David Lagercrantz: Se mikä ei tapa – Det som inte dödar oss

David Lagercrantzin Det som inte dödar oss jatkaa Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa

David Lagercrantzin Det som inte dödar oss jatkaa Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa

David Lagercrantz kirjoitti jatko-osan Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan, jota on myyty maailmalla 80 miljoonaa kappaletta. Se mikä ei tapaDet som inte dödar oss julkaistiin eri kieliversioina 25 maassa samanaikaisesti 27.8.2015.  Tukholmassa oli kirjakaupoissa jonoja jo keskiyöllä ja Helsingin keskustan Akateemisen myyjän mukaan myös heidän Se mikä ei tapa -kirjapinonsa hupeni nopeasti. Kirjan ja Lagercrantzin ympärille oli saatu rakennettua melkoinen ennakkokuhina, joka nostatti odotuksia entisestään.

Lähtökohtaisesti minua ei arveluttanut ajatus, että joku toinen tarttuu edesmenneen Stieg Larssonin luomiin Lisbeth Salanderiin ja Mikael Blomkvistiin, varsinkaan, kun Lagercrantz oli ennakkoon vakuuttanut, että hän yrittää kaikkensa kunnioittaakseen Larssonin henkistä perintöä. Materiaalisesta perinnöstä ja ennen kaikkea Larssonin tekijänoikeuksista onkin keskustelua riittänyt, sillä Larssonin avovaimo Eva Gabrielsson ei Stiegin kuoleman jälkeen lain mukaan saanut mitään, vaan tekjänoikeudet sekä kirjan royaltit menivät Stieg Larssonin isälle ja veljelle. Eva, joka oli Stiegin kanssa yhdessä 32 vuotta, pitää uutta kirjaa törkeänä haudanryöstönä ja ainoastaan keinona lypsää Stiegin nimellä lisää entisten miljoonien jatkeeksi. Häntä ei ole lepyttänyt edes se, että Se mikä ei tapa -kirjan tuotot menevät Stieg Larssonin perustamalle Expo-lehdelle, joka on kirjasarjassa olevan Millenium-lehden esikuva.

Olisiko David Lagercrantzin sitten pitänyt tacka nej, kun hänen uusi agenttinsa ehdotti hänelle Milleniumin jatko-osan kirjoittamista? Minusta olisi, ei moraalisista syistä, vaan siksi, että tehtävä oli Mission Impossible.

Stieg Larsson onnistui Millenium-sarjassaan luomaan jotain poikkeuksellista. Häntä ajoi vahva yhteiskunnallinen kantaaottavuus heikompien puolesta ja mädäntynyttä systeemiä vastaan. Larssonia lukiessa tuntuu, että hänellä oli missio tarinoiden takana. Hän halusi avata, millaisessa hyvinvointivaltiossa me, tai ruotsalaiset, elävät. Miten fasismi, rasismi ja rikollisuus soluttautuvat vallan linnakkeisiin, miten vähäiset ovat yksilön mahdollisuudet, jos systeemi päättää toisin ja mitkä keinot on medialla tai muilla vaikuttaa asioihin. Mission Impossible siksi, että haastatteluiden perusteella David Lagercrantzilla, tiedostavuudestaan huolimatta, ei ole samanlaista sisäistä paloa niihin asioihin, joita Larsson on laittanut Lisbethin ja Mikaelin edustamaan. Se ei riitä, että tutkii alkuperäisiä tekstejä ja yrittää kirjoittaa samalla tyylillä ja kopioida henkilöiden ulkoisia tapoja, jos sielu puuttuu. (Ihan samoin kävi Hercule Poirotin uudelleenhengitykselle, lue lisää tästä.)

Se mikä ei tapa -juoni liikkuu ajassa. Ammattitappaja murhaa ruotsalaisen IT-huippututkijan kotiinsa ja vie hänen tietokoneensa. Oliko koneella huippukehittynyt ja potentiaalisesti vaarallinen keinoälyohjelma ja kenen käsiin se on voinut joutua? Ratkaisun avaimet ovat tutkijan pikkupojalla, autistisella Augustilla, joka näki murhan. Samanaikaisesti Millenium-lehti on menettämässä itsenäisyyttään siihen sijoittaneelle mediakonsernille. Pelastaako murhan selvitys Milleniumin taloudellisen tilanteen, Mikaelin himmenneen maineen ja pahat lonkerot IT-jättien maailmasta? Siihen tarvitaan tietenkin Lisbeth Salander -sankari, ja vastavoimaksi paha sisko.

Ruotsalaisessa ja suomalaisessa versiossa on kovin erilaiset kannet.

Ruotsalaisessa ja suomalaisessa versiossa on kovin erilaiset kannet.

Minä niin olisin halunnut pitää Se mikä ei tapa -kirjasta! Ei se ihan onneton ole, mutta siinä on valitettavan paljon asioita, jotka eivät mielestäni toimi. Yritän tässä rakentavassa hengessä listata oleellisimmat:

  • Pääjuoni ei nappaa. Kirjan nimi on englanniksi The Girl in the Spider Web, mikä viittaa tietoverkkoihin, internettiin, rikollisjärjestöihin tai salaisten palveluiden verkoistoihin. Näiden verkkojen ja tietomurtojen ympärille kudottu juoni ei yksinkertaisesti ole mielestäni kiinnostava. Oletin, että se juttu olisi AI eli Artificial Intelligence, mutta alun esittelyn jälkeen siirrytään sittenkin vain tutkimaan, kuka möi ja hyötyi tiedoista, eikä sitä, miten AI voi vaikuttaa arkeen ja yhteiskuntaan. Ei minua kiinnosta, mitä elliptistä mallia tarvitaan salauskoodin murtamiseen, koska se on kaukana omasta osaamisalueestani, eikä siitä tehdä minulle houkuttelevaa. Ei tule uutta oivallusta siitä, että kaikkia tietoja urkitaan ja kaikki on kansainvälisillä tietovuotomarkkinoilla kaupan ja koskaan ei tiedä, onko tiedustelupalvelun kaveri hyvis vai pahis. Niin nähty ja luettu.
  • Henkilögalleria on liian laaja. Lagercrantz tuo jatkumona ison liudan tuttua väkeä aiemmista kirjoista, mutta he ovat vain tuttuja nimiä, ei enää hengittäviä hahmoja. Heitä on heitelty pitkin tarinaa kuin näyttäen, että aiemmat kirjat on luettu, vaikka heillä ei oikein kunnon roolia olekaan. Esimerkiksi Millenium-lehden johtaja Erika jää tällä kertaa aivan kuoreksi. Entisten lisäksi tulee runsaasti uutta porukkaa, jotka ovat niin tavattoman stereotyyppisiä. Onko nettivirtuoosin aina oltava nuhruisen näköinen ja rikollisten entisiä venäläisiä katulapsia tai upseereja? Kukaan amerikkalaisista tai venäläisistä ei ollut niin kiinnostava, että heille toivoisi jatkotarinaa.
  • Lisbeth ja Mikael ovat totutusti päähenkilöt, ja etenkin Lisbethistä on tullut jo käsite. Lagercrantz ei ole uskaltanut puhaltaa Lisbethia henkiin. Hänen särmänsä ja sankaruutensa tulevat esiin mekaanisella kaavalla, hän syö pakastepizzaa, hän ei välitä ampumahaavoista ja pistää naistenhakkaajat ruotuun. Jotain kuitenkin puuttuu, ihan kuin Lagercratz olisi kaikin keinoin halunnut vain välttää virheitä. Silti Lisbeth on eittämättä edelleen kirjan kiinnostavin hahmo. Yhdessä suhteessa Lagercrantz on onnistunut, sillä hän kuvaa Lisbethin yhteistoimintaa autistisen Augustin kanssa niin kiinnostavasti, että sitä olisi saanut olla tarinassa paljon enemmän. Se olisi mielestäni ollut Lisbethin uusi ulottuvuus, joka olisi kantanut, ja silloin tarinaan ei olisi tarvinnut ympätä kaikkea sälää kuten olgia tai alanoita. Mikaelista kerrotaan, että hänestä on tullut has-been ja sillä intohimottomuudella häntä sivuilla myös kuvataan. Jos hän pohtii uranvaihtoa ja elämäänsä, niin ei hänestä silti olisi tarvinnut tulla niin hajutonta ja mautonta. Jäljellä on vain Mikaelin maine.
  • Kirjassa on liikaa knoppitriviaa, jota selitetään repliikeissä, jotka vaikuttavat luennoilta. Tulee danbrownimainen olo, senkin vuoksi, että danbrownimaisesti tähän on tuotu professori ja kaunis, nuori analyytikkonainen. Tarinan osapuolena tarvitsi varmaan olla NSA (National Security Agency), jotta Yhdysvaltain markkinat kiinnostuvat. Myöskään kaikkea vanhaa ei olisi tarvinnut kerrata, sillä ei tämä kuitenkaan toimi erillisenä teoksena.
David Lagercranzt ja Kirsi Trun Kirjamessuilla 2015

David Lagercrantz ja Kirsi Turun Kirjamessuilla 2015

Päätetään arvio positiiviseen, jo senkin vuoksi, että Davidilla on tänään synttärit. Hän kykeni luomaan juoneen paikoitellen sellaista jännitystä, että voi kuvitella, että hän oikeasti osaisi kirjoittaa dekkareita. Eli jos hän jatkaa valitsemallaan saralla, niin Milleniumin viides osa voi olla jo paljon kelvollisempi, kun hänen ei enää tarvitse puristaa kynää niin paniikinomaisesti. Jos hän vaikka löytäisi sellaisen aiheen, johon hän itse tuntisi intohimoa, niin eivätköhän Lisbeth ja Mikael virkoaisi elämään!

Mainittakoon vielä, että Kirsin Book Club keskusteli David Lagercrantzin Minä olen Zlatanista sellaisella tunteen palolla, että kyllä David kykenee parempaan kuin Se mikä ei tapa. Kirjan nimen mukaisesti lähetättäsin viestin Davidille: – Was mich nicht umbringt, macht mich stärker. Det som inte dödar mig gör mig starkare!

Stieg Larsson (15.8.1954-9.11.2004) Kuva WSOY/ David Lagerlöf

Stieg Larsson (15.8.1954-9.11.2004) Kuva WSOY/ David Lagerlöf

Kirjan ostin julkaisupäivänä 27.8.2015 ja aiempien osien tapaan alkuperäiskielellä.

LISÄYS: Lue Davidin haastattelusta Turun Kirjamessuilla 2015 tästä.

  • David Lagercrantz
  • Det som inte dödar oss
  • Norstedts, 2015
  • ISBN 9789113060736
Kommentit
  1. Heli Heli
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Reijo
  3. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  4. Eija RiMu
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  5. Sikke
  6. Anita Engseth Jensen
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  7. Reijo Moilanen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *