Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli ollut luettavien kirjojen listalla keväästä, mutta vasta joulupukki toi sen minulle. Aikamoinen möhkäle, yli 800 sivua, mutta onneksi suht isolla kirjasinkoolla painettu.
Kirja on ollut valtaisa menestys. Sveitsiläinen Joël Dicker perusti jo pikkupoikana kuukausittain ilmestyneen, eläinmaailmaa käsitelleen lehden, jonka päätoimittajana hänet palkittiinkin. Nuori mies lähti Pariisiin teatterikouluun, mutta palasi vuoden kuluttua opiskelemaan lakia Geneveen. Hän valmistui juristiksi 2010 ja sai samana vuonna arvostetun sveitsiläisen kirjallisuuspalkinnon käsikirjoituksesta, joka julkaistiin 2012. Vain kuusi kuukautta myöhemmin julkaistiin La Vérité sur l’Affaire Harry Quebert, joka on keikkunut myyntitilastojen kärjessä ympäri maailmaa. Kirjan käännösoikeudet on myyty 32 kielelle.
Menestys ei ole yllätys, sillä moni kirja ottaa lukijansa jo ensi sivulta, mutta harva tekee sen niin voimakkaasti kuin Harryn tapaus.
Tunsin siirtyväni kirjan päähenkilön, nuoren Marcus Goldmanin, kanssa samaan tilaan seuraamaan hänen tuskaista kamppailuaan tilanteessa, kun kustantaja painaa päälle, mutta mitään ei synny paperille.
Marcus on julkaissut ensimmäisen teoksensa, mikä on tuonut hänet kaikkien tietoisuuteen ja mahdollistanut luksuselämän New Yorkissa. Hän on myös allekirjoittanut sopimuksen viidestä kirjasta. Seuraavaa kirjaa ei vain synny, vaan hän potee tyhjän paperi kammoa.
Joël Dicker on onnistunut erinomaisesti välittämään Marcuksen kasvavan tuskan – lukijana se on lähes käsinkosketeltavissa. Samoin kääntäjä Anna-Maija Viitanen on tehnyt hienoa työtä!
Tuskan ja epätoivon keskelle Dicker heittää keventäviä repliikkejä Marcuksen äidin sanomina. Äidillä on huoli poikansa seksuaalisesta suuntautumisesta, koska Marcuksella ei ole noin kolmenkympin iästään huolimatta vakituista tyttöystävää .
Marcus päättää kysyä apua Harry Quebertilta, joka oli ja on Marcuksen oppi-isä matkalla kirjailijaksi. Kaikki muuttuu, kun Marcus pian Harryn tapaamisen jälkeen saa häneltä epätoivoisen puhelun. Harryn pihalta on löytynyt naisen luuranko paikasta, johon Harry oli aikonut istuttaa kukkapensaita. Luuranko osoittautuu Nolaksi, joka katosi 30 vuotta aiemmin ja johon Harry oli suuresti rakastunut.
Marcus rientää auttamaan Harryä ja pian yli kolmekymmentä vuotta vanhat tapahtumat alkavat elää kirjassa.
Kirja on todella nautittavaa luettavaa! Moni on verrannut tarinaa Twin Peaks -sarjaan ja hyvin paljon kirja sarjaa muistuttaakin. Molemmissa tapahtumat sijoittuvat pieneen kaupunkiin, missä kaikki tuntevat toisensa ja ovat ainakin tietävinään kaikista kaiken.
Totuus on kuitenkin toinen , samoin kuin se on Harry Quebertin tapauksessakin.
Kirjasta löytyy kaikkea seuraavaa: oppikirja miten kirjoitat menestysteoksen, pienen kaupungin asukkaiden väliset jännitteet ja kaunat, perheiden synkät salaisuudet, mielisairaudet, avioliiton tuskaisuus, rikollisuus, ystävyys ja ennen kaikkea tarina rakastamisesta.
Kirja piti minut täysin otteessaan, lukemiseen meni puolitoista vuorokautta. Oli mahdotonta lopettaa. Kirjan juonikäänteet olivat kuin avaisi sipulia, uuden kerroksen alta paljastui vielä herkullisempi osio. Tapahtumat ovat hyvin raadollisia, mutta Joël Dickerin tapa kirjoittaa on hyvin elämänmyönteinen toisin kuin toisessa vastalukemassani järkäleessä eli Donna Tarttin Tiklissä.
Kirjan epilogissa sivulla 805 kuvataan onnistunutta kirjaa: ”Noin puoli sekuntia sen jälkeen kun kirja on päättynyt, kun viimeinenkin sana on luettu, täytyy lukijan kokea väkevänä tunne, joka sulkee pois kaiken muun, niin että hän ajattelee vain lukemaansa, katselee kantta ja hymyilee hiukan haikeasti, koska hänen tulee ikävä kirjan henkilöitä. Hyvä kirja on sellainen jonka ei olisi suonut päättyvän.”
Joël Dicker osasi kirjoittaa kirjansa juuri niin, että lukija ajattelee vain lukemaansa. Se pitää vahvassa otteessa, uni ei tahdo tulla. Kirjan henkilöitä ei tule ikävä ja onneksi kirja päättyi ja päättyi siten kuin se päättyi. Tosin Totuus Harry Quebertin tapauksesta -kirjan jälkeen on vaikea aloittaa seuraavaa kirjaa, löytyykö lukemattomien kirjojen pinosta yhtä vaikuttavaa?
- Joël Dicker
- Totuus Harry Quebertin tapauksesta
- Tammi, 2014
- La Vérité sur l’Affaire Harry Quebert , 2012
- ISBN 9789513173050
Tästä kirjasta on puhuttu ja kohuttu sen julkaisemisesta lähtien, jonka englanninkielisestä versiosta on vain alle vuosi. Ja englanniksi sen luin, kun kirjastosta sen sai saman tien verrattuna suomennetun version pitkään jonoon. Harvoin, jos koskaan, olen lukenut englanniksi kirjaa jossa ei ole tarvetta tutkia Merriam-Websteristä tarkkoja selityksiä sanan merkityksestä. Mutta Joël Dickerin ”The Truth About The Harry Quebert Affair” on kuin selkokieltä, yksinkertaisen suoraviivaista englantia ilman syvempää otetta lauseiden eri merkityksiin. Ja kuin ”parhaassa” amerikkalaisessa sarjassa jopa osa tekstistä on kirjoitettu kahteen kertaan, jos ei ensimmäisellä kerralla ole tärkeät kohdat muistunut mieleen. Hyvin erikoinen ratkaisu.
Elämä on rakkautta ja rakkaus on raadollista. Siitä tämä kirja kertoo mutta hyvin siloitellusti kielletystä rakkaudesta kuin Vladimir Nabokovin ”Lolita” tuotuna 2000 luvulle. Toinen kirja tuli heti mieleen +600 sivua luettuani oli Elizabeth Gilbertin ”Eat, Pray, Love” joka on omassa lajissaan uskottavaa raadollisuudessaan ja antaa paljon syvällistä mietittävää. Ja nyt puhun vain kirjasta, elokuvaversio kun ohitti kaiken olennaisen ja keskittyi vain ulkokohtaisuuteen.
Dickerin kirja on dekkari ja muuksi sitä ei tule luokitella. Jos pitää dekkareista niin varmaan riittää luettavaa, pähkäiltävää ja kauhisteltavaa kotisohvalla. Mutta yksi asia minua tässäkin dekkarissa häiritsee: miksi loppuratkaisu (kuka oli murhaaja?) kerrotaan vasta lopussa sellaisin juonikääntein ettei kenelläkään ole ollut mahdollista arvata vaikka kirjaa olisi lukenut suurennuslasilla. Käviköhän kirjailijalle samoin, kun huomasi että langat pitää laittaa yhteen, ennen kuin sivut loppuvat? Tällainen yllättävä ja ennalta odottamaton lopputulos ei jätä hyvää loppumakua, joka kirjasta, vaikka romaanista tai elämänkerrasta, tulisi muuten jäädä.
Kirja on helppolukuinen, juohevasti kerrottu ja ei vaadi sen suurempaa keskittymistä aiheeseen tai ympäristöön, johon kirjan tapahtumat on sijoitettu. Se on kuin Pirkka-lehden reseptit, jossa kaikki on helposti esillä, tiedät mitä tulee tapahtumaan ja lopputuloskin on positiivinen. Kaikki on hyvin, paha sai palkkansa ja hyvä miljoonansa.
Summa summarum. Jos olet dekkarifani, pitkä loma tai kaukolento tulossa ja haluat mennä amerikkalaisen pikkukylän salaisuuksien maailmaan ilman syvällisempää merkitystä, niin varaa omasi kirjastosta. En suosittele ostamista sillä tämän säilyttäminen kirjahyllyssä tulevia uusia lukukertoja varten on turha odottaa.