Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala – pienten asioiden tärkeys

Kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt intialaisen Arundhati Royn esikoiskirja Joutavuuksien jumala kannattaa lukea viimeistään nyt, sillä 1. kirja on hieno, 2. se voitti ensimmäisenä Intiassa asuvan intialaisen kirjana Booker-palkinnon ja komeilee erilaisilla 100 tärkeintä kirjaa -listoilla, 3. kirjailijan toisinkoinen, siis vasta järjestyksessä toinen romaani The Ministry of Utmost Happiness ilmestyi tänä kesänä, ja syksyllä se ilmestyy suomeksi nimellä Äärimmäisen onnen ministeriö ja 4. kirjailija vierailee Suomessa syyskuussa, joten paljon tulemme hänestä kuulemaan syksyn mittaan.

Joutavuuksien jumala on sukutarina  Intian Keralasta, ja sen keskeiset henkilöt ovat kaksoset Rahel ja Esthappen, vilkas, kaikkialle ehtivä tyttö ja hiljainen poika. Rahel palaa kirjan alussa 31-vuotiaana, ”ei vanhana, ei nuorena. Mutta elinkelpoisen, kuolinkelpoisen ikäisenä” Ayemenemiin suvun taloon, jossa on jäljellä enää isotäti Baby Kochamma ja pihalla taivaansininen Plymouth kromattuine peräevineen. Myös Esthappen on palautettu taloon, puhumattomuuden valinneena.

.. he yhdessä olivat Minä ja erikseen, yksilöllisesti Me. Aivan kuin he olisivat olleet siamilaisen kaksosten harvinainen laji, ruumiiltaan eri ihmisiä mutta identiteetiltään yhtä.

Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu 60-luvun loppuun, kun kaksoset ovat 7-8-vuotiaita. Heidän äitinsä Ammu on jättänyt kaksosten viinaan menevän isän ja palannut vanhempiensa taloon, naapurien ja oman perheenkin paheksumana. Eronneena ja naisena hänellä ei ole mitään oikeuksia. Isän kuoleman jälkeen taloa ja suvun omaisuutta isännöivä veli Chacko ilmaisee asian yksiselitteisesti: ”Se mikä on sinun on minun ja mikä on minun on sekin minun.” Intian lain mukaan naisella ei ole edes oikeutta tulla kuulluksi oikeudessa.

Paremmin eivät olleet asiat Ammun isän, lasten isoisän Pappachin eläessä. Hän hallitsi perhettä väkivallalla ja pelolla. Isoäiti, Mammachi on ollut nuorena lahjakas viulisti ja miehensä jäätyä eläkkeelle hän on perustanut menestyvän yrityksen, Säilyketehdas Paradisen, josta perheen varallisuus on pitkälti peräisin. Tästä huolimatta tai oikeastaan tämän takia, kateellisena ja katkerana Pappachi on hakannut vaimoaan päivittäin messinkimaljakolla.

Suku on paikallista yläluokkaa, anglofiilejä ja kristittyjä. Isoisän sisar Baby Kochamma on entinen nunna ja ripustautunut koko elämäkseen epätoivoiseen rakkauteen katoliseen pappiin, isä Mulliganiin.

Keralan väestöstä pääosa on hindulaisia, mutta muusta Intiasta poiketen neljäsosa väestöstä on kristittyjä ja alueella on myös paljon muslimeja. Keralassa on kristinuskon syyrialaiseen haaraan kuuluva tuomaskristittyjen kirkkokunta, jonka nimi periytyy sen perustajaksi kuvitellulta apostoli Tuomaalta. Samoin muusta Intiasta poiketen Keralassa kommunistisella puolueella on vahva asema. Vaikka Kerala on moneen muuhun Intian alueeseen verrattuna edistynyt ja esim. lukutaito on yleistä, sosiaaliset erot ovat sielläkin suuret. Uskonnon vaikutus, poliittinen aktiivisuus ja sosiaalinen eriarvoisuus tulevat kirjassakin hyvin esille. Kastittomat, paravanit tai koskettamattomat, kuten heitä kutsutaan, ovat kaikkia oikeuksia vailla ja muiden halveksimia.

Joki ja sen ylittäminen toistuu kirjan tapahtumissa.

Naisten ja kastittomien alisteinen asema miehille ja kastillisille rinnastuu kirjassa, kun Ammu koskee taitavaan puuseppään ja säilyketehtaan kaiken osaavaan korjaajaan Veluthaan, paravaniin. Eikä vain koske vaan solmii miehen kanssa rakkaus- ja seksuaalisuhteen.

Kumipuiden katveessa seisova mies ihollaan auringonvalon tanssivat kolikot, sylissään hänen tyttärensä vilkaisi ylös ja kohtasi hänen katseensa. Vuosisatoja tiivistyi yhteen haihtuvaan hetkeen. Historia seisoi nyt väärällä jalalla; se yllätettiin itse teosta. Se hylättiin kuin vanha käärmennahka. Sen merkit, arvet, vanhojen sotien haavat ja takaperin kulkemisen ajat putosivat pois. Sen poissaolo jätti jälkeensä auran, himerryksen, selvän kuin vesi joessa tai aurinko taivaalla. Yhtä selvän kuin on hellepäivän kuumuus tai kalan nykiminen siiman kiristyessä. Niin itsestään selvän, että kukaan ei huomannut.

Suhde tuhoutuu ja tuhoaa Veluthan, Ammun ja myös Esthappenin, joka erotetaan sisarestaan ja äidistään ja joka kuin symbolina myötätunnosta äänettömiä, Veluthania ja Ammua kohtaan, kastitonta ja naista, valitsee aikuisena itsekin puhumattomuuden.

Roy myös osoittaa, mikä on epätasa-arvon ja erottelun taustalla:

… poliisit olivat vain historian kätyreitä. Heidät oli lähetetty panemaan asiat kuntoon ja perimään sakot niiltä jotka rikkoivat sen lakeja. Voimanlähteenä tunteet, jotka olivat alkukantaisia, mutta paradoksaalista kyllä täysin persoonattomia. Halveksunta, joka oli lähtöisin kehittymättömästä, torjutusta pelosta – sivilisaation pelosta luontoa kohtaan, miehen pelosta naista kohtaan, vallan pelosta voimattomuutta kohtaan.

Kirjan kerronta kulkee vapaasti edestaas tapahtuminen välillä ja eri aikatasoilla. Taitavasti Roy käyttää ennakointia, ja uhka tai Kauhu, mihin kirjassa viitataan, on läsnä koko ajan. Kirjan alussa vietetään kaksosten serkun, Chacko-enon tyttären, Englannista saapuneen Sophie Molin hautajaisia, mutta vasta kirjan lopussa paljastuu, miten hän kuoli ja millainen tragedia kuolinpäivään liittyi.

Roy kirjoittaa hyvin aistivoimaisesti, värit, hajut, tunnot ovat vahvasti läsnä. Säilyketehtaassa kiehuvan mangopikkelsin voi melkein maistaa ja sateen liukastaman pihamaan sekä joen liejun tuntea. Roy myös leikittelee kielellä kuin osana kaksosten maailmaa: ”Hänen ylhäisyytensä suurlähettiläs E(lvis). Pelvis ja hänen ylhäisyytensä suurlähettiläs S(auva). Sirkka.” Hän viittaa myös usein kielellisiin eroihin, toisaalta yläluokkaiseen englantiin ja toisaalta Keralassa puhuttavaan malajalamiin.

Lapsen silmin ympäröivä maailma muuttuu maagiseksi, näkyvän ja näkymättömän yhdistelmäksi. Tärkeitä ovat pienet asiat, itsestäänselvyydet joita kukaan ei huomaa, joutavuudet, niin kuin Rahelille muistot siitä, mitä limusetä teki Esthalle tai miltä Esthanin voileivät maistuivat junassa pois Ammun ja Rahelin luota.

Joutavuuksien jumala.
Tappion jumala.
Hän ei jättänyt jälkiä hiekkaan, ei väreitä veteen, ei kuvaansa peileihin.

