Ari Räty: Syyskuun viimeinen – tyly tuomio esikoisdekkarille

Vuosi 2017 alkoi dekkarisumalla, joten päätimme arvioida uutuusdekkarit samalla shapluunalla eli vastaamalla yhdessä kokoamaamme kysymyspatteristoon.

Sasu aloittaa sarjan Ari Rädyn esikoisdekkarilla Syyskuun viimeinen. Kustantaja kertoo dekkarista seuraavaa:

Hätkähdyttävän intensiivinen psykologinen rikosromaani lapsuuden lopusta ja rikoksesta joka ei vanhene koskaan.

Syyskuu, Komo, Piezo, Lehtola ja Edi. Viisi poikaa, viidestä erilaisesta perheestä. Ja yksi ruumis, heinikossa makaava luokkatoverin isosisko, jonka pojat löytävät lintsatessaan liikuntatunnilta. Sen jälkeen mikään ei palaa enää ennalleen.”

Kirsin Book Clubissa on muutama runsaasti dekkareita lukeva ja Sasu kuuluu heihin. Hän otti Syyskuun viimeisen mukaansa Pariisin matkalle, mutta arvio oli tyly: ”Huonoin dekkari, minkä olen ikinä lukenut.” Perusteluja tulee tässä:

1. Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Nuoren tytön murha, kirjan edetessä paljastuu että sama tekijä on todennäköisesti tehnyt nuorten tyttöjen/naisten murhia enemmänkin. Kirjaa saa lukea pitkälle ennen kun edes selviää kunnolla kuka on tutkiva poliisi.

2. Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Henkilöt ovat osittain uskottavia, osittain ei. On vaikea kuvitella, että niin vähän korruptoituneessa maassa kuin Suomi on, olisi kirjan kaltaisia, todella pahoja poliiseja.

3. Onko juoni vetävä? Ajankohtainen? Entä yllätyksellinen, arvaako lopun?

Juoni ei vedä, ei ajankohtaisuutta eikä myöskään yllätyksellisyyttä. Lisäksi pahan poliisin motiivi suojella tekijää jää täysin avoimeksi!

4. Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista / jostain muusta?

En oppinut mitään!

5. Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Kirjan henkilökuvaukset olivat sekavia eikä ns. päähenkilöön keskitytty sen enempää kuin muihinkaan henkilöihin.

6. Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Tämä dekkari oli selkeästi kirjoitettu miehille, kieli on maskuliinista (paljon kiroilua) ja muutamat teot olivat kuvattu melko ahdistavalla tavalla.

7. Herättikö dekkari sinussa ajatuksia, koskettiko?

Ei ja ei.

8. Suositteletko ja kenelle?Montako tähteä?

En suosittele, tähtiä 1 miinus. Tätä kirjaa ei mielestäni olisi tarvinnut julkaista lainkaan!

Vaikka tämä kirja ei iskenyt Sasuun, niin jotkut bloggarit ovat olleet suopeampia, esimerkiksi Tuijata.  Sen sijaan seuraavat dekkarit ovat olleet viime aikoina Sasun makuun:

  • Ari Räty
  • Syyskuun viimeinen
  • Tammi, 2017
  • ISBN 978 951-9362-1

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *