Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide

Kirsin Book Clubin vieraana oli Hanna-Reetta Schreck.

Kirsin Book Clubin kirjailijavieraana oli Hanna-Reetta Schreck, jonka Ellen Thesleff -elämäkerta Minä maalaan kuin jumala oli helmikuun lukupiirikirjamme. Kirsin kotona vietetty ilta oli yksi mieleenpainuvimmista lukupiiritapaamisistamme. Hanna-Reetta Schreck on paitsi viehättävä ihminen, perin juurin perehtynyt Thesleffiin taiteeseen ja elämään ja aiheestaan innostunut. Innostuneita olimme mekin, sillä Minä maalaan kuin jumala oli imaissut meidät kaikki seuraamaan vuosina 1869 – 1954 eläneen taiteilijan elämää.

Thesleff-elämäkerran kirjoittaminen on merkinnyt Hanna-Reetta Schreckille kymmenen vuoden työtä. Alun perin hän ajautui tutkimaan Thesleffiä ”vähän vahingossa” gradua tehdessään. Hän on tanssinut, kuten hän itse ilmaisi ”ihan kaikkea”, lavatangoista Bollywoodiin, ja niinpä hän gradussaan tutki liikettä Thesleffin töissä.  Gradu johti kuratoimaan Retretin Thesleff-näyttelyn ja yhä enemmän kiinnostumaan taiteilijasta, jota ei kovin paljoa ole tutkittu eikä hänestä kirjoitettu. Näin syntyi ajatus kattavasta elämäkerrasta.

Vieraamme korosti, miten hän halusi myös esittää taiteen osana omaa aikaansa: ”Kuvataidekin on kiinni jossakin, ja nämä säikeet kiinnostavat minua.” Minä maalaan kuin jumala on myös mielenkiintoinen matka vuosisadan vaihteen taiteilijaelämään Suomessa, mutta erityisesti Firenzessä, joka oli Thesleffille tärkeä paikka. Yksi kirjan säikeistä on naisen aseman kuvaaminen, erityisesti silloin, kun nainen on valinnut urakseen taiteilijuuden, ei siis naistaiteilijana olemisen. Itsenäisenä ja voimakkaana persoonana Ellen Thesleff ei ollut halukas sopeutumaan oman aikansa naismalliin.

Ellen Thesleffin taiteilijanpolku alkoi 16-vuotiaana Adolf von Beckerin perustamassa yksityisessä taidekoulussa, jota seurasi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu.  Alusta lähtien Thesleff suuntautui ammattitaiteilijaksi, maalaus ei ollut hänelle vain sivistyneen yläluokan tytölle sopiva harrastus. Ellen kyseenalaisti rohkeasti opettajiensa neuvoja ja kapinoi myös ulkoisesti leikkaamalla hiuksensa poikamaisen lyhyiksi, mikä 1800-luvun lopulla oli enemmän kuin tavatonta.

Ellen tuntui järkähtämättömältä, aivan kuin hän pyristelisi irti sukupuoli-identiteetin kahleista ja siihen liittyvistä oletuksista. Hän halusi maalata taiteilijana eikä naisena. Kuten hän myöhemmin, vuonna 1914, Thyralle [Ellen Thesleffin pikkusisko] kiteytti: ”minä olen taiteilija – siinä kaikki.”

Lapsuuden perhe oli Ellen Thesleffille tärkeä läpi elämän. Perhe kuului suomenruotsalaiseen sivistyneistöön ja isä Alexander oli korkea-arvoinen virkamies. Monesta ajan säätyläisperheestä poiketen vanhemmat olivat boheemeja ja antoivat lastensa valita oman tiensä. Hanna-Reetta Schreck painotti lukupiirissä, miten ”isän hyväksyvä katse” oli merkityksellinen Ellen Thesleffillekin, kuten on todettu olleen niin monelle menestyneelle naiselle. Isä kannusti Elleniä taiteilijan uralle ja vei Ellenin, vanhimman lapsensa, 17-vuotiaana Eurooppaan, grand tourille, jonka tekeminen yleensä kuului säätyläis- ja aatelisperheiden poikien aikuistumisriitteihin. Isän varhainen kuolema järkytti ja masensi Elleniä ja koko perhettä.

Äidin rooli Ellenin elämässä näkyy hänen Ellenille lähettämissään kirjeissä. Äitikin kannusti Elleniä taiteilijan uralle, mutta varoitteli tytärtään koko ajan – muistutti hyvän maineen merkityksestä naiselle ja varoitti olemasta liian radikaali, myös maalauksissa. Gerda-sisaren kanssa Ellen asui Gerdan kuolemaan saakka ja nuorimman sisaren Thyran perhe ja lapset olivat hänelle tärkeitä. Kesää vietettiin yhdessä Muroleessa Casa Bianca -nimen saaneessa huvilassa. Lähellä oli myös Rolf-veljen huvila. Sisarukset auttoivat Elleniä paljon käytännön asioissa, kun Firenzessä asuva taiteilija järjesteli näyttelyitä ja teoksiensa myymistä Suomeen. Itsekkääksikin Thesleffin käytöksen voi tulkita hänen esittäessään toiveitaan, melkein määräyksiään asioidensa järjestämisestä.

Hanna-Reetta Schreck on kirjoittanut hurmioituneen teoksen Ellen Thesleffistä, ja me hurmioiduimme sekä teoksesta että sen kirjoittajasta, joka esitteli meille taiteilijaa myös kuvin

Monen suomalaistaiteilijan tapaan Ellen opiskeli Pariisissa ja sai töihinsä vahvoja vaikutteita symbolismista, joka kirjan mukaan ”oli kaikkien huulilla ja läsnä kaikkialla”. Koko seitsemälle vuosikymmenelle jatkuneen uransa ajan Thesleff oli kosmopoliitti ja voimakkaasti eurooppalainen taiteilija, tietoinen ajan virtauksista ja valmiina omaksumaan niitä omiin teoksiinsa, ei matkien vaan luoden oman tyylinsä.

Pariisi oli vuosisadan vaihteen taiteen mekka, mutta Thesleffille Firenze oli hänen elämänsä kaupunki. Minulle oli uutta se, miten merkityksellinen kulttuurikaupunki Firenze oli vuosisadan vaihteessa. ”Kaupunki kuhisi taiteilijoita eri puolilta maailmaa”, Schreck kirjoittaa. Sinne oli muuttanut paljon englantilaisia ja amerikkalaisia, ja näiden angloflorentiineiksi kutsuttujen joukossa oli kirjailijoita, teatteri-ihmisiä ja ajan keskeisiä feministejä, kuten Gertrude Stein ja Mary Berenson. Tässä suvaitsevassa ilmapiirissä ja Italian kauniin luonnon keskellä Ellen koki olevansa vapaa, ja se näkyi hänen töissään.

Firenzessä Ellen Thesleff tutustui englantilaiseen teatteriteoreetikkoon Gordon Craigiin, ja suhde säilyi molempien elämän loppuun asti. Mutta millainen suhde oli, se kiinnosti meitä lukupiiriläisiä. ”Ellen oli tosi rakastunut Gordoniin, ja Gordon oli tosi rakastunut pikkusisko Thyraan”, tiivisti Hanna-Reetta suhteen alkuvaiheet. Gordon oli varsinainen naistenmies ja hänellä oli monia naissuhteita ja lapsiakin useamman naisen, mm. aikansa kohutun tanssijan Isadora Duncanin kanssa. Toisin kuin monet Gordonin naiset, Ellen ei missään vaiheessa ollut hänen palvelijansa, kirjailija korosti. ”Ellenin ja Gordonin suhde oli ennen muuta älyllinen. Missään ei tule esille, että Ellen olisi halunnut tai hakenut itselleen miestä tai perhettä. Hänen sisin intohimonsa oli maalaaminen.”

Minä maalaan kuin jumala -teoksen jokaisen pääluvun alussa on Hanna-Reetta Schreckin teosanalyysi yhdestä ajanjaksoon kuuluvasta Thesleffin avainteoksesta. Ne yhdessä kuvaliitteen yli 40 Thesleffin työn kanssa avaavat maallikonkin silmiä katsomaan taiteilijan eri vaiheiden töitä.

Suomalaisessa taidekeskustelussa Ellen Thesleff jäi pitkään Helene Schjerfbeckin varjoon. Kritiikitkään eivät aina kohdelleet häntä hyvin. Erityisesti niissä tunnuttiin pohtivan Ellenin sukupuolen vaikutusta hänen töihinsä. Hanna-Reetta Schreck kertoi lukupiiriläisille Suomen taiteen surullisesta vaiheesta 1920-luvulta eteenpäin, jolloin ”pantiin rajat kiinni ja yritettiin tehdä jotakin omaa”. Tähän ajatteluun ei istunut Thesleffin kaltainen kosmopoliitti, joka oli ajan suomalaiselle ilmapiirille ”yläluokkainen, ruotsinkielinen, eurooppalainen ja esteettinen”. Huomionarvoinen on myös Schreckin havainto, että 20-luvusta eteenpäin kukaan nainen ei Suomen taiteessa päässyt esiin.

Minä maalaan kuin jumala on eläytyvä tarina Ellen Thesleffistä, jonka elämään kuului myös taloudellisesti erittäin vaikeita vaiheita. Hänelle tärkeitä kiintopisteitä olivat Firenze ja Murole. Se on myös taidekertomus 1880-luvulta 1940-luvulle ja katsaus ajan taidesuuntiin symbolismista ekspressionismiin, impressionismiin ja kohti entistä abstraktimpaa ilmaisua, ja feministinen kertomus naisen aseman muutoksista Thesleffin elinaikana.

Lukupiiri-iltana Hanna-Reetta Schreck kertoi kirjoitusprosessistaan, joka oli pitkä eikä suinkaan aina helppo. Työn aikana hänellä muodostui Ellen Thesleffiin hyvin voimakas suhde. Hän kertoi esimerkin yhdestä innoituksen hetkestä: ”Kuulin autoradiosta Jenni Vartiaisen kappaleen, jonka sanoissa oli kohta ’Tältäkö se tuntuu’, ja minun piti päästä nopeasti kotiin kirjoittamaan.” Raivoisasti kirjoittaen syntyi kirjan alku, jossa Schreck kirjoittaa lähtökohtanaan Ellen Thesleffin Omakuva (1894 – 1895), miten ”ymmärtämisen, tuntemisen ja näkemisen helppoudesta ja vaikeudesta on kysymys myös elämäkerran kirjoittamisessa”. Vieraamme korostikin, miten toista ihmistä tutkiessaan empatia ja samastuminen on tärkeää. ”Elämäkerta on haastava laji. Historiankirjoitus on aina tulkintaa. Pystyn vain eläytymään ja kirjeenvaihdosta ja muusta tiedosta tulkitsemaan, että ’se voisi olla näin’.” Juuri Hanna-Reetan kyky mennä kohdettaan lähelle ja eläytyä tekee Thesleff-elämäkerrasta lukijansa lumoavan.

Ihana ja mielenkiintoinen ilta Hanna-Reetan ja Ellenin siivittämänä. Kaikkien peukut nousivat ylös.

Kaikki kirjan lukeneet kirsinbookclubilaiset eivät päässeet mukaan tapaamiseen. Erityisen harmissaan oli flunssaisena kotiin jäänyt Pirjo, joka kirjoitti ajatuksistaan näin:

Olen aina pitänyt Thesleffin töistä ja syksyn taidematkalla Mäntässä palasin vielä seuraavana päivänä uudelleen hänen taulujensa luo. Luettuani kirjan, ymmärsin, miksi. Avainsana oli kolmiulotteisuus, halu sukeltaa taulun maailmaan ja kokemaan se sisältäpäin. Kirja avasi minulle ihanan taidemaailman ja oli suuri nautinto tarttua joka kerta lukuhetkeen. Kertaakaan ei tullut negatiivista tunnetta.

Värimaailma on kiehtova ja kirjan mukaan Ellen maalasi paljon luonnossa, ja juuri iltataivaalta löytyvät samat värit. Pieni yksityiskohta, kirjan kannen väritys on taulujen värikartalta.

