Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty – lähteä, jäädä
Kesäkuun lukupiiriin kokoonnuimme Titin luokse, ja myös illan kirja Jhumpa Lahirin Tulvaniitty oli valikoitunut luettavaksemme Titin ehdotuksesta. Toukokuun tapaamisessa keskustelimme Domenico Starnonen Solmuista ja joku muistutti, että Solmut on englanniksi kääntänyt amerikkalais-intialainen kirjailija Jhumpa Lahiri, joka nykyisin asuu Italiassa. Lahirin kirjat olivat Titille tuttuja ja valinta oli selvä.
Tulvaniittyjen tarina seuraa yhden perheen vaiheita 1940-luvun Intiasta lähelle tätä päivää ja Yhdysvaltoihin. Tarinan keskiössä ovat veljekset Subhash ja Udayan, heidän vaimonsa Gauri (kyllä, molemmat veljekset menevät vuorollaan Gaurin kanssa naimisiin) ja tytär Bela, veljesten yhteinen hänkin. Veljekset asuvat Kalkuttan (myöhemmin Kolkata) kaupunginosassa, Tollygungessa, ”kapeiden kujien ja vaatimattomien keskiluokkaisten kotien sokkelossa”. Monsuunisateiden jälkeen alueen niityn peittää tulvavesi ja sen päälle levittyy lehtimattona vesihyasintti. Pojat ovat erottamattomia vaikkakin erilaisia. Pojista vanhempi, Subhash on varovainen, tottelee vanhempiaan ja viihtyy myös yksin. Udayan taas rakastaa seikkailuja ja kiipeilee pelottomasti mihin vain haluaa.
– Minun oli helppo nähdä silmissäni lammikko, joka kasvaa vesihyasinttia. Ne olivat tuttuja Vietnamista ja Thaimaasta. Kirjan maailmaan eläytymisessä auttoivat ne monet intialaiset elokuvat, joita olen tyttäreni kanssa katsonut.
– Minua kiinnosti näiden kahden veljeksen erilaisuus. Miten erilaista voi olla saman perheen lasten elämä.
Opiskelun alkaessa Subhashin ja Udayanin tiet alkavat erkaantua. Udayan kiinnostuu maolaisista ajatuksista ja radikalisoituu. Vuonna 1967 Naxalbarissa, Länsi-Bengalin osavaltion pohjoisosassa köyhät vuokraviljelijät ja maatyöläiset ovat nousseet kapinaan ja alkaneet vastustaa isäntiään, joiden maita he ovat sukupolvien ajan viljelleet ja joilta heidät on ajettu pois. Kapinan väkivaltainen tukahduttamisen Udayan kokee vahvasti.
He nousivat kapinaan. Panivat kaiken peliin. Ihmiset, joilla ei ole mitään. Ihmiset, joita vallanpitäjät eivät yritäkään suojella.
– Intia kiinnostaa, mutta tätäkin kirjaa lukiessa huomasi, miten vähän tämän valtavan maan historiaa tuntee. Yllätti, miten samaan aikaan 60-luvun lopulla kommunismin ja maolaisuuden nousu on tapahtunut Intiassa samoin kuin muuallakin.
Subhash jatkaa opintojaan Yhdysvalloissa Rhode Islandissa, tavoitteenaan tohtorin tutkinto ja valmistuttuaan paluu Intiaan ja perinteen mukaisesti avioliittto vanhempiensa hänelle valitseman naisen kanssa. Udayan jää Intiaan, rakastuu, menee naimisiin salaa vanhemmiltaan ja jatkaa salassa toimintaansa naksaliiteiksi itseään kutsuvassa kommunistisessa puolueessa. Sen tavoitteena oli Maon oppien mukainen vallankumous ja taktiikkana sissisota. Kumpi on itsekäs? pojat kyselevät toisiltaan. Sekö, joka lähtee ja jättää maansa vai se, joka vaarantaa toiminnallaan myös vanhempiensa elämän?
Se, mitä teet, ei ole lasten leikkiä. Mitä jos poliisit tulevat tänne? Mitä jos sinut pidätetään? Mitä mieltä isä ja äiti olisivat siitä?
Kummankaan veljeksen tavoite ei toteutunut. Subhash jäi Yhdysvaltoihin, Udayan kuoli poliisien ampumana. Subhash nai vanhempiensa tahdon vastaisesti veljensä lesken Gaurin, joka odotti Udayanin lasta. Tästä tytöstä, Belasta tulee rakkain ja tärkein asia Subhashin elämässä, ja tämä vain korostuu, kun Gauri hylkää hyvästejä jättämättä sekä tyttärensä että Subhashin.
– Luin Tulvaniittyjä ihmisten kautta. Kirja menee syvälle tunteisiin. Mikä saa naisen hylkäämään lapsensa ja perheensä?
– Myös Gaurilla oli hylkäämisen kokemus omasta lapsuudestaan.
– Monessa kulttuurissa on ollut ja on yhä yleistä, että lapset jäävät isovanhempien huostaan. Tästähän Gaurin lapsuudessakin oli kysymys.
– Gaurin omaan lähtöön liittyy paljon muuta, hänen haluttomuutensa, ehkä kykenemättömyytensä elää muiden kanssa. Minulle tuli mieleen Pauliina Vanhatalon kirja Keskivaikea vuosi, jossa kirjailija kysyy, saako äiti olla introvertti.
Tulvaniitty seuraa Subhashin, Belan ja Gaurin vaiheita 2000-luvulle asti. Subhash elää hiljaista tutkijan elämää Rhode Islandissa. Udayan kulkee mukana ajatuksissa ja unissa niin kuin Intiakin.
– Subhashiin jenkkielämä ei koskaan tehnyt vaikutusta. Hän tunsi itsensä aina ulkopuoliseksi.
– Lahirin kirjoissa toistuu juurettomuus, ehkä siksikin pidän niistä. Ne saavat minut, joka muutin perheen kanssa usein eikä minulla siksi ole lapsuuden ja nuoruuden ajalta jääneitä ystäviä, ajattelemaan, että sentään olen aina asunut Suomessa. Eniten olen pitänyt Lahirin Kaima-kirjasta.
– Subhash muistuttaa John Williamsin Stonerin nimihenkilöä. Samanlainen hiljaisen surumielinen, akateeminen elämä molemmilla, vaikka kirjat muuten olivatkin erilaisia.
– Tulvaniityssä ihmisten tarina kerrottiin mielenkiintoisesti, mutta en kuitenkaan tuntenut heidän puolestaan, vaan heihin jäi etäisyys.
– Mielenkiintoisia olivat kirjassa esille tulevat intialaiset tavat, mm. tapa pyyhkiä vanhempien jalat.
– Myös se, millainen on kirjassa kuvattu miniän rooli intialaisessa perheessä. Mies jää avioiduttuaan asumaan vanhempiensa kotiin ja vaimo muuttaa appivanhempien luokse ja hänestä tulee anopin apulainen.
– Minulle tuli mieleen Arundhati Royn kirjat, joista myös olen pitänyt paljon. Samaa yhteiskunnallisuutta molemmissa, vaikka kerronta onkin erilaista.
Lahirin kieli on hyvin rikasta, kerronta detaljikasta. Tarina ja tapahtumat koskettivat. Sekä Subhash että Gauri valitsivat lähtemisen, vaikka Subhash ajattelikin sen olevan vain väliaikaista. Jääminen ei ollut Gaurille enää vaihtoehto, vaikka se haavoittikin muita. Oliko se itsekäs teko vai välttämätöntä?
Alkukesän lämpimät ilmat ja kiireet olivat verottaneet lukuaikaa, ja niinpä joillakin kirjan lukeminen oli vielä kesken. Kaikki kuitenkin vannoivat lukevansa kirjan loppuun, ja peukkukin nousi kaikilla ylös. Vain yksi tällä kertaa etäjäseneksi jäänyt piti peukkunsa puolitangossa.
– Rikas kirja.
Muistelimme myös muita Intia-aiheisia kirjoja, joita olemme yhdessä tai erikseen lukeneet:
- Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani on omanlaisensa matkakirja ja siinä on tietoa myös Kolkatasta.
- Arundhati Royn Joutavuuksien jumala ja Äärimmäisen onnen ministeriö avaavat molemmat kiehtovat ja erilaiset ovet Intiaan.
- Lukupiirimme lukulistalla on myös ollut intialais-saksalaisen Suyata Masseyn dekkari Rei Shimura ja ikebanamestari.
- Jhumpa Lahiri
- Tulvaniitty
- Tammi, 2014
- The Lowland, suomentanut Sari Karhulahti, 2013
- ISBN 978-951-31-7640-2
Jhumpa Lahiri oli minulle uusi tuttavuus. Pidin Tulvaniitystä kovasti, teksti oli sujuvaa ja henkilöiden tarinat olivat koskettavia. Minua viehätti intialaisen kulttuurin kuvaus erityisesti.