Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys – maaginen klassikko

DSC01181Kirsin Book Clubin huhtikuun kirjaksi oli määritelty ”klassikko, sivuja alle 500”. Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys oli äänestyksen selvä voittaja. Sivumäärän rajaaminen oli todettu tarpeelliseksi ainakin kiireiseen kevätaikaan, sillä työn, perheen ja harrastusten, omien ja lasten, rinnalla paksun kirjan lukeminen ei aina onnistu nopeimmillakaan lukupiiriläisillä.

Suurin osa meistä tapaamiseen osallistuneista oli lukenut Nobel-voittajan kirjan aikaisemminkin, useimmat 80-luvun alussa Nobel-palkinnon innostamina, osa jo suomennoksen ilmestyttyä 70-luvulla. Vuosikymmeniä oli joka tapauksessa kulunut ja innokkaina kirjan avasimme uudestaan. Kaikilla kirjan lukeneilla oli sama kokemus. Muistimme tunnelman ja joitakin yksityiskohtia, puuhun sidotun isoisän, lapset joilla syntyessään oli siansaparo, lakanoiden kanssa taivaalle nousevan Remediosin,  mutta itse tarinasta emme muistaneet oikeastaan mitään. Voimakas eroottisuus, lapsimorsiamet, suunnattomat penikset eivät olleet jääneet mieleen. Elämys lukukokemus kuitenkin oli ollut kaikille.

Jokainen kirjan aikaisemmin lukenut oli nyt yllättynyt, miten paljon kirjassa oli tekstiä. Sadan vuoden yksinäisyys ei muutenkaan ole kirja, jota kannattaa lukea viisi sivua kerrallaan. Siksi 400-sivuinen kirja oli monella vielä kesken.

Kirsin Book Club kokoontui huhtikuussa Pirjon kotona Haagassa.

Kirsin Book Club kokoontui huhtikuussa Pirjon kotona Haagassa.

Vuosia myöhemmin, seistessään teloitusryhmän edessä eversti Aureliano Buendía muisti kaukaisen illan jolloin hänen isänsä vei hänet tutustumaan jäähän.

Sadan vuoden yksinäisyys on tarina Macondon kylästä, sen synnystä, kukoistuksesta ja tuhosta, sekä Buendíoista, Macondon keskenään ristiin naivasta perustajasuvusta, jonka miehet ovat taistelijoita, keksijöitä tai ainakin sellaiseksi haluavia, köyriviä renttuja ja vetäytyviä tutkijoita, ja naiset viisaita, vahvoja ja usein uskomattoman kauniita. Kirjan tarinan voi nähdä vertauskuvana Kolumbian ja koko Etelä-Amerikan historiasta diktatuureineen, sotineen ja banaanivaltioineen mutta ennen muuta se on uskomaton ja surullinen, joskus myös elämäniloinen, ja pasifistinen tarina sotaisesta historiasta.

… sadan vuoden kokemus ja korttipakan syvällinen tuntemus olivat opettaneet hänelle että samat ilmiöt toistuivat peruuttamattomasti perheen historiassa. Tuo historia oli kuin alati kierivä pyörä joka olisi vierinyt ikuisesti ellei akseli olisi vähitellen ja auttamattomasti alkanut murentua.

Alkuun pohdimme, mitä oikeastaan tarkoitetaan maagisella realismilla, jota Márquez ja muukin eteläamerikkalainen kirjallisuus edustaa. Muistelimme, että koko termi tuli Suomessa tunnetuksi juuri Sadan vuoden yksinäisyyden myötä. Edellinen lukupiirikirjamme Kudottujen kujien kaupunki on fantasiaa, mutta Sadan vuoden yksinäisyyden kuvaus on realistista, todenkaltaista fiktiota, vaikka tarinassa tapahtuukin uskomattomia asioita. Kirjan maailmaan ja tapahtumiin pystyy samastumaan, sillä ne eivät ole satua. Siansaparo-lapset tai aina vain elävä Ursula eivät muuta tarinaa saduksi.

1927 Kolumbiassa syntynyt Gabriel García Márquez eli aikuiselämänsä pääasiassa Euroopassa ja Meksikossa, jossa hän myös kuoli 2014. Etelä-Amerikassa Gabo lempinimellä tunnettu Márquez sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982. Hän vietti lapsuutensa isovanhempiensa kartanossa ja erityisesti hänen isoäitinsä oli mielikuvituksellinen tarinankertoja, joka kertoi historiasta, ihmeellisistä tapahtumista ja legendoista. Márquezin kirjoja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Lähes kaikissa teoksissa esiintyy kuvitteellinen Macondon kylä.

Sasu: Pidin paljon kirjan tyylilajista. Olin lukenut kirjan jo nuorena, mutten muistanut paljon mitään. Teksti on elävää, se on yhdistelmä kaikkea: eriskummallisuuksia, magiikkaa, kasvutarinoita.

Marja: Minäkin olen lukenut kirjan Nobelin aikoihin, mutta en muistanut, mistä kirja kertoo. Silloin pidin todella paljon, mutta nyt oli hidasta lukea. Gabrielin sanoissa on voimaa.  Nyt en silti kokenut samanlaista kolahdusta kuin aikoinaan. Kulttuuri on vierasta, mutta silti teksti avautuu.

Osa kirjaan aikaisemmin liittyneistä voimakkaista mielikuvista selittyi Etelä-Amerikan tapahtumilla, joita seurattiin tarkasti  70- ja 80-luvuilla. Lautanen Guatemalan verta soi epäoikeudenmukaisuuden symbolina ja kirjallisuus oli tälle jatkumoa. Joku epäilikin, että kirjaa osaisi tulkita paremmin, jos tuntisi paremmin Etelä-Amerikan historiaa.

Apuneuvoja tarvittiin kirjan henkilöiden muistamisessa. Wikipediasta löytynyt sukupuu auttoi tarvittaessa.

Apuneuvoja tarvittiin kirjan henkilöiden muistamisessa. Wikipediasta löytynyt sukupuu auttoi tarvittaessa.

Airi: Luin kirjan ensimmäisen kerran kesällä 1973 tai 1974 ja muistan tunnelman ja joitakin yksityiskohtia, mutta en paljon muuta. Silloin kirjan kerronta oli todella erilaista kuin esim. suomalainen kirjallisuus, ja siksi se teki niin suuren vaikutuksen. Seurasimme 70-lvulla myös tarkasti Etelä-Amerikan tapahtumia ja marssimme mielenosoituksissa Chilen sotilasjunttaa vastaan.  Nyt ehdin alkupuolella jo epäillä, ettei kirja enää puhuttelekaan, mutta puolenvälin jälkeen imeydyin kirja flow’hun. Yhä kirja on minusta hieno.

Varpukin muisteli nuoruuden kokemustaan: Innostuin silloin niin paljon, että luin monta muutakin etelä-amerikkalaista kirjaa samaan syssyyn. Monella eteläamerikkalaisella kirjailijalla on samankaltaista tekstiä, esimerkiksi Isabel Alliendella. Sadan vuoden yksinäisyys ei uudelleen luettuna enää napannut samalla lailla.

Matti Rossin hienoa käännöstä kiitimme, mutta pitkät kappaleet ja samojen nimien toistuminen tekivät kirjan raskaaksi lukea. Wikipediasta löytynyt Buendían suvun sukupuu auttoi seuraamaan, kenestä Aurelianoksesta tai José Arcadiosta milloinkin oli kyse. Piia ja Kirsi eivät olleet lukeneet kirjaa aikaisemmin eivätkä nytkään siitä innostuneet. Molemmat olivat luovuttaneet intensiivisen lukemisen alle puolenvälin eli olivat mielestään kuitenkin antaneet kirjalle mahdollisuuden.

Piia: Oikein odotin lukemista, odotin jotain ihanaa, mutta ei kolahtanut ollenkaan. Luin ja luin, mutta en päässyt sisälle. Selasin, mutta en päässyt ollenkaan tuntumaan. Tämä ei nyt vain iskenyt!

Kirsi: Jokaisesta jutusta olisi saanut oman kirjan, varsinainen runsauden sarvihan tämä oli. En osannut laittaa tarinoita isompaan kontekstiin ja siksi en oikein päässyt sisälle

Sadan vuoden yksinäisyyden suurin fanittaja Eija ei valitettavasti päässyt paikalle. ”Lempikirjani, enkä ole paikalla peukuttamassa”, Eija parahti jo etukäteen. Eijan viesti Saariselän hiihtoladuilta kuitenkin luettiin tarkkaan ja peukutuskin laskettiin yhteistulokseen mukaan.

Eija: Niin mielelläni olisin tänään keskustelemassa lempikirjastani, Sadan vuoden yksinäisyydestä. Luin kirja 1985 eli olin jo lähes kolmekymppinen. En koskaan ajatellut kirjan ottavan kantaa maailman tilanteisiin. Minulle se oli tarina, melkein kuin satu, ja aina mietin, että voikohan tuollainen kylä mielenkiintoisine ihmisineen olla olemassa. Ikuisena kaukokaipuisena kirja tarjosi minulle upean pakokeinon arjen harmauteen. Sadan vuoden yksinäisyyden jälkeen olen lukenut kaikki Marquezin kirjat ja kaikista olen pitänyt. Hieman saman tyyppisestä  maailmasta voi lukea Cecilia Samartin Los Peregrinos -kirjoista.

Paikalla olleista kahdeksasta viisi peukutti ylös ja kolme semi. Eijan etäpeukkukin lasketaan mukaan ja kirjan tähdiksi saadaan vahva neljä.

Sadan vuoden yksinäisyyden kansipaperi on Suomessa ollut joko punainen tai vihreä. Samat sävyt olivat Pirjon leipomassa kakussa.

Sadan vuoden yksinäisyyden kansipaperi on Suomessa ollut joko punainen tai vihreä. Samat sävyt olivat Pirjon leipomassa kakussa.

Sadan vuoden yksinäisyys oli aikoinaan innostanut lukemaan muitakin Márquezilta suomennettuja teoksia. Kirjahyllyistämme löytyvät ainakin Kukapa everstille kirjoittaisi, Mamá Granden hautajaiset, Surullinen ja uskomaton tarina, Pelon hetki, Kuulutetun kuoleman kronikka. 

Kerro ja kommentoi, mitä itse muistat kirjasta ja miten se sinuun vaikutti?

  • Gabriel García Márquez
  • Sadan vuoden yksinäisyys
  • WSOY,
  • Cien años de solidad, sumo. Matti Rossi, 1967
  • ISBN 951020868X
Kommentit
  1. Eija
  2. Matti
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *