Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran – hiekkaihminen, juuriltaan revitty

Äitikirja, sellaiseksi tekee mieli nimetä äitienpäivän lähetessä iranilais-ruotsalaisen Golnaz Hashemzadeh Bonden kirja Olimme kerran. Äitienpäivän ruusuntuoksu on kuitenkin kirjasta kaukana, vaikka äitien ja tyttärien suhteet ovatkin yksi kirjan keskeisistä aiheista, ei kuitenkaan ainoa. Se on maahanmuuttajanaisen tarina, kaunistelematon kertomus katkeruudesta, pettymyksestä ja kuolemasta. Keskeisenä kirjassa toistuu ajatus siitä, miten sota ja sen aiheuttama juurettomuus ihmiseen vaikuttavat.

Nahidista piti tulla lääkäri Iranissa, hänestä tuli lähihoitaja Ruotsissa. Yliopisto-opiskelun alussa Nahidi on ajautunut mukaan marxilaisten opiskelijoiden radikaaliin liikehdintään. Vallankumouksen hänen maassaan tekivät kuitenkin ääri-islamistit.

Vallankumous lankesi tähtisateena yllemme. En oikein tiedä, milloin me käsitimme, että olimme tekemässä vallankumousta, että olimme vallankumouksellisia, sillä niitähän me juuri halusimme olla. Mutta alussa kaikki oli kuin lapsellista unelmaa. Lapset uneksivat olevansa astronautteja, filmitähtiä tai presidenttejä.

Liikehdintä tukahdutetaan väkivaltaisesti ja Nahid menettää monta ystäväänsä, ja mikä pahinta, pikkusiskonsa. Hän tuntee häpeää surusta, jonka on äidilleen aiheuttanut. Myöhemmin pidätysten ja ilmiantojen pelko pakottaa nyt jo äidiksi tulleen Nahidin ja hänen miehensä Masoodin piileksimään ikkunattomissa kellarihuoneissa ja lopulta pakenemaan Iranista väärennetyillä passeilla Ruotsiin. Eletään vuotta 1984.

Kirjan päätarina kulkee tässä ajassa ja alussa viittäkymmentä lähestyvä Nahid saa kuolemantuomion: hänellä on syöpä ja elinaikaa lääkärin arvion mukaan korkeintaan puoli vuotta.

Olisin halunnut huutaa hänelle: Turpa kiinni! Mikä sinä olet sanomaan minulle, että minun pitää kuolla. Mitä siinä vetistelet, ihan kuin elämäni jotenkin liikuttaisi sinua. Mutta en minä huutanut. En sillä kertaa. Olin itsekin hämmästynyt.

Nahid on särmikäs, kaikkea muuta kuin pehmoinen äiti-sankari. Hän on katkera, sairaudestaan, kohtalostaan, yksinäisyydestään. Hän kokee itsensä juurettomaksi, hiekkaihmiseksi, joka jättäessään synnyinmaansa on revitty juurineen irti, kuin puu joka ei enää tuota hedelmää. Katkeruuttaan hän purkaa erityisesti tyttäreensä Aramiin ja pahoittaa usein tämän mielen.

Sellaisista tunteista ei voi puhua kenellekään. Ei naisena eikä äitinä. Rakastan lastani, mutta äitinä oleminen inhottaa minua. Vihasin sitä ensi hetkestä asti. Joskus vihaan tytärtänikin, koska hän pani minut tähän jamaan.

Sota ja olosuhteet Iranissa ovat muuttaneet Nahidin ja Masoodin, nakertaneet sisältä kuin syöpä. Tästä kohtalosta joutuu kärsimään vielä Aramkin, ”sotalapsi, pakolainen”.

Mikään ei ole pysyvää. Kaikki katoaa ja maailma muuttuu. Kaiken sellaisen keskeltä sinä olet kotoisin. Sellainen veri sinussa virtaa. Kestää sukupolvia ennen kuin se on vaihtunut. Kestää sukupolvia ennen kuin tuhansien vuosien sodat, kapinat ja kaaokset ovat vaihtuneet ruotsalaiseen rauhaan. Ruotsalaiseen pysyvyyteen.

Olimme kerran on täynnä vahvoja, aitoja tunteita. Harva kirja saa minut itkemään, mutta tätä kirjaa lukiessani itkin parikin kertaa. Erityisesti äiti-tytär-kohtaukset, sekä Nahidin ja hänen oman äitinsä, ja kuolemansairaan Nahidin ja Aramin kesken liikuttivat kyyneliin.

Vaikka kirja onkin täynnä tunteita, se ei ole tunteilla mässäilyä. Hashemzadeh Bonden tiukka ilmaisu, lyhyet napakat lauseet ja Nahedin persoona kaikkine äkkiväärine, ei niin sympaattisine piirteineen luovat sopivalla tavalla hengitystilaa lukijalle. Tarina on täynnä kuoleman odotusta, siinä on myös toivoa, valoa, uutta tulevaisuutta. Hieno, vahva kirja, jolle haluan antaa täydet tähdet.

Golnaz Hazhemzadeh Bonde on syntynyt Iranissa vuonna 1983 ja tullut pienenä vanhempiensa kanssa Ruotsiin. Olimme keran on hänen toinen romaaninsa. Hän saapuu tänä vuonna Helsinki Litiin. Kuva: Helén Karlsson

Jaana Nikula, joka on hienosti kääntänyt kirjan, kertoi huhtikuussa Otavan kirjakaupassa, Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton järjestämässä illassa myös Olimme kerran -kirjan suomentamisesta. ”Ainoa kirja, jota kääntäessä olen itkenyt”, oli hänenkin kokemuksensa. Bonden kieltä hän kuvasi kirkkaaksi ja selkeäksi, eikä kääntäjän tarvinnut miettiä, mitä kirjailija on tarkoittanut. ”Rakastuin päähenkilöön. Hän ei ollut enkelimäinen vaan hänessä oli todella paljon särmää. Tuntui, että äiti-tytär-suhteessa oli koko ajan jokin lukko päällä.”

Olimme keran -kirjan kääntäjä Jaana Nikula kertoi työstään Otavan kirjakaupassa.

  • Golnaz Hashemzadeh Bonde
  • Olimme kerran
  • Otava, 2018
  • Det var vi, suomentanut Jaana Nikula, 2017
  • ISBN 978-951-1-32010-4

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *