Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise -poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa

Nojasimme terassin puiseen kaiteeseen ja joimme ties monettako lonkeroa. Kello oli reippaasti yli puolenyön. Minulla oli hänen siniharmaa hupparinsa olkapäillä, koska vilutti. Tahkolla oli pääsiäisenä kylmä.

Juttelimme Ranskasta, olihan mies ranskalainen ja kaiken lisäksi äärimmäisen komea sellainen. Hänellä oli yllään vaaleanpunainen paita, jonka V-aukko paljasti osan rintakarvoista. Kaulassa kimalsi kultainen ketju. Farkut olivat löysät ja kapeat oikeista kohdista. Naapurin Kallen päällä olisin pitänyt asua naurettavana, tämän miehen yllä se näytti tyylikkään viileältä.”

Kun raskaustesti näyttää toista kertaa plussaa, Yhdysvalloissa asuva suomalais-ranskalainen perhe päättää palata Eurooppaan. Koska haaveissa on idyllinen talo, mukulakivikatuja ja Välimeren leppeitä aaltoja, suunnaksi valitaan Ranskan Riviera.

Haaveet ja todellisuus eivät kuitenkaan kohtaa, joten viimeisillään raskaana oleva Helena Liikanen-Renger löytää itsensä vuokra-asunnosta Antibesin kaupungista. Ovipielessä lukee château, linna, mutta katosta vyöryy vesi sisään ja home mustaa seinät.

Ranskassa odottavat äidit nauttivat camembertiä, leikkipuistoon laitetaan juhlamekot ja paljettitossut ja koulu alkaa kolmevuotiaana. Uudelle vauvalle lääkäri ehdottaa viiden kuun tarkastuksessa ruoaksi sokeroitua jugurttia.

Vaikka tervehdysten poskisuukkojen määrä tuppaa yllättämään, sopeutuminen on väistämätöntä: ensin löytyy mukava leipäkauppias, sitten muita maailmankansalaisia – ja lopulta myös töitä ja unelmien talo. Maman finlandaise kertoo hauskasti kulttuurieroista ja – yhtäläisyyksistä ja perheen juurtumisesta Etelä-Ranskaan.

Helena Liikanen-Renger

Mikkelissä syntynyt Liikanen-Renger ruotii esikoisteoksessaan sopeutumistaan aviomiehensä kotimaahan Ranskaan. Liikanen-Renger oli maailmalle muuttaessaan viimeisillään raskaana, sylissään kohta kaksivuotias tyttö. Elämä oliivipuun varjossa, Välimeren äärellä ei kuitenkaan vastannut kaikkia odotuksia. Kohtaamiset ja kommellukset kirvoittivat aloittamaan Chez Héléna -blogin, joka on toiminut myös esikoisteoksen innoittajana.

Suomessa asuessaan Helena Liikanen-Renger työskenteli kymmenen vuotta MTV3:n uutistoimittajana. Hän on valmistunut maisteriksi sekä Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä että Los Angelesissa sijaitsevassa USC Annenbergistä. Nyt vapaana toimittajana hän tekee juttuja useisiin suomalaisiin tiedotusvälineisiin.

Töiden ja perheen lisäksi Ranskan elämää värittävät lähialuematkailu, rantaelämä, jooga sekä rakkaaksi muodostunut kuvanveistoharrastus.

”Madame, nuo eivät ole rattaat, tuo on traktori!”

Suurirenkaiset tuplarattaani olivat Antibesin kapoisilla jalkakäytävillä ihmetyksen aihe. Rattaiden aluskoriin oli kasattu eväitä, vaihtovaatteita ja vaippoja, ehkä myös ohimennen tehtyjä ostoksia, kuten patonkia ja persikoita, joskus jopa pullo ranskalaista punaviiniä. Parhaimmillaan mukana roikkui vielä tyttären potkulautakin.

– Madame, bussiin pitää tulla etuovesta, parrakas kuljettaja huusi yhtenä aamuna ruuhkassa.

– Tiedän, mutta nämä rattaat eivät mahdu käytävälle.

– Kyllä mahtuvat!

Niin, bussiin todella piti sääntöjen mukaan mennä etuovesta, vaikka olisi rattaiden kanssa liikenteessä. Jotkut kuskit joustivat kyllä ja viittilöivät takaovelle, toiset taas eivät yhtään halunneet ymmärtää perheellisen turskaa. Jos tarkkoja ollaan, sääntöjen mukaan minun olisi pitänyt panna vaunut kasaan bussimatkoiksi, jos ne olivat jonkun tiellä. Vielä kertaakaan en ole niitä tehnyt, Välimeren äärellä tällaiset pikkusäännöt oli joka tapauksessa tarkoitettu rikottavaksi.

Tuonakin aamuna tungin ja tungin, kaksi lasta kyydissä. Jumiinhan ne käytävään jäivät. Kuski tuijotti minua murhaavasti ja ilman hymynkarettakaan murahti:

– Madame, nuo eivät ole rattaat. Tuo on traktori.

Tavallisempia traktorit tuntuivat tosiaan olevan Suomessa. Kesälomalla omieni kaltaisia hyperrattaita oli puiston kulmalla rivissä useita. Ranskassa puistossa näkee korkeintaan pieniä rättisitikoita, mukulakivisillä kaduilla minirattaita, jotka ovat nähneet parhaat päivänsä.”

En varsinaisesti kuulu lukijana kirjan kohderyhmään, mutta samanikäisten pikkulasten nonnana samaistuin monta kertaa vedet silmissä kirjoittajan kokemuksiin. Kuvaukset kommelluksista ranskalaisessa ympäristössä, olivat niin aitoja. Ja toki ne olivatkin aitoja.

Muistui elävästi mieleeni viime kesän Pariisin matka, jolloin ihmettelin miten vihaisesti kanssamatkustaja mulkoili pientä bebeämme, joka oli parkkeerattu juuri hänen paikkansa viereen bussin käytävälle. Liikuimme kaupungissa meidän kolmen sukupolven Family Crew -ryhmällä ja meillä oli mukana nämä kätevät traktorimalliset tuplarattaat.

Maman finlandaise on hauskasti ja viihdyttävästi kirjoitettu kirja.

Helena Liikanen-Renger (s.1977) on freelance-toimittaja, joka asuu Antibesissa Etelä-Ranskassa. Maman finlandaise on hänen esikoiskirjansa ja hän pitää elämästään Chez Héléna -blogia ja kirjoittaa Hs.fi:ssä havaintojaan ranskalaisesta perhearjesta ja ulkosuomalaisuudesta.

Kansi: Elina Warsta                                 

  • Helena Liikanen-Renger
  • Maman finlandaise
  • Atena, 2016
  • ISBN 9789523002357

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *