyyn ja taitaa olla niin , että tämän päivän 13-vuotias ei kirjaa lukisi, ja vaikka lukisi, ei voisi ymmärtää sitä siten, kun 13-vuotias tyttö 1970-luvulla.

Anni Polva 100 v

Arvio on osa Anni Polvan 100 v -lukutempausta 6.1.2015, johon Kirsin Book Club osallistuu viidellä Anni Polva -kirja-arviolla: 

Myös muissa kirjablogeissa on Anni Polva -arvioita, esimerkiksi Lukulampussa. Oletko sinä lukenut Anni Polvan kirjoja? Mikä oli sinun suosikkisi?

  • Anni Polva
  • Otan sinut, äkäpussi
  • Karisto, 1952
Kommentit
  1. Arja

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *