Hannu Väisänen: Elohopea – aistillisia kohtaamisia Pariisissa

Hannu Väisänen Elohopean julkistustilaisuudessa Galleria Forsblomilla xx.3.

Hannu Väisänen Elohopean julkistustilaisuudessa Galleria Forsblomilla 10.3.2016

Hannu Väisäsellä oli melkoinen juhlapäivä, kun hänen kirjasarjansa viides osa nimeltään Elohopea julkaistiin Galerie Forsblomissa ja tuntia myöhemmin nostettiin maljat Hannun taidenäyttelyn avajaisten kunniaksi.

Omaelämäkerrallinen kirjasarja alkoi Vanikan paloilla (2004) ja jatkui Toisilla kengillä (2007), josta Hannu Väisänen sai Finlandia-palkinnon. Trilogian päätösosaksi mainittu Kuperat ja koverat ilmestyi vuonna 2011. Näissä kolmessa teoksessa päähenkilö Antero on matkannut lapsuutensa Oulun varuskunnasta, taidelukioon Savonlinnaan ja lopulta Helsinkiin Kuvataideakatemiaan ja ensimmäiseen omaan näyttelyyn.

Yllättäen trilogia jatkuukin neljänteen osaan Taivaanvartijat (2013) ja nyt siis jo viidenteen Elohopeaan, jossa Antero lähtee ja asettuu Pariisiin.

Hyppäsin kylmiltäni mukaan tarinaan, sillä en ole aiempia osia lukenut. Meillä on yksi Hannun teos seinällä ja olen toki lukenut hänestä haastatteluja ja kuunnellut häntä kirjamessuilla. Kyllä Elohopean voi lukea erillisenä teoksena, mutta ihan varmasti se puhuttelee enemmän, jos Anteron aiemmat kuviot ovat selvillä.

Minulle on ensikertalaisena epäselvää, miksi päähenkilö on Antero eikä Hannu. Ymmärrän toki, että Antero voi seikkailla autofiktiivisenä hahmona mielikuvituksellisemmin kuin Hannu, mutta miksi sitten minä-muoto, jos on haluttu erkaannuttaa. Jää myös vahva tunne, että Elohopea on enemmän autoa kuin fiktiota, että tapahtumat ja ajatukset ovat Hannun elämäkertaa ei kuvitteellista kerrontaa. Henkilöistä jotkut ovat Hannun mukaan hybridejä, jotkut ovat ihan oikeita ihmisiä. Elohopean julkkareissa paikalla heistä oli yksi, se kaikkein tärkein, eli Christophe Rischard, Hannun puoliso. Toinen kirjan todellisista, sydänystävä Jean-Jacques Lamiche, menehtyi 1995 aidsiin.

Hannu liikuttui, kun kertoi ensitapaamisestaan Chistphen kanssa, joka on Elohopeassa on nimeltään Nicholas.

Hannu liikuttui, kun kertoi ensitapaamisestaan Chistophen kanssa, joka on Elohopeassa saanut nimen Nicholas.

Hannu Väisänen kertoi, että Elohopea on tärkeä nimi. Häntä viehättää alkuaineen olomuoto, joka on vikkelää ja leviää kaikkialle. Hän on hankkinut vanhoja lämpömittareita, rikkonut ja videoinut niitä päästäkseen perille tuosta kiehtovasta aineesta.

Myös musiikki on Elohopeassa merkittävässä roolissa ja jotkut kirjan kappaleista rakentuvat musiikin mukaan, soivat tempomerkintöjä noudattaen. Kirja alkaa Helsingistä, Anteron lauluopinnoista. Se kuka tietää ja ymmärtää klassisesta musiikkista, erityisesti Schubertista, pystynee heittäytymään Hannun luomaan musiikilliseen maailmaan, konserttikuvauksiin ja vaikkapa polkupyöräretkeen läpi öisen Pariisin intensiivisemmin kuin kaltaiseni harjaantumaton korva.

Hannu Väisäsen näyttely Kimono déchiré -Revitty kimono Gallerie Forsblomilla 10.3. - 3.4.2016

Hannu Väisäsen näyttely Kimono déchiré -Revitty kimono Gallerie Forsblomilla 10.3. – 3.4.2016

Elohopeassa on paljon musiikkia, vähäisesti kuvataiteita. Tosin Antero havainnoi uutta kotikaupunkiaan Pariisia tavattoman aistillisesti, etenkin visuaalisesti, kaupunki hengittää ja erittää Väisäsen tekstissä. Hannu kertoi julkkareissa, että hän halusi demystifioida Pariisin. Tuoda esiin tavallisten ihmisten arkisen kaupungin, tummemman Pariisin. Silti Elohopea on mielestäni rakkaustarina myös Pariisille, vaikka siinä mainitaankin rotat, kuljetaan metrokäytäviä taivaallisen harpunsoinnin perässä ja vietetään yökausia baarissa odottamassa siltojen alta tyydytystä hakevaa ystävää.

”Vähemmän henkilökuntaa”, totesi Hannu Elohopean miehityksestä:

Pientä vaatimatonta verkostoani on arvosteltu. Sehän ei ole tavattoman tiheä: Eräs naispuolinen miesten lelu. Eräs talttahampainen, rännin lailla pulputtava suomalaisen runouden ystävä. Muutama hyvänpäiväntuttu taiteilijasiilossa. Vietnamilaisen ravintolan henkilökunta. Ja nyt siihen kuuluu tämä tintamareski jolla on reikä kasvojen paikalla. Ympärillä suurkaupunki kerroksineen, mahdollisuuksineen, liukkainen portaineen, joita voi sekä nousta että laskeutua ja joista jokaiseen voi myös teloa päänsä.” sivulta 221

Kirjan pitkät ympäristön tai musiikin kuvailut eivät minua sytyttäneet, mutta heti kun tilanteeseen hyppäsi mukaan ”henkilökuntaa”, on kerronta herkullista ja nautittavaa. Eniten esiin nousee filosofinen, sivistynyt Jean-Jacques. Anteron ja Jean-Jacquesin yölliset keskustelut ovat kirjan helmiä, joista kunnioitus ja elämän intohimo välittyvät. Antero auttaa Jean-Jacquesia kääntämään Eeva-Liisa Mannerin tekstejä ranskaksi ja lopulta saattaa ystävänsä sairaalaan kuolemaan.

Hannu Väisänen 10.3.2016

Hannu Väisänen 10.3.2016

Toiseksi kirjan koskettavaksi tarinaksi nousee myös todellisuuteen pohjaava Anteron kertomus rakkaudenkaipuusta. Aids on vienyt läheltä, eivätkä diskoteekit kiinnosta. Antero haluaa löytää pidempiaikaisen suhteen ja laittaa lehteen henkilökohtaista-palstalle ilmoituksen:

Vaaleatukkainen, sinisilmäinen, pohjoismaalainen taiteilija etsii vakavaa seuraa, tähtäimenään mahdollinen pidempiaikainen suhde. Vastaukset lehden toimitukseen joka toimittaa eteenpäin. Ei seikkailijoille. Nimimerkki Borealis.” sivulta 304

Seuraa humaani kuvaus ilmoitukseen vastanneiden kohtaamisista. Antero tapaa kandidaatteja päivä toisensa jälkeen lounasaikaan Le Select -kahvilassa. Sitä lukee kiinnostuneena, hieman tirkistellen, etenkin kun tietää, että tarina toiseksi viimeisen kandidaatin kanssa jatkuu edelleen onnellisena. Hannu liikuttui kyyneliin Gallerie Forsblomilla, kun kertoi yli 20 vuoden takaisista suhteen alkumetreistä.

Elohopean kannen suunnitellut Anna Lehtonen onnittelee Hannua. Vieressä myhäilevät Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper ja kustannustoimittaja Aleksi Pöyry.

Elohopean kannen suunnitellut Anna Lehtonen onnittelee Hannua. Vieressä myhäilevät Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper ja kustannustoimittaja Aleksi Pöyry.

Lukukokemuksena Elohopea oli mielenkiintoinen. Suosittelen sitä erityisesti Anteronsa lukeneille, Pariisin ja klassisen musiikin ystäville. Luulenpa, että minäkin poimin kirjasarjan aiemmat osat esille.

Hannu Väisäsen luomisvoimaa ja monipuolisuutta täytyy ihailla. Hän kirjoittaa, maalaa ja lehtiartikkelin mukaan toimii maaseutukotinsa kylän kanttorinakin. Myönnän, että katson seinällämme olevaa Hannu Väisäsen teosta vuodelta 1980 nyt hieman eri silmin.

9789511293873.jpg;jsessionid=lr85ssio78w314oi2cka8hvd

  • Hannu Väisänen
  • Elohopea
  • Otava, 2016
  • ISBN 9789511293873

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.