Kathakali-tanssija.

Historia on koko ajan läsnä, rajoitteena, taakkana mutta myös säilyttämisen arvoisena kulttuurina. Kirjassa on kohtaus, jossa aikuiset Rahel ja Esthappen seuraavat kathakali-tanssijoiden kertomaa tarinaa. Kathakali on Keralan perinteinen taidemuoto, eleiden, silmien ja käsien liikkeiden avulla esitettyä draamaa. Näyttelijät, jotka kaikki ovat miehiä, ovat ensin esiintyneet turisteille, ”sortuneet turismiin henkensä pitimiksi” ja nyt he tanssivat temppelissä palatessaan kirjassa Pimeyden sydämeksi kutsutulta turistialueelta pyytääkseen jumaliltaan anteeksi, ”että olivat turmelleet tarinansa. Vaihtaneet oman itsensä rahaan. Kavaltaneet henkensä.” Huumeista sekaisina tanssijat kertovat Karnasta ja Kuntista ja väkivaltaan päättyvä tarina rinnastuu Rahelin mielessä Veluthanin pahoinpitelyyn. Menneisyyden paine on syvällä myös kaksosissa.

Siinä he istuivat, Hiljaisuus ja Tyhjyys, kivettyneet, erimunaiset fossiilit, otsassa sarvenalut joista ei kuitenkaan tullut sarvia. Välissään kuthambalamin verran tilaa. Vankeina tarinan rämeessä, joka oli ja ei ollut heidän. Joka oli alkanut niin kuin sillä olisi ollut rakenne ja muoto, mutta pillastunut kuin säikähtynyt hevonen täyteen anarkiaan.

Arundhati Roy saapuu syksyllä Suomeen ja on mm. Göteborgin kirjamessujen vieras. Kuvaaja Mayank Austen Soofi 2017

Miten sitten selittyy, että ylistetty ja Booker-palkittu kirjailija julkaisee toisen romaaninsa vasta 20 vuoden kuluttua esikoisesta? Vuonna 1961 syntynyt Arundhati Roy on koulutukseltaan arkkitehti (niin myös Joutavuuksien jumalan Rahel. Kirjassa on muutenkin paljon yhteyksiä Royn omaan sukuhistoriaan.) ja kansalaisoikeusaktivisti. Hän on julkaissut 20 vuoden aikana paljonkin esseitä ja esseekokoelmia, muttei kaunokirjallista teosta. Hän on myös ympäristöaktivisti, mikä hyvin näkyy myös Joutavuuksien jumalassa.

Kirjan lainasin kirjastosta, mutta Joutavuuksien jumalaa on yhä saatavana myös kirjakaupoista pokkariversiona.

Intiaan ja myös Keralan historiaan ja nähtävyyksiin voit tutustua esim. Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani -kirjassa. Kirsin Book Club keskusteli kirjasta kirjailijan kanssa Helsingin kirjamessuilla pari vuotta sitten.

Joutavuuksien jumala aloittaa vuoden 2017 nasitenviikon juttusarjan, jossa onnittelemme nimipäiväsankaria erimaalaisten naiskirjailijoiden teoksilla. Tänään ojennamme symbolisesti nimipäiväsankari Riikalle tämän  tunnetta, väriä ja uhkaa hehkuvan hienon kirjan.

Riikkaa onnittelemme myös näillä blogiteksteillä:

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Riikka Ala-HarjaMaihinnousu
Riikka Ala-Harja: Kevyt liha
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja kevyt sydän

Tänään muistamme myös tärkeää naiskirjailijaa, eli Jane Austenia, jonka kuolemasta on 18.7.2017 kulunut jo 200 vuotta. Lue Kirsin Book Clubin sivuilta juttu Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta.

 

  • Arundhati Roy
  • Joutavuuksien jumala
  • Otava, 1999
  • The God of Small Things suomentanut Hanna Tarkka, 1997
  • ISBN 951-1-15870-8
Kommentit
  1. Tuija
    • Tuija
      • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  2. Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *