Emmi Itäranta: Teemestarin kirja – kaunis ja soljuva

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisteos.

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisteos.

Emmi Itärannan esikoisteoksessa nimeltään Teemestarin kirja eletään aikaa, jossa maapallolta on loppumassa makea vesi. Sen kulutusta säätelee tiukasti sotilasdiktatuuri ja vesirikoksesta lankeaa ankara rangaistus.

Teemestarin tytär Noria seuraa isänsä jälkiä ja vihitään perinteitä rikkoen naispuolisena teemestariksi, vaikka vaihtoehtona olisi ollut muuttaminen äidin mukana pois Kuusamon maaseudulta yliopistokaupunkiin toiselle puolen mannerta.

Ilmasto on lämmennyt niin, että Skandinavian Lapissa kasvaa teepensaat ja lämpötila ei juurikaan laske alle kymmenen asteen. Lumesta ei enää ole muistikuvaa edes vanhemmilla sukupolvilla ja entismaailmasta ei ole säilynyt nykyismaailmaan juuri mitään historiankirjoituksia, vain teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat.

Mannerten ja valtamerien ääriviivat ovat muuttuneet tunnistamattomiksi ja lähteet ovat kuivuneet. Harvat säilyneet vesilähteet ovat armeijan hallussa. Entismaailmaa seurasi hämärän vuosisata jolloin öljy kului loppuun. Nykyismaailmaa hallitsee jokapäiväisen elämän raadollinen henkiinjäämistaistelu vähällä vedellä.

Teemestari Noria saa haltuunsa isänsä perintönä salaisuuden luolassa olevasta lähteestä. Isä kuolee melko pian sen jälkeen kun äiti on ottanut vastaan yliopistoviran kaukaa Xinjingissä. Noria jää elämään yksin taloon, jossa on kaunis puutarha ja teemaja. Taustalla vaanii sotilasdiktatuurin  epäily että Norian perheen tontilla on salainen kaivo.

Emmi Itäranta kirjoittaa suomeksi ja englanniksi.

Emmi Itäranta kirjoittaa suomeksi ja englanniksi.

Teemestarin kirja on kirjoitettu tavattoman kauniisti. Lukija viedään tuntemuksissa Aasian teeseremonioiden rauhallisuuteen, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin tunturiin. Kieli on soljuvaa kuten kirjassa kuvatut teehetket, tarina etenee rauhallisesti mutta kuitenkin koukuttavasti ja koskettavasti.

Salaisuuden paljastumista Itäranta kuvaa näin:

Kun hiljainen tila salaisuuden ympärillä kerran särkyy, se ei voi enää eheytyä. Säröt pitenevät ja levenevät, kurkottavat kauas ja haarautuvat kuin maanalainen rihmasto, kunnes lopulta on mahdotonta sanoa, mistä se alkoi ja päättyykö se minnekään.

Perhe ja ystävyyssuhde Sanjan kanssa kannustavat Noriaa jatkamaan isän perintöä teemestarina mutta myös kyseenalaistamaan nykyisyyttä ja etsimään uusia polkuja. Ystävykset löytävät entismaailman ajoilta erään retkikunnan jäämistöä ja haluaisivat lähteä kielletyille alueille etsimään vettä. Kirja kuvaa uskottavasti tätä jopa pelottavan todennäköistäkin tulevaisuuden tilaa mutta on samalla moraalitutkielma nuoren tytön eettisistä valinnoista maailmassa, jossa vesi uhkaa loppua.

Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaajaan voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vedellä ei ole alkua tai loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat.

Teemestarin kirja voitti 2010-2011 järjestetyn Teoksen suuren fantasia-ja scifi-kirjoituskilpailun, johon osallistui yli 350 käsikirjoitusta. Kirja on saanut myös Kalevi Jäntin sekä Nuori Aleksis -palkinnot.  Emmi on kirjoittanut myös kirjan enlanninkielisen version Memory of Water ja Harper-Collins on julkaissut romaanin englanniksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa keväällä 2014. Käännösoikeudet on myyty jo 18 kielelle.

Suosittelen lämpimästi!

  • Teemestarin kirja
  • Emmi Itäranta
  • Teos, 2012
  • ISBN 9789518516296

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.