Eläköön essee! – Tommi Melender: Onnellisuudesta

Kesämökin laiturilla sopii hyvin lukea myös toisenlaista onnellisuuspuhetta.

Kesämökin laiturilla sopii hyvin lukea myös toisenlaista onnellisuuspuhetta.

Hurraahuuto on peräisin Marjatan alulle panemasta haasteketjusta, ja mukaan minut ja Kirsin Book Clubin haastoi Omppu. Haaste osui sopivaan hetkeen. Luin juuri Tommi Melenderin keväällä ilmestynyttä esseekokoelmaa Onnellisuudesta ja olin ehtinyt tykästyä kirjaan ja sen käsittelytapaan. Samalla ihmetelin, miksi niin harvoin olen lukenut esseekirjoja ja miksi essee kirjallisuudenlajina näyttäytyy minulle ikään kuin vaikeana. Mielenkiintoista, monipuolista, ajatuksia herättävää, sitä kaikkea on Melenderin esseiden lukeminen. Mielelläni siis huudan: ”Eläköön essee!”

Ensin haastan mukaan Tuijan Tuijata-blogista ja  Maiskun Täysien sivujen nautinto -blogista. Ja sitten haasteen säännöt: 1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee! 2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. 3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa. 4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi. 5. Esittele 1 – 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 6. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Tommi Melenderin lähtökohtana on ollut kirjan nimen mukaisesti kaikki onnellisuuden ympärillä käytävä elämäntaitopöhinä ja sen kritiikki. Osansa kritiikistä saavat onnellisuusteollisuus ja sen ”kaupallinen sovellus” positiivinen ajattelu, posetiivarikonsultit, Jari Sarasvuon sisäiset sankarit ja Alexander Stubbin tviitit iloa pulppuavista kehitysvammaisista. Melenderiin onnellisuuspuhe ei uppoa, ja onnellisuusoppaiden ”vuoroin mestaroiva ja vuoroin lässyttävä äänensävy” kuvottaa häntä. Melender vitsaileekin, että häneltä ehkä puuttuu onnellisuusgeeni. Melender pitää paradoksina, että ”positiivisuuden kultti elää tiiviissä symbioosissa talouden lainalaisuuksia illusiottomasti korostavan markkinafundamentalismin kanssa”.

Mitä rautaisemmalla otteella markkinatalouden logiikka ohjaa yksilöiden ja yhteiskuntien kehitystä, sitä kovempaa ääneen posetiivarikonsultit julistavat, että inhimillinen kukoistus on jokaisen henkilökohtainen valinta, vain meistä itsestämme kiinni.

Onnellisuus pysyy kirjassa koko ajan punaisena lankana, mutta kirja laajenee kaunokirjallisuuteen, ”luettuun elämään”, talouteen, urheiluun ja ”elettyyn elämään”, Melenderin omaan henkilöhistoriaan ja matkaan kirjailijaksi. Melender on erinomainen kirjoittaja, jonka selkeää ja älykästä tekstiä on nautinto lukea. Aina hänen kanssaan ei tarvitse olla samaa mieltä, sillä niin kuin hän esipuheessa kirjoittaa siteeraten omakohtaisen esseen uranuurtajaksi nimeämäänsä Montaignea: ”Puhun kaikesta keskustellen, en mistään neuvoen.”

Essee on kirjallisuudenlajeista henkilökohtaisin.

Onnellisuuden esseistä rakentuu kuva urheilijapojasta, joka kolmannen luokan äidinkielen tunnilla kirjoittaa itsenäisyyspäivän kunniaksi ”herkän luontoimpression”, josta on ylpeä. Seuraavana vuonna syntyy runo HIFK:n pudottua SM-liigan playoffseista. Kotona runo saa tunnustusta, mutta luokan edessä sitä ei olisi kannattanut esittää; palkintona on buuausta ja runoratsuksi pilkkaamista. Kirjailijan kutsumus on pojalla kuitenkin selvä ja sen sinetöi tv:stä nähty Veijo Meren haastattelu. Tommi-poika muistaa Manillaköyden tv-versiosta kohdan, jossa katolle kiivennyttä hullua houkutellaan alas uhkaamalla kaataa koko talo. Se saa pojan ajattelemaan, että ”isona olisi hauska viettää päivät sellaista kirjoitellen”.

— kun lukioikäisenä rupesin käännynnäisen vimmalla lukemaan ja kirjoittamaan, tunsi astuvani maailmaan, joka oli odottanut minua lapsuudesta lähtien. Sain päähäni kuvitelman, että minulla on kirjailijan kutsumus, eikä se sieltä lähtenyt, vaikka yritin sitä muutaman kerran häätää.

Vimmaisen lukemisen tulokset näkyvät kirjassa. Melenderin esseissään käsittelemien kirjailijoiden kirjo on laaja, mm. Fernando Pessoa, Gustave Flaubert, Albert Camus, Volter Kilpi, Tua Forström, Karl Ove Knaudsgård. Räyhähenki ja pyhimys -esseen keskushenkilö on Flaubert, jonka ”voimakenttä veti” Melenderiä puoleensa ”viime vuosikymmenellä”. Flaubertista Melender löysi esikuvan, jonka lailla hänkin tunsi vihaa omaa aikaansa ja sen valhellisuutta ja sovinnaisuutta kohtaan.

Jälkeenpäin olen luonnehtinut tuota muutaman vuoden kestänyttä elämänvaihetta kaudekseni ihmisvihaajana. Kulutin lähes kaiken aikani lukemalla ja kirjoittamalla, ja minusta uhkasi tulla samanlainen haamumainen olento kuin niistä sulkeutuneista nuorukaisista, jotka pelaavat vuorokauden ympäri videopelejä tuhnunhajuisissa yksiöissään.

Kovin erilainen kuin Flaubert on toinen Melenderille tärkeä kirjailija, Tua Forsström. Toisenlainen on myös Forsströmin runojen vaikutus. Melender ei tietenkään kirjoita, että ne tekivät hänet yksinäisenä opiskelijana onnelliseksi, mutta

— silloin kun olin heikoimmillani ja haavoittuvaisimmillani, Forsströmin runot helpottivat taakkaani, tekivät minusta vähemmän yksinäisen. Edelleenkin ne houkuttavat minua herkistymään niille pienille elämän pilkahduksille, jotka ovat vaarassa peittyä arkiseen pölyyn.

Osana kirjailijan polkuaan Melender kuvaa, miten Forsströmin runot palauttivat hänet takaisin kirjallisuuden maailmaan 2000-luvun alussa, jolloin hän suuntautui maailmanpolitiikan tutkijaksi ja luki lähes pelkästään tietokirjallisuutta. Esikoisrunokokoelman jälkeinen yli 10 vuoden tauko katkesi Forsströmin runokokoelman ansiosta.

Lävitseni kävi humahdus, koko olemassaoloni valaistui. Tuttu, unohduksiin jäänyt taajuus aukesi ja aloin taas kirjoittaa. Ensin runoja, sitten proosaa.

Bloggariklubilla Melender kertoi Onellisuudesta -esseekirjansa lähtökohdista. Hänen edellisessä kirjassaan oli alajuoni, jossa käsiteltiin onnellisuusteollisuutta. "Kierrätin esseekokoelmassa romaanista ylijäänyttä materiaalia." Haastattelijana Bloggariklubilla Anna-Riikka Carlson.

Bloggariklubilla Melender kertoi kirjansa lähtökohdista. Hänen edellisessä kirjassaan oli alajuoni, jossa käsiteltiin onnellisuusteollisuutta. ”Kierrätin esseekokoelmassa romaanista ylijäänyttä materiaalia.” Haastattelijana Anna-Riikka Carlson.

Tähän hetkeen, jalkapallon EM-kisojen loppuotteluiden kiihkeään tunnelmaan sopivaa luettavaa on kirjan essee Onni jalkapallokatsomossa. Melenderin omin laji on jääkiekko ja hän kertoo fanituksensa (Suomen maajoukkue, HIFK ja Montreal Canadiens) olevan ”tosikkomaisuuteen saakka intohimoista”. Mutta mielellään hän seuraa myös jalkapalloa. Bloggariklubilla viime maaliskuussa Melender vertasi esseetä jazziin: ”Essee on kirjoittamisen jazzia. Yksi nuotti johtaa toiseen.” Vapaasti assosioiden, mutta aina uudelleen johtoteemaan palaten etenevät Melenderin kirjoitukset. Jalkapallohuliganismista ja MM- ja EM-turnausten tilastollisesti todistetusta vaikutuksesta itsemurhien vähentymiseen Melender siirtyy Albert Camus’n Sivulliseen ja sen kuvauksiin jalkapallosta ja edelleen esimerkkeihin omasta ja muiden intohimoisesta fanittamisesta. Jalkapallo-esseen hän päättää kuvaamalla taksimatkaa, josta muodostui kirjailijalle tärkeä kohtaaminen, kiitos vuoden 1982 jalkapallon MM-kisojen muistelun. ”Hyvä esseisti osaa eksyä aiheestaan kiinnostavalla tavalla”, Melender totesi Bloggariklubilla.

Jalkapallon arvokisojen vähentävät tutkitusti itsemurhien määrää myös niissä maissa, jotka eivät ole mukana kilpailemassa. Kisojen yhteisöllisyys vähentää ahdistusta, yhdessä on kiva hurrata muillekin maille. Tämä on helppo ymmärtää tällaisena Islanti-hypetyksen vuotena.

Jalkapallon arvokisat vähentävät tutkitusti itsemurhien määrää myös niissä maissa, jotka eivät ole mukana kilpailemassa. Kisojen yhteisöllisyys vähentää ahdistusta ja yhdessä on kiva hurrata muillekin maille. Tämä on helppo ymmärtää tällaisena Islanti-hypetyksen vuotena.

Bloggariklubilla Melender myös tiivisti, että ihmiset kirjoittavat, koska haluavat jakaa jotakin. Onnellisuudesta-kokoelmassa hän jakaa lukijoiden kanssa hyvin henkilökohtaisia asioita ja elämänvaiheita. Kirjan kautta voi seurata kirjailijan kehitystä jonkinasteisesta ihmisvihaajasta lähemmäs muita ihmisiä ja kohti pienempää omaa egoa ja suurempaa muiden ymmärtämistä.

Kirjan viimeinen essee Melankolian puolustus oli Melenderin mielestä vaikea kirjoittaa. Hän kirjoitti ensin siitä 10-11 pieleen mennyttä versiota. Mutta kun hän ”antoi vain palaa” siitä tulikin kirjailijan omasta mielestä yksi kirjan parhaista, kiitos alitajunnan prosessien. Esseessä Melender kuvaa henkilökohtaisten kokemustensa kautta melankolista luonteenlaatuaan ja sen kehittymistä. Ja lopputulemana hän tiivistää:

Rakastan elämää, valoineen ja varjoineen, aivan liikaa että haluaisin olla pelkästään onnellinen.

  • Tommi Melender
  • Onnellisuudesta
  • WSOY, 2016
Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
      • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Tuijata
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *