Antti Tuomainen: Pikku Siperia – vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Antti Tuomainen kertoi Pikku Siperian julkkareissa, että vaikka tämä on jo hänen kahdeksas kirjansa, hän ei ole koskaan aiemmin jännittänyt niin paljon kuin nyt.

Minäkin jännitin Pikku Siperian lukemista. Olen pitänyt aiemmin lukemistani Antin rikosromaaneista kovasti, enkä onneksi joutunut pettymään nytkään.

Salaisen reseptin tutut ainesosat ovat tallella: rakkaus, salaisuus ja vahvat henkilöt. Näistä Tuomainen keittelee joka kirjaan uudet hahmot uuteen ympäristöön. Kysyin, millainen kirjoitusprosessin alkupää on, onko paikkoja ja henkilöitä laaja joukko, josta lähdetään liikkeelle. Ihan selkeää kaavaa ei ole, Antin mukaan joku tarina vain lähtee viemään kohti kirjaa. Pikku Siperian hahmoista ensimmäisenä syntyi ralliautoilija Tarvainen, jonka hahmon Antti näki jo puolitoista vuotta ennen kirjan tuloa painosta.

Uutta kirjaa juhliessa voi jo hymyillä.

Joel Huhta on Afganistanin käynyt kyläpappi Hurmevaarassa, reilun tuhannen asukkaan taajamassa jossain Joensuun takana. Joel on muualta tullut, mutta ammattinsakin puolesta asettunut osaksi rauhallista kyläyhteisöä. Kaikki muuttuu, kun meteoriitti putoaa kartturin paikalle entisen, mutta paluusta haaveilevan ralliautoilija Tarvaisen autoon. Alkaa Joel Huhdan taistelu rosvoja vastaan. Hän ottaa kyläyhdistyksen kaikki yövartiovuorot itselleen estääkseen meteoriitin ryöstön. Onhan hän saanut taistelukoulutuksen.

Afganistan vei minulta paljon. Mutta se myös opetti minut säilyttämään toimintakykyni poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kun jättiläinen kaivaa veitsen saappaastaan, kaikki saamani oppi kiteytyy. Tiedän mitä tehdä.
Minä juoksen.”

Joel on onnellisessa avioliitossa Kristan kanssa. Häntä painaa kuitenkin salaisuus, joka olisi pitänyt jakaa vaimon kanssa. Antti Tuomainen kirjoittaa Joelin hyvin täydeksi ihmiseksi, joka on ammatissaan enemmän sielunhoitaja kuin saarnaaja ja joka pohtii samanlaisia elämän peruskysymyksiä kuin me kaikki.

Usealla hurmevaaralaisella on talous niin huonossa kunnossa, että heillä olisi motiivi arvokkaaksi osoittautuneen meteoriitin ryöstöön. Kansainvälinen rikollisuuskin kiinnostuu meteoriitista, joten tapahtumia riittää. Mielessäni käy jo, että kirjailijalta on lähtenyt mielikuvitus liian kiitävään laukkaan. Vilkaisen kuitenkin aamun uutisotsikot netistä ja totean, että tosielämä on joskus fiktiotakin ihmeellisempää.

Käsissäni on siis täysiverinen jännäri, ja sen lisäksi muheva romaani, jonka juonenkuljetuksen lomaan on taitavasti istutettu ajatteluun haastavaa pohdintaa.

Pikku Siperia  kuvaa lämmöllä ihmisiä yleensä monine puolineen, ja erityisellä lämmöllä suomalaisen maaseudun sitkeitä ja ongelmiaan ennakkoluulottomasti ratkovia arjen sankareita. Joel Huhta kuuntelee ja kyselee, pääsee näin pintaa syvemmälle. Tarina kulkee kahdella tasolla, tapahtumissa ja niiden taustalla kuultavissa elämän isoissa kysymyksissä.

Joelin isäkin oli pappi. Hän oli varma uskossaan ja ehdoton mielipiteissään. Tämä varmuus muuttuu Joelille sietämättömäksi, ja hänestä tulee epäilevä pappi.

– Tiedätkö, mies sanoo, – minä tunnen tämän kylän kaikki ihmiset. Sen perusteella mitä me olemme puhuneet viimeisen kahden vuoden aikana he tuntuvat olevan kaikki, kiihkeimmät vanhat kommunistiateistitkin, enemmän uskossa kuin sinä.”

Näillä eväillä Joel Huhta kaitsee laumaansa paikoin isäcamillomaisella käytännöllisyydellä. Hienoa, että Antti Tuomainen kertoi meille tämän tarinan, jonka viehätyksestä iso osa on papin perinteisen ammattikuvan perusteellinen ravistelu.

Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta.

Aiemmin olen arvioinut nämä Antti Tuomaisen romaanit:

Kaivos (2015)
Mies joka kuoli (2016)
Palm Beach Finland (2017)

  • Antti Tuomainen
  • Pikku Siperia
  • Like, 2018
  • ISBN 978-952-01-1809-9

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.