Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani – oivallista businessviihdettä

Anniina Tarasovan esikoiskirja Venäläiset tilikirjani oli oivallista lomalukemista minulle! Olin oikeasti retkellä Pärnussa, mutta lukuhetkinäni vahvasti Pietarissa sekä kesähelteellä että turkislakkikelissä.

Anninan Tarasovan luoma Venäläiset tilikirjani -teoksen päähenkilö on turkulainen Reija Wren, joka lähetetään Pietariin komennukselle tekemään sisäistä tarkastusta konsernin venäläiseen tytäryritykseen ZAO Kateliniin. Reija on suoraviivainen talousammattilainen, jolle on tärkeämpää saada asiat hoidettua kuin olla toimiston mukavin työkaveri. Hänet on lähetetty selvittämään mahdollisia väärinkäytöksiä, vaikka konsernikielessä puhutaankin vain rutiiniluontoisesta sisäisestä tarkastuksesta. Kukaan konsernijohdosta ei kuitenkaan kerro, mihin epäilykset erityisesti pitäisi kohdentaa, joten Reija alkaa puurtaa mappi ja tosite kerrallaan.

Kulttuurimielessä ei Pietari eikä venäläinen työelämä Reijaa hätkähdytä, sillä hän on ollut aimmin siellä Suomen konsulaatissa töissä. Tyypillinen expat-elämä on Reijalle tuttua, eikä häntä enää kiinnosta venäläisen elämänmenon hämmästely tai paheksunta. Reijalla on tyypilliseen expatiin verrattuna myös se etu puolellaan, että hän puhuu riittävän hyvää venäjää selvittääkseen kaikki arjen tilanteet. Tosin pelkällä kielitaidolla ei ratkaista sitä, minne Katalinin lakimies on yllättäen häipynyt, voiko Dimaan, Sergeihin, Gennadiin tai Konstantiniin luottaa, kuka on käynyt Reijan asunnossa, miksi lääkärilasku on 35.000 euroa tai minne kilpailutuksessa mukana olleet yritykset ovat kadonneet.

Reija on mielestäni oikein onnistunut päähenkilö. Hänen tunteiden ilmauksensa ovat asteikon viileämmällä puolella, eikä suhde Turkuun jääneeseen kihlattuun aiheuta varsinaista kaipausta. Hän haluaa menestyä urallaan ja miettii, mikä voisi olla seuraava urasteppi, kunhan ensin saa hoidettua Katalinin keikan kunnialla. LinkedInissä hengailu on jokapäiväinen toimenpide. Miehiä pyörii Reijan ympärillä Pietarissakin, mutta hänen fokuksensa pysyy – useimmiten – työtoimeksiannossa. Reijan henkilöhistoriaa avataan sen verran, että lukijana voi arvella, miksi kympin tytölle itsenäisesti pärjääminen on tärkeää. Särmää tuo vielä reipas alkoholinkäyttö ja asmaatikolle huonosti sopiva sikarinpoltto.

Olen itse ollut nuorena naisena komennuksella Latviassa, isossa, valtioenemmistöisessä yhtiössä. En toki tehnyt sisäistä tarkastusta, mutta eri asioiden nykytilanteen kartoitus oli kyllä kuin Venäläiset tilikirjani -teoksesta. Paljon oli muutakin kovin tutunoloista, joten minusta kirja oli erittäin uskottavan oloinen.

Anniina Tarasova onnistuu mielestäni hienosti myös Pietarin kuvauksessa. Kaikki ne pienet kojut, mistä Reija käy ostamassa kaalipiirakkaa ja georgialaisen keittiön herkkuja, joista en ole kuullutkaan! Tunnelma välittyy, vaikka itse en ole kaupungissa Leningradin jälkeen käynytkään. Hyvin tulee esiin se, mikä on expat-elämän ja turistina vierailun ero!

Minä pidin Venäläiset tilikirjani -teoksesta. Se tarjoaa mukaansa tempaavaa luettavaa kaltaisilleni, jotka ovat kiinnostuneet busineksesta, ulkomailla työskentelystä, muista kulttuureista ja ihmissuhteista sekä arvostavat sujuvaa kieltä ja koukuttavaa juonta. Ehkä jonkun rönsyn olisi voinut karsia, mutta minulle tämä toimi hyvin fiksuna viihdekirjana ja mielelläni lukisin lisää Reijasta, sillä tarinassa oli monta jatkoaihiota!

Vielä haluan antaa kunniamaininnan Venäläiset tilikirjani -teoksen markkinoinnista. Sain kirjan ennakkopainoksen kustantajalta ja kutsun julkkareihin ravintola Dubrovnikiin. Siellä oli säteilevä kirjailija kättelemässä sisääntulossa kaikki vieraat. Lavalla Anniina Tarasovaa haastatteli Alina Tomlikov.

Anniina kertoi, että kirjailijan ura on pitkäaikaisen unelman toteutuminen, tähän asti kirjoittaminen on ollut kasvuyritysten johdossa työskennelleen Anniinan kallis harrastus. Hän oli kirjoittanut Venäläiset tilikirjani -teosta seitsemän vuotta, lopulta vuokrannut työtilan Töölöstä mentaliteelilla ”Fake It until You Make It”. Hän myönsi, että hän tunnistaa itsessäänkin samaa päämäärätietoisuutta kuin on Reijalle kirjoittanut. Työelämästä on Anniinan mukaan kiva kirjoittaa ja hän pyrkii osin kannustamaan naisia olemaan vaativia ja röyhkeitä, eikä aina epäröidä kertoa, mitä työelämässä haluaa. ”Halusin Reijaan omavaltaisuutta ja ytyä!”

Rakkauttaan Pietariin Anniina selitti kahdella sanalla: pompous ja chabby, mahtipontinen ja nuhruinen. Siellä hänen on tingittävä suorituskeskeisyydestään, sillä kun saa yhdenkin käytännön asian Pietarissa päivässä hoidettua, voi olla tyytyväinen.

Lisää arvioita ja muuta tietoa Anniinasta löytyy osoitteesta www.anniinatarasova.fi. Näin juuri, sillä eipä ole kovin monella suomalaisella kirjailijalla omaa nettisivustoa tai vaikkapa pääsiäismunapiilotuskisaa Instagramissa.

Lue myös muista expat-tarinoista:

• Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit (Kiina)
• Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (Bulgaria)
• Suyata Massey: Rei Shimura menetysten rannikolla (Japani)