Fred Vargas: Hyisiä aikoja on jälleen huippudekkari

Sarjassaan seitsemäs suomennettu Fred Vargasin Adamsberg-dekkari, Hyisiä aikoja, jatkaa jo tutuksi tullutta sävyä ja tapaa millä Vargas kirjoittaa kirjansa.

Alku on hidas ja hämmentävä, onko kyseessä henkirikos lainkaan. Komisario Adamsberg törmää ”juttuun” sattumalta, mutta aistii heti tapauksessa jotain outoa. Kuolemansairas Alice Gauthier löytyy kuolleena kylpyammeestaan. Ammeen yläpuolelle seinään on maalattu oudon näköinen H-kirjain, uhri oli ammeessa vaatteet päällä, eikä itsemurhaviestiä löytynyt.

Pian toinen ”itsemurhan” uhri, Henri Masfauré, löydetään kotoaan ammuttuna. Näitä kahta ihmistä yhdistää 10 vuoden takainen Islannin matka, joka päättyi kahden ihmisen kuolemaan.

Tätä johtolankaa seurataan kunnes Maximilien Robespierren kirjoituksia tutkivan yhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja ilmoittautuu ja kertoo kummankin uhrin olleen yhdistyksen jäsen. Tutkintalinja muuttuu kokonaan ja pian todetaan että on kolmaskin uhri ja hänenkin luotaan löytyy tuo kummallinen H-kirjain. Angelino Gonzalesin todetaan kuolleen ”tapaturmaisesti” jo ennen Alicen kuolemaa.

Ihmisten, paikkojen ja tapahtumien totaalinen sekamelska on tyypillistä Vargasin dekkareille. Komisario Adamsberg ei saa minkäänlaista otetta tapahtumien kulkuun eikä saa lukijakaan. Tässä piilee ainakin omasta mielestäni näiden kirjojen koukuttavuus. On pakko ahmia tekstiä eteenpäin että ymmärtäisi edes jotain. Ylikomissario näyttää olevan omissa ajatuksissaan ja melkein laiminlyövän pariisilaisen osastonsa toimintaa, mutta tuossa ajatustyössä onkin aina se ratkaisu. Tietenkin. Mukana on aistimuksia, tuntemuksia joskus jopa unia tai näkyjä. Vähän niin kuin amputoidun raajan kutina.

Ylikomissario lähtee usein ulos kävelemään jotta ajatus, jonka ajatteleminen jäi kesken, pääsisi loppuun. Ajatus, joka ei vielä edes ollut valmis, on ajatuksen alkio, kuin uusi sammakonpoikanen, joka nousee hitaasti tajunnan pintaan. Hän tarkastelee vedenpintaa, jossa nutipäinen ajatuksenpoikanen on jossain vaiheessa saanut jo takajalat. Sitten ajatus loikkaa vedestä, se kyyhöttää etujalkoineeen päivineen hyvin näkyvillä vedenalaisen maailmansa hylänneenä.

Tässäkin tapauksessa kulkee rinta rinnan vanhat Islannin retkikunnan traagiset tapahtumat ja historiallinen seura joka rekonstruoi Robespierren kirjoittamia puheita. Kun tuo ajatuksen kutina ei jätä Adamsbergiä rauhaan, niin hänen on pakko lähteä käymään kaukana pohjoisessa. Tämä jakaa osaston mielipiteen jyrkästi kahtia. Toisten mielestä ylikomissario on hylännyt tiiminsä ja lähtee lomalle, kun olisi paljon tärkeämpääkin tekemistä. Vaistojaan ja näitä vielä pinnan alla kyteviä ajatuksiaan seuraten pohjoisesta löytyy kuitenkin tapauksia yhdistäviä asioita ja ratkaisuun päädytään yllättävien tapahtumien myötä.

Vargas saa mukavaa lisäsyvyyttä kirjoihinsa lisäämällä niihin ammattinsa (kulkutauteihin ja keskiajan luihin erikoistunut arkeologi) tietotaitoa. Mukana on aina historiaa, niihin liittyviä tarinoita ja usein myös luita, kuten myös nyt. Islannista nimittäin löytyy kahden ihmisen ranneluiden paloja!

Olisi mielenkiintoista tietää kirjoittaako Vargas ensin tarinansa alun ja lopun ja täyttää sitten vasta keskiön. Melko realistia, joskus jopa hellyttäviä henkilöhahmoja seuraa kirjasarjassa mukana, kun murharyhmä koostuu varsin erilaisista ihmisistä. Heidän henkilökohtaisia asioitaan kuitenkin vain sivutaan, jolloin tarina oikeasti saa sen pääosan. Tämäkin tapaus oli kiemurainen ja sotkuinen leväkasa josta kukaan ei saanut aluksi mitään tolkkua ja kuitenkin kaikki liittyi yhteen. Ratkaisu oli hieman yllättäväkin, mutta kirjailija avaa lopussa kaikki nämä leväkasan solmut. Lukijalle ei jää epäselväksi mitään.

Seuraavaan Adamsbergiä odotellen annan Hyisille ajoille dekkarisarjassa täydet viisi tähteä!

Lue myös aiempi juttuni Fred Vargasin Adamsberg-sarjan aloituksesta tästä.

Kirsin Book Club osallistuu tällä arviolla Kirjabloggareiden Dekkariviikolle 6.-12.6.2016. Lisää viikon dekkaripostauksia löytyy Oksan hyllyltä -blogista. #dekkariviikko