Kirja on minulle upea ja ansiokas hakuteos, sukutarina, elämänkerta, historiallinen teos, taidekirja, uranuurtajan, naisasianaisen tarina ja kirja rohkeudesta. Nautin, miten taulut selitettiin, se avasi paljon Thesleffin taidetta. En edes pysty ymmärtämään, miten laajan ja aikaa vievän taustatyön kirjailija on tehnyt. Mukaan poimitut kirjeet, aforismit ja runot tekivät vaikutuksen. Ihmiset kirjoittivat toisilleen kauniisti ja runollisesti filosofoiden. Thesleff oli perehtynyt filosofiaan ja se näkyy tekstien lisäksi myös töiden kautta eteerisenä ja haaveilevana tyylinä. Olisiko Thesleffistä koskaan tullut näin suurta taiteilijaa ankarassa miesten maailmassa, ellei taustalla olisi ollut kannustava perhe.

Hieno kirja, täydet pisteet.

Pirjo ajatukset jakoi myös Turussa flunssaa poteva Päivi:  Hieno teos ja nautinnollista luettavaa. Mietin muutamaan otteeseen lukiessani Ellenin ja Helene Schjerfbeckin suhdetta. Olivatko he vain hyvän päivän tuttuja vai vain erilaisia ihmisiä vai toistensa kilpailijoita? Ei heillä kovin suurta ikäeroa ollut, mutta minulle jäi käsitys, ettei heillä ollut toistensa kanssa kovin paljon tekemistä. Hanna-Riikka vastasi Päivin kysymykseen kertoen, että taiteilijat olivat kyllä tuttuja, mutta eivät mitenkään erityisen läheisiä. Schjerfbeck oli myös muutaman vuoden Thesleffiä vanhempi.

Matkaileva etäjäsenemme Varpu luki kirjan Lanzarotella ja kommentoi Skotlannista:
Mahtavaa tutustua näin läheltä isovanhempieni ja heidän vanhempiensa aikalaisten elämään. Isänäidinäitini Elin opiskeli Pietarin taidekoulussa ja kävi grand tourilla Euroopassa ilmeisesti äitinsä kanssa. Isoisoäiti Elin ei jatkanut taiteen parissa perheen perustettuaan. Ellen taas omistautui taiteelle. Siihen aikaan ei voinut saada sekä uraa että perhettä, vaikka Thyra-sisko onnistuikin siinä jollain tavalla.
Kuinka avara Eurooppa olikaan jo Ellenin aikaan ja miten kansainvälistä taide-elämää suomalaisetkin taiteilijat viettivät. Nekin, jotka tulivat äärimmäisen köyhistä oloista (esim. Juho Rissanen), opiskelivat ja oleskelivat Euroopan taidekeskuksissa. Taidetta syvällisemmin tuntemattomalle lukijalle kirjassa on tarjolla konkreettista kuvausta arkielämästä ja matkustamisesta, sotahistoriasta ja maisemista.

Ellen Thesleff on yllättäen kovinnsuosittu aihe, sillä lyhyen ajan sisällä on Hanna-Reetta Schreckin kirjan lisäksi ilmestynyt kaksi fiktioteosta Thesleffistä. Kati Tervon kirja Iltalaulaja sijoittuu Muroleeseen, Pirkko Soinisen Ellen Thesleffin kuvitteellinen päiväkirja Ellen kuvaa taiteilijan elämää Firenzessä.

Ensi vuonna Ellen Thesleffin syntymästä tulee 150 vuotta, ja HAMiin on tulossa näyttely, jonka Hanna-Reetta Schreck kuratoi. Muuten hän valmistelee Turun yliopistoon kulttuurihistorian väitöskirjaansa ruumiillisuudesta, miten se ilmenee 1800-luvun taiteessa ja liikekielessä.

Vaaleanpunainen valikoitui kirjan kannen väriksi, koska se on vanha maskuliininen väri. Samalla se on myös joitakin ärsyttävä väri. Tuliaistulppaanit Kirsille toistivat kannen väriä.

Tämä juttu osallistuu Tuijata-blogin #taiteilijaromaani-haasteeseen.

  • Hanna-Reetta Schreck
  • Minä maalaan kuin jumala - Ellen Thesleffin elämä ja taide
  • Teos, 2017
  • ISBN 978-951-851-739-2
Kommentit
  1. Tuulevin lukublogi
  2. Margit/Tarukirja
  3. Katriina
  4. Simo Sahlman
  5. Minna Vuo-Cho
  6. Elegia
  7. Amma
  8. Linnea
  9. OskyChess
  10. Tuijata
